Kaukametsän pakolaiset (kausi 2) (The Animals of Farthing Wood)

Nimi: Kaukametsän pakolaiset (The Animals of Farthing Wood)

Vuosi: 1994

Valmistusmaa: Iso-Britannia, Ranska

Tuotantoyhtiö: Telemagination, La Fabrique

Ohjaaja: Elphin Lloyd-Jones, Philippe LeClerc

Seuraavana vuonna Kaukametsän pakolaisten ensimmäisen kolmentoista jakson jälkeen ilmestynyt, jaksot 14-26 sisällään pitävä toinen kausi jatkaa suoraan siitä mihin sarjan ensimmäinen osio päättyi. Siinä missä aiempi tuotantokausi oli sovitus vain yhdestä kirjasta, kakkoskausi pohjautuu sen kolmeen seuraavaan jatko-osaan: In the Grip of Winter (1981), Fox's Feud (1982) ja The Fox Cub Bold (1983).

Selvittyään vaikeasta taipaleestaan luonnonsuojelualueelle, Kaukametsän pakolaiset yrittävät sopeutua uusiin elämiinsä, useamman esimerkiksi etsiessä puolison ja perustaen perheen. Joukkio saa pian huomata ettei elämä puistossa tule olemaan niin utopista kuin he odottivat ja joutuvat pohtimaan tuleeko heidän aiemmin luomansa liittoutuma ja vala suojella toinen toisiaan olemaan yhä elinehto matkan päätyttyäkin.

Jaksojen sisältö tuntuu olevan entistä brutaalimpaa, siis siinä mielessä että nyt kuolemaa ja muita raakuuksia on paljon enemmän. Ekalla kaudella olivat ne muutamat hyvin selkeät iskut vatsaan, kun taas nyt tuntuu että about jokaisessa jaksossa killcount menee kasuaalisti ylöspäin. Mukana on kuitenkin myös pari hetkeä joista tulee kovempi impakti kuin "oHO", esimerkiksi yhden tärkeimmistä hahmoista, Mäyrän, dementoituminen ja kuolema, mikä oli jotain sellaista jota en rehellisesti sanottuna osannut odottaa ja jälleen mielestäni kunnioitettava asia käsitellä lastenohjelmassa.

Mukana on paljon juonikaaria jotka sisältävät taas omia pienempiä kuvioitaan ja sivujuoniaan, kuten miten Kaukametsäläiset onnistuvat sopeutumaan puiston eläinten joukkoon, mitä haasteita talvi tuo heille tullessaan ja miten toimia kun luonnonsuojelualueelle ilmestyy salametsästäjiä. Isoin ja alusta loppuun kattava konflikti on luonnonpuiston sinikettujen (hopeakettujen) johtaman Arpinaaman aiheuttama uhka päähahmoille. Tämäkin pitää sisällään paljon erilaisia dramaattisuuksia, kuten punakettujen tyttären ja sinikettujen pojan välinen klassinen kielletty romanssi, Arpinaama luomassa kauhua Kaukametsäläisiin haavoittamalla ja surmaamalla heitä ja hyvisten ihan kaunistelemattomat Arpinaaman murhayritykset.

Paljon huomiota saa myös yksi Kaukametsän kettuparin jälkikasvusta, Rohkea, joka lähtee elämään omaa elämäänsä luonnonpuiston ulkopuolelle ja saa kyllä hyviä ystäviä ynnä muuta tällaiseen narratiiviin kuuluvaa, mutta ennen mitään muuta hänen tarinansa on todella traaginen.

Tämä on menettää toisen silmänsä, vammautuu pysyvästi tullessaan ammutuksi, näkee nälkää ja heikkenee heikkenemistään vääjäämätöntä loppuaan kohden. Colin Dann (alkuperäisen kirjasarjan luoja) oli ilmeisesti luontokuvaaja, eli hän on varmasti nähnyt kaikkea mahdollista, mikä selittää koko sarjan hengen hyvin. Rohkean tarinan perimmäinen tarkoitus tuntuu olevan vain iskostaa sitä tosiasiaa että suurin osa vaikkapa juuri ketuista luonnossa ei elä ensimmäiseen syntymäpäiväänsä asti. 

Nyt kun tarina sijoittuu yhteen tapahtumapaikkaan, erilaisten ympäristöjen tuomiin haasteisiin keskittyvän narratiivin sijaan, on juonenkulku paljon hahmovetoisempaa, kun eläimet pystyvät kuljettamaan juonta omien motiiviensa ja persoonallisuuksiensa painolla. Tämän sarjan genreksi on listattu draama ihan syystä. Hahmoja kartoitetaan viihdyttävistä persoonista syvemmiksi henkilöiksi, joistakin keskeisimmistä henkilöistä paljastuen yllättäviäkin puolia ja piirteitä.

Jollain ensimmäisestä kaudesta tutuilla kasvoilla on se ikävä kohtalo, että näille annetaan kumppaniksi rasittava lajitoveri, jonka johdosta saamme näiden kanssa seurata lähinnä "avioliitto on perseestä" boomer huumoria tai jotain muuta yhtä typerää muka-hauskaa nokittelua.

Mukaan tulee siis myös paljon uusia hahmoja, joista osa on kiinnostavia ja mukavia persoonia, kun taas osa jotain aivan muuta.

Vähän harmillisesti fokus on loppupuolella niin vahvasti punaketut vs. siniketut sodassa ja Rohkean omassa juonikuviossa, että muut eläinhahmot jäävät vähän taustapropeiksi (tai sitten ne ovat aivan väärät hahmot jotka saavat ruutuaikaa. Laadukkaan komedian vuoksi, mitenkäs muuten). 
Itse henkilökohtaisesti pidän Kaukametsässä juuri siitä että sen hahmokaartiin kuuluu runsaasti erilaisia eläimiä joita osataan hyödyntää hyvin, siinä missä moni samantyyppinen xenofiktio johon tämä usein rinnastetaan keskittyy monesti juuri yhteen eläinlajiin. Tämän kauden edetessä pidemmälle tuntuu että ei-ketut jäävät enemmän ja enemmän koomisen kevennyksen rooliin, mutta toisaalta esimerkiksi Kyy pääsee pelaamaan merkittävää roolia Arpinaaman ja Kaukametsäläisten välisessä vihanpidossa.

Miksi tuolla toisella kärpällä on ihan eri filosofialla tehty 

design meneillään? näyttää joltain Nipsulta

Animaation laatu tuntuu keskimääräisesti olevan pikkuisen aiempaa tasaisempaa, mikä voi johtua budjetista ja/tai siitä että tekijöiden metaforisen polkupyörän polkeminen on lähtenyt sujumaan jouhevammin. Mukana on kyllä tietty samoja kömmähdyksiä ja naurettavuuksia kuin ensimmäisellä kaudella, mutta myös sen hyvät ominaisuudet kantavat edelleen. Vesiväritaustat luovat yhä viehättävän ilmeen (etenkin talvimaisemat erottuvat kauniina) ja animaation ollessa parhaimmillaan eläinten liike on todella onnistunutta. Tykkään myös siitä miten saman lajiin kuuluvien eläinten designien erottaminen toisistaan on (useimmiten) saatu toimimaan hyvin pienillä ja näin ollen luonnollisilla yksityiskohdilla, joka sopii sarjan realistiseen olemukseen.

Itse henkilökohtaisesti pidin Kaukametsän pakolaisten ykköskaudesta eniten, mutta on tämä kyllä hyvää jatkoa sille. Omalla tavallaan eri henkinen kuin edeltäjänsä, mutta sarjan niin sanotusti selkäranka ja sydän ovat yhä mukana.