Kaukametsän pakolaiset (kausi 1) (The Animals of Farthing Wood)

Nimi: Kaukametsän pakolaiset (The Animals of Farthing Wood)

Vuosi: 1993

Valmistusmaa: Iso-Britannia, Ranska

Tuotantoyhtiö: Telemagination, La Fabrique

Ohjaaja: Elphin Lloyd-Jones, Philippe LeClerc

Kaukametsän pakolaiset on kolmesta tuotantokaudesta koostuva, yhteensä 39-jaksoinen brittiläis-ranskalainen animaatiosarja joka perustuu Colin Dannin kirjoihin. Ensimmäisen kausi on sovitus The Animals of Farthing Wood-kirjasta, joka julkaistiin vuonna 1979. Sen oli alun perin tarkoitus olla itsenäinen teos ja on myös kirjoista ainoa joka on suomennettu, mutta sarjaa kertyi lopulta kahdeksan osan verran. Tv-sarjan tuotti Euroopan Yleisradiounioni, jotka halusivat telkkuihin jonkin laadukkaan eurooppalaisen animaatiosarjan vastapainoksi kaikille amerikkalaisille lasten piirretyille ja tukeakseen eurooppalaista animaatiota. Mukaan lukien Yle oli mukana rahoittamassa tuotantoa. 

Tarina kertoo Kaukametsän eläimistä, joille valkenee että ihmiset työkoneineen tulevat hävittämään heidän kotinsa. Kaikki metsän asukkaat kerääntyvät miettimään miten selvitä tilanteesta ja päättävät yhdessä lähteä etsimään uutta kotia luonnonsuojelualueelta. Eri lajien, niin saaliiden kuin petojenkin yhteinen taival ei tietenkään tule luonnistumaan tuosta vaan, joten selvitäkseen yhdessä eläimet ottavat käyttöön suojeluvalan, joka velvoittaa jokaisen niin olemaan uhkaamatta ketään toista, kuin myös auttamaan muita aina hädässä.

Sarja on rytmiltään rauhallinen ja helppo seurata. Mukana on riittävästi erilaisia käänteitä, niin ettei sisältö käy pitkäpiimäiseksi ja esimerkiksi suurin osa huumorista on dialogipainotteista ja hyvin integroitu mukaan (katsoin (kaikki saatavilla olevat) jaksot suomidubilla, joka on hyvin viihdyttävä niin tarkoituksella kuin tahattomasti, just niin kuin pitääkin).

Tarinassa kuvataan luontoa välillä hyvin raadollisesti, kaikki matkalaiset eivät nimittäin selviä perille luonnonpuistoon. Fasaani näkee puolisonsa nyljettynä ikkunalaudalla ja tulee itsekin ammutuksi, hiirenpoikaset jäävät lepinkäisen saaliiksi joka tunnetaan saaliinsa varastoimisesta pensaiden piikkeihin lävistämällä, siilit eivät pysty vastustamaan vaistomaista tarvetta käpertyä kerälle vaaran uhatessa, vaan jäävät rekan alle. Hyvin rankkaa mutta samalla hyvin realistista settiä siis. 

Vaikka silloin surettaa kun joku seurueen jäsenistä saa surmansa, petoeläimet eivät myöskään syömättä elä vaan moneen otteeseen jokin satunnainen ryhmän ulkopuolinen jyrsijä pistellään poskeen keskustelun ohessa.

Aiheen käsittelystä tällä tavalla saa minulta respectit, sillä mielestäni lasten on hyvä ja tärkeä oppia vaikka juuri se miten eläimet syövät toisiaan ja se on osa luontoa, kuin myös sekin että elämässä sattuu kuolemaa ja menetyksiä.

Pidän paljon myös siitä miten sarja ei putoa tyypillisiin eläintarina kliseiden kuoppiin; petoeläimiä ei demonisoida siitä että ovat lihansyöjiä, eikä ihmisiäkään esitetä mustavalkoisen pahoina.

Hahmokaarti on varsin tehokas. Eläinten välinen yhteiselo on kaukana saumattomasta ryhmähengestä, vaan jokainen lähinnä sekoittaa soppaa omalla tavallaan, mikä pitää sisällön viihdyttävänä. TV-sarja saa propsit etenkin vahvoista naishahmoista, jotain mistä sen sijaan on suurta puutetta alkuperäisissä kirjoissa, joissa lähestulkoon kaikki keskeisimmät hahmot ovat miespuolisia. Animaatiosarjassa niin ikään päähenkilöistä puolet, Pöllö, Haukka, Kyy ja Kärppä, on vaihdettu naaraiksi.

Eniten persoonallisuutta saavat luonnollisesti eläimet joita on vain yksi kappale. Sivuhahmot, jotka ovat jänisten, hiirten, oravien ynnä muiden pareja tai ryhmiä, eivät sen sijaan ole mitään puoleensavetäviä hahmoja vaikka näillä on tietysti tarkoituksensa. Päällimmäisenä nämä valittavat milloin mistäkin. Varsinkin loppua kohden tuntuu että saaliseläimet sen kun narisevat ja vänkäävät vastaan ihan jokaisesta asiasta. Päähahmojen tempaukset ja keskinäiset väännöt sen sijaan etusijassa viihdyttävät. Oli hauskaa seurata ryhmän vastuuhenkilöitä ylenkatsovan Pöllön ja pienimpien eläinten pelottelusta nauttivan Kyyn bondausta.

Vaikka kyseessä on aika merkittävän skaalan tuotanto, niin animaation laatu yltää vain mukiinmenevään TV-sarja settiin (kannattaa ottaa huomioon jotain mitä sarjan vastaava tuottaja mainitsee pienessä behind the scenes pätkässä, elikkä että noin 300 000 dollaria kustantaa suunnilleen puolen tunnin verran tämän luokan animaatiota).

Animaatiota kierrätetään huvittavan paljon, hahmojen designeja harvoin piirretään johdonmukaisesti ja nämä ovat monesti aika derpin näköisiä (jos tekijöillä on ollut model sheet joka kuvaa hahmojen kokoerot toisiinsa niin ei ole kyllä selvästi ollut aikaa katsoa sitä).

Ei tämä silti kokonaisuudessaan mitenkään pahalta näytä; Värimaailma on todella sopusointuinen — vesiväritaustat sopivat sarjan ilmeeseen erinomaisesti ja hahmot sulautuivat niihin hienosti, — ja silloin kun eläimet on piirretty hyvin, piirrostyyli on miellyttävä ja liike puhdasta.

Musiikki on kyllä mainiota; samoja scoreja kierrätetään jatkuvasti mutta se ei häiritse mitenkään, ne luovat aina hyvän tunnelman oli se sitten hauska ja veikeä tai ahdistava ja uhkaava. Musiikkia käytetään myös luovasti hahmojen karakterisointiin; joihinkin eläimiin yhdistetään ja näiden liikkeisiin sovitetaan tiettyjä instrumentteja.

Kaukametsän pakolaisilla on jälleen harmillisesti pahamaineinen reputaatio "sinä yhtenä piirrettynä joka traumatisoi sukupolven lapsia" mutta jälleen ymmärrän kyllä hyvin miten monet tätä sarjaa suurella lämmöllä muistelevat. Itsekin tuli ainakin vähän tätä pienenä nähtyä ja vaikka sainkin nostalgiaa vain parista jaksosta jotka muistan katsoneeni youtubesta mummolan tietokonehuoneessa, niin on tämä sellainen hyvin spesifillä tavalla viehättävä ohjelma.