Pikku Delfiini - Unelmien laineilla (El delfín: La historia de un soñador)

Nimi: Pikku Delfiini - Unelmien laineilla (El delfín: La historia de un soñador)
Vuosi: 2009
Valmistusmaa: Saksa, Italia, Peru
Tuotantoyhtiö: Dolphin Films, Passworld, DDG

Ohjaaja: Eduardo Schuldt 

Tämä elokuva on peräisin niiltä studiolta jotka tuntuvat melkein hakutyökaluilta kätketyiltä, mutta perustuu samannimiseen kirjaan vuodelta 1995 joka englanniksi tunnetaan nimellä The Dolphin - story of a dreamer. Romaanin on kirjoittanut perulainen Sergio Bambaren, tämän ollen hänen ensimmäinen ja myös selkeästi tunnetuin teoksensa. Bambaren oli myös elokuvasovituksessa mukana tuottajana ja käsikirjoittajana.

Nuori delfiini Daniel jättää elämänsä tylsässä ja kurinalaisessa parvessaan seuratakseen unelmaansa ja löytääkseen elämänsä todellisen tarkoituksen, mikä on jonkin suuren profetian mukaan tuleva vapauttamaan kaikki muutkin meren asukit tekemään samoin.

2000-luvulla tuntuu olleen jonkinlainen – todennäköisimmin Pixarin Nemoa etsimässä innoittama – pilipali merenelävä elokuvien ilmiö ja meiltäkin löytyy useampi tämän tyylinen dvd jotka kertyivät kun pikkuveljellä oli se kova haikalojen ynnä muiden vaihe. Tässä on nyt yksi niistä.

Juonenkulku on semmoista mömmöä että kyllä nyt vähemmästäkin meinaa silmät painua umpeen; elokuva on ennen kaikkea aivan järjettömän tylsä. Mukana on yksikin kohtaus jossa hahmot käyvät vuoropuhelua niin että leikataan vain näiden kahden naamojen välillä ees taas kun nämä jöpöttävät pakoillaan, joka kestää oikeasti jotain VIISI MINUUTTIA.

On varmaan aika turhanpäiväistä yrittää ruveta analysoimaan tarinan ja hahmojen kaarien toteutusta ynnä muuta. Ehkä huutavin tarinankerronta kämmi on se miten lopussa kertoja avuliaasti selittää että Daniel palasi parveensa ja sai koko yhteisönsä päät käännytettyä, sen pituinen se. Tiedän että Daniel antaa leffassa jo aika monta motivaatiopuhetta, mutta voisi kuvitella että tuo olisi ihan tärkeä näyttää tässä sankarin matkassa, kun hänen lähtönsäkin oli tehty niin että parven johtaja synkästi toteaa että Daniel on nyt karkotettu koko delfiinikansan keskuudesta tai jotain.

Mukana on yllättävästi aika paljon selkeää hengellistä alatekstiä, muttei tämä nyt miltään Christian cartoonilta varsinaisesti tunnu. Mainitsen ihan vain siksi että on ihan jännä huomata näitä aika ilmeisiä juttuja lastenelokuvista nyt kun on kehittynyt jo jonkinlainen medianlukutaito.

Hahmot nyt ovat aika lailla yhtä ohkaisia kuin tarinakin, niistä nyt keksii vielä vähemmän mitään sanottavaa. Voisivat kai toimia ihan hyvin jos kyseessä olisi paremmin tehty elokuva. Daniel on alussa vähän kapinallinen ja leikkimielisesti ilkikurinen, mikä on sentään jotain, muttei tämä persoonallisuus säily kymmentä minuuttia pidemmälle.

Saanen mainita että alussa mukana on aivan järkyttävän näköinen delfiinivauva jonka seuraaminen saa aivot kärventymään ja tämä sai niin paljon huomiota että kyllä pelotti lähteekö tuo mukaan koko elokuvan pituiselle matkalle. Onneksi päähahmo löysi toisen comedic reliefin kaverikseen. Mukaan onnistuu kuitenkin jollain ihmeellä änkeämään jatkuvasti uusia muka söpöjä ja hassuja pikkulapsi otuksia, jotka itselleni ovat ainakin pelottavin mahdollisin asia mitä valtameren syövereissä voisi piillä. 

Kirja löytyy internet archivesta ja on vain suunnilleen 100 sivua pitkä eli kävin hyvin pintapuolisesti skimmaamassa, siinä tuntuu olevan vähän eri meininki kuin elokuvassa. Se kun kirjailija pääsee mukaan teoksensa filmatisointiin ja hänet istutetaan alas jotta voidaan selittää että kirja on muuten ihan jees mutta lasten ELOKUVAT tarvitsevat puheripulista ja mielellään oikeistakin wc-vaivoista kärsiviä koomisia kevennyksiä.

Jos pitää joku noteerattava juttu narratiivista keksiä (minkäänlaisia odotuksia ei ollut) oli se että tarinan antagonisti – eli unelmia ja päähenkilöitä syövä barrakuda – olikin korruptoitunut hirviön muotoon traagisen taustatarinan takia ja onnistui parantumaan vielä ennalleen, eikä ollut vaan joku random mörrimöykky.

Hyi helvetti, kyllä minäkin pelästyisin

En saa puristettua elokuvan animaatiopuolelle mitenkään suurempia kehuja, mutta on sitä paljon pahempaakin kyllä nähty. Pienen budjetin tuotantohan tämä on, mutta esimerkiksi hahmomodellit ovat ihan perus miellyttävän näköisiä (PAITSI KAIKKI NE MOLLOSILMÄ ÖKLÖPÖKLÖT). Itse elokuvaus on kyllä aika ontuvaa, tuntuu että leffa on toisinaan vaikkapa kuvakäsikirjoitettu hyvin kankeasti ja mielikuvituksettomasti. Toimintakohtaukset ovat puuduttavaa seurattavaa; nämä venyvät ja venyvät tasapaksuna puurona niin kuin suunnilleen kaikki muukin tässä elokuvassa ja ilman mitään kunnon suuntaa. Hahmot vain heiluvat ympäriinsä kilpaa kameran kanssa.

Musiikissa toistetaan samoja rallatuksia läpi elokuvan; aina varma valinta. Mukana on yksi ei-diegeettinen laulu, jonka lyricsit ovat vähän hupaisat, koska tulee fiilis että ne on kirjoittanut joku joka ei puhu englantia äidinkielenään.

Nonni hyvät ihmiset: historiallinen ensimmäinen yhden tähden arvostelu. Kiitos kontribuutiostasi Pikku Delfiini - Unelmien laineilla. Ja kuten näette, tämäkin on yhden ja puolen tähden elokuva, eli 

Pahempaakin voi olla luvassa.