Operaatio Majava (Hoppers)

Nimi: Operaatio Majava (Hoppers)
Vuosi: 2026
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Pixar animation studios

Ohjaaja: Daniel Chong

Hoppers on tänä keväänä ensi-iltansa saanut Pixar animaatio. Elokuvan ohjannut Daniel Chong palasi Pixarille vuonna 2020, luomansa Cartoon Network - sarjan We Bare Bearsin tultua päätökseen, ja aloitti elokuvan konseptoinnin. Alkuvaiheessa Chong oli suunnitellut tarinan keskiössä olevan pingviinit, mutta idea ei innostanut Pixarin luovan puolen johtoa, sillä animaatioelokuvia pingviineistä oli tämän mielestä jo riittämiin. Tarinan pääosaan pääsivätkin lopulta majavat.

Keskellä yritystään pelastaa paikallinen luonto moottoritieprojektilta, 19-vuotias opiskelija Mabel saa selville tutkimuksesta, jossa ihmiset pääsevät soluttautumaan eläinten joukkoon siirtämällä tietoisuutensa robottiseen eläimeen. Mabel kaappaa käyttöönsä robottimajavan, ja yrittäessään saada eläinkunta mukaan puolustamaan kotiaan, aiheuttaa näiden vallankumouksen ihmisiä vastaan.

Aluksi en ollut hirveämmin kiinnostunut tästä elokuvasta, sillä yksi ensimmäisiä asioita mitä siitä kuulin, oli että leffan luonnonsuojeluteemoja oli pitänyt tekovaiheessa laimentaa, ettei siitä tulisi liian kontroversiaali. Luonnonsuojelu. On nykyään kontroversiaalia. Terveisin Pixar. Studio joka on tehnyt muun muassa WALL-E:n.

Kumminkin, kun tämän nyt päädyin katsomaan, niin pidinkin yllättävän paljon tästä elokuvasta. Teema ja tietyt juonenkäänteet alkavat olla jo aika monessa eläintarinassa nähtyjä, mutta toteutuksessa on sen verran sydäntä ja persoonaa ettei tämä mitenkään tylsää katsottavaa ollut.

Mabel on hyvin todentuntuinen persoona ja 

myös tehokas protagonisti siinä mielessä että on oikeasti se joka puskee toiminnallaan ja joskus pahasti mokaamallakin juonenkulkua eteenpäin, sen sijaan että päähenkilölle vain tapahtuu asioita ilman että tämä voi itse näihin vaikuttaa.

Mabelin hahmo resonoi myös monella tavalla itseäni; etenkin tuntuu että omalle ikäluokalle on hyvin tuttua voimattomuuden tunne kun muita ihmisiä ympärillä ei vaan kiinnosta ja niitä joilla on valta vaikuttaa asioihin, vielä vähemmän. Elokuva käsittelee siis mielestäni tärkeää teemaa muutenkin kuin ympäristönsuojelun osalta.

Tuntuu että kaikkia hahmoja käytetään aika sopivasti. Myös sivuhahmoista tykkäsin, etenkin majavakuningas-Georgesta ja robottieläinprojektia vetävistä tiedemiehistä.

Eläinten neuvosto, joka koostuu jokaisen eläinryhmän omista hallitsijoista, ovat hupaisia persoonia, vaikka sivuroolissa ovatkin ja konsepti on sen verran hauska että voisin katsoa elokuvan jo pelkästään tuosta. Ei sillä että tämä kummemmin mitään jatko-osaa kaipaa, mutta jos semmoinen pitää tehdä, niin se voisi pyöriä sitten sen ympärillä että näiden kaikkien pitää tehdä Georgen kanssa yhteistyötä tai jotain.

Nipotusta aiheuttaa elokuvan pääantagonisti, hyönteisten johtajaksi nouseva perhosentoukka. Tai lähinnä miten parantumattomana ja koomisen pahana tämä esitetään (hyönteisiä itsessään ei kuvata mitenkään pahoina, ainoastaan tämä tyyppi on joku mielipuolinen maailmanvalloittaja syystä X ja Y). 

Koko leffa pyörii luonnonsuojelun tärkeyden ympärillä, niin vähän harmittaa että pahis on ötökkä (en kyllä olisi tykännyt jos mikään eläin olisi kuvattu loppuun asti pahana), sillä hyönteiset ovat äärettömän tärkeitä luonnon tasapainossa, mutta jäävät aina luonnonsuojelukeskustelun ulkopuolelle eikä niiden henkiä pidetä saman "arvoisina" kuin muiden eläinten, kuten hahmot itsekin huomauttavat.

Mielestäni tähän elokuvaan ei tunnu sopivan että mukana on joku 100% paha antagonisti joka syödään lopussa, jos jopa poliitikko joka haluaa pistää luonnon paskaksi tekee parannuksen. Ymmärrän että jos tarinan iso teema on uskoa että kaikissa on hyvää ja kaikille pitää antaa mahdollisuus muuttua yms yms, niin halutaan ehkä näyttää että kaikki eivät halua ottaa sitä mahdollisuutta vastaan jos se annetaan. Mutta oliko sen pakko olla se ötikkä.

Tykkäsin kyllä animaatiosta ja sen tyylistä; ilmeet ovat aivan loistavia ja hyvin simppeli ulkoasu on miellyttävä.

Jotain mitä huomasin, on että yleensä en tämän tyylisuunnan animaatioissa hirveämmin välitä ihmishahmojen ulkonäöistä, mutta tässä elokuvassa tykkäsin paljon myös ihmisten designeista, erityisesti Mabelin. (Alun perin olin vähän harmissani että tämä olisi taas niitä elokuvia jossa ihmishahmo on suurimman osan elokuvasta eläimen tai muun kehossa eikä omassaan, mutta Mabel saa myös ihmisenä paljon ruutuaikaa) Eläinten designit kokonaisuuksissaan vähän vaihtelevat – jotkin eläinlajit kääntyvät animaation tyyliin selvästi paremmin kuin toiset – mutta yleisesti elokuvan hahmot ovat söpöjä (pidin siitä miten ihmisten näkökulmasta eläimillä on pelkät nappisilmät ja eläinten näkökulmassa ilmeikkäämmät).

Musiikki oli välillä hyvinkin eeppistä, myös lopputekstien kappale Save The Day on todella kiva biisi.

Kaikesta huolimatta tämä oli tosiaan liikkis ja hupaisa elokuva; myöskin ensimmäinen Disney-Pixar elokuva useampaan vuoteen jonka olen edes viitsinyt katsoa, eli mukava yllätys. Pixar-elokuvat ovat omalla kohdallani olleet viime vuosina hyvin epäkiinnostavia, mutta samalla joitain niistä parjataan mielestäni typeristä syistä, tämä mukaan lukien. Suosittelen antamaan mahdollisuuden, etenkin näille jotka ovat originaaleja elokuvia, eivätkä jotain rahanlypsy-jatko-osia.

Even Mice Belong in Heaven (Myši patří do nebe)

Nimi: Even Mice Belong in Heaven (Myši patří do nebe)
Vuosi: 2021
Valmistusmaa: Tšekki, Ranska, Puola, Slovakia
Tuotantoyhtiö: Fresh Films, Les Films du Cygne, Animoon, CinemArt SK, Canal+ Polska, Barrandov Studio, Miasto Kultury, Panache Productions, Haus Boot

Ohjaaja: Jan Bubeníček, Denisa Grimmová

Even Mice Belong in Heaven on vuoden 2021 animaatioelokuva, joka perustuu tsêkkiläisen Iva Procházkován samannimiseen lastenkirjaan (2006). Kyseessä on pitkä projekti ja kalleimmaksi tullut tšekkiläinen animaatio, joka voitti ilmestyessään useamman palkinnon.

Whizzy-hiiri ja Whitebelly-kettu jäävät takaa-ajon yhteydessä kumpikin auton alle ja saavat surmansa. Kaksikko tapaa toisensa eläinten taivaassa ja saaliin ja saalistajan välille alkaa muodostua ystävyys näiden valmistautuessa seuraaviin elämiinsä.

Hui, uusi postaus pitkästä aikaa :0 Katsotaan jatkuuko säännöllisempi julkaisutahti tästä eteenpäin, on ollut arjessa kovasti työtä ja hämminkiä.

Kumminkin:

Eläinten kuolemanjälkeinen elämä on kieltämättä hyvin mielenkiintoinen aihe tarinalle, en tiedä onko tämä sellainen jota on käsitelty useammin.

Vaikka elokuvassa on kaikenlaista actionia, niin sen tahti on aika rauhallinen eli vaivaton seurata. Sävyltään tässä tuntuu olevan hyvä tasapaino raskaampien elementtien ja huumorin kanssa; ja vitsit olivat ajoittain aidosti ihan hauskoja. 

Tämä on taas tarina jossa kahden hahmon välinen suhde on kaiken keskiö, mutta se olisi ehkä kaivannut jotenkin eheämpää toteutusta. Taas mennään jotenkin kiirehditysti ja ilman konkreettisempia ns. "ahaa elämyksiä" siitä ettei voida sietää toisiaan, siihen että rakastetaan toisiaan ja hahmojen käytös jossain kohdissa oli vain kummastuttavaa (saattaa olla että dialogi oli vain tönkösti käännetty, katsoin elokuvan enkuksi).

Juonen juju on kuitenkin ihan symppis. Lopussa oleva twisti jossa hahmot ovat seuraavassa elämässään vaihtaneet lajeja ristiin oli oikein hyvä.

Olen tätä nykyä nähnyt useamman elokuvan petoeläimen ja saaliseläimen välisestä toveruudesta; mitä tämän elokuvan hahmojen persoonallisuuksiin tulee, niin ihan virkistävää että Whizzy onkin ärhäkkä ja ynseä ja Whitebelly todella kaino ja myötätuntoisempi. Whizzy on myös hyvin todentuntuinen ja sympatisoitava hahmo jolla on selkeä hahmokaari.

Tuntuu että mainitsen tämän joka kolmannen arvosteltavana olevan teoksen kohdalla, mutta jotenkin minun on aina pohdiskeltava sitä miten petoeläimet ja koko eläimet-syövät-toisiaan "dilemma" esitetään, jos aihe on käsittelyssä.

Vaikka elokuvassa kysytään miten se, että ketut saalistavat muita eläimiä eroaa siitä miten hiiret syövät hyönteisiä ja todetaan etteivät petoeläimet tapa huvikseen tai ilkeyttään, niin SILTI tarinassa pitää olla pahis joka kirjaimellisesti möykkää että "KILLING IS FUN, ALL MICE DESERVE TO DIE HÖHÖHÖÖ"

Kyseessä on siis kettu joka söi Whizzyn sankari-isän ja paljastuu Whitebellyn sedäksi, joka kasvatti hänet kun tämä menetti omat vanhempansa. Luulin katsellessani että tästä paljastuisikin moniulotteisempi hahmo, joka voi silti olla tarinan antagonisti; jolla on jokin "luonnossa vain vahvin selviää" - mentaliteetti, miten samaan aikaan se joka on hiirille pelätty hirviö olisi samalla kettujen kunnioittama konkari. Mutta tämä onkin ihan täys julma huvikseen tappaja, niin ei kai siinä sitten.

Olen alkanut tykätä stop motion - animaatiosta yhä enemmän viime vuosien aikana ja on ilo nähdä ettei tämä ole kuollut animaation muoto. Tuotannon skaalan huomioon ottaen, tämä on aika kunnianhimoinen elokuva toteuttaa stopparina, kaikkien nukkejen ja eri settien sekä toimintakohtausten puolesta.

Animaatio on ajoittain hyvin sulavaa ja puhdasta, mutta siinä on myös se karkeus ja selkeä ihmiskäden jälki mistä pidän stop motionissa. Mukana on tietysti vähän silmiinpistäviä tietokone elementtejä ja esimerkiksi hahmojen valaistus ei aina mätchaa yhteen ympäristön kanssa, mutta ei tuo vaivaa läheskään yhtä paljon kuin niissä nukkeanimaatioissa joissa on mukana kaiken maailman CGI räjähdyksiä ynnä muita.

Hahmoihin on saatu hyvin tunnetta, vaikka näiden kasvojen ilmeet ovat aika rajoittuneet. Joidenkin hahmojen ulkonäkö on kieltämättä aika uncanny, mutta mukana on myös muutama todella hieno hahmodesign (alkuperäisessä kirjassa on muuten näköjään ihanat kuvitukset, mukava että niiden tyyliä haluttiin säilyttää elokuvasovitukseen).

Ihan sympaattinen ja persoonallinen elokuva. Pitäisi taas ottautua leffojen katseluun ja niistä kirjoitteluun, minulla on kyllä suuri lista animaatioita laidasta laitaan mahdollisiksi aiheiksi, jos vain saisi aikaiseksi.

Tuca & Bertie

Nimi: Tuca & Bertie
Vuosi: 2019-2021
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: The Tornante Company, Brave Dummy, Boxer vs. Raptor, Vegan Blintzes, ShadowMachine, Williams Street

Kehittäjä: Lisa Hanawalt (jaksojen ohjaajina: Mollie Helms, Aaron Long, Amy Winfrey, Mike Hollingsworth, Peter Merryman)

Tuca & Bertie on yhdysvaltalainen 30-jaksoinen tilannekomedia, jonka on luonut Bojack Horseman - sarjassa työskennellyt Lisa Hanawalt, nettisarjakuvansa Tuca the Toucan (2013-2014) pohjalta. Sarjan tuotti alun perin Netflix, ja tämä sai ekasta kaudestaan hyvän vastaanoton. Luonnollisesti tämän jälkeen Netflix cäncellasi ohjelman, mutta Adult Swim jatkoi sarjan tuottamista vielä kahden tuotantokauden verran, kunnes nämäkin laittoivat lopun tälle.

Ohjelmassa seurataan kahden kolmikymppisen antropomorfisen linnun, laulurastas Bertien ja tukaani Tucan elämää, aina rakkaus - ja työsotkuista järjettömiin surrealistisiin seikkailuihin, sekä raskaiden menneisyyksien kohtaamiseen.

TV-sarjoja vaivaa nykypäivänä pahasti vähäinen jaksomäärä, ennen vanhaan tuotantokausi sisälsi usein yli 20 jaksoa, nykyään se on ihme jos päästään edes kymmeneen. Tuca ja Bertie olisi myöskin mielestäni hyötynyt pidemmästä kestosta. Mukana on kyllä useita juonikuvioita ja kevyitä pelleily-jaksoja, mutta olisi aineksia ollut varmasti enempäänkin. 

Myöskin siirtymä toisen ja kolmannen kauden välillä on jotenkin kömpelö, sillä niiden välissä tapahtuu jonkinlainen (en muista enää kuinka iso tarkalleen) aikahyppy, joka ei ollut mikään huono valinta itsessään, mutta tuntui kummalliselta. Kakkoskaudella merkittävässä roolissa oli Tucan toksinen parisuhde, joka päättyi kurjaan eroon kauden viimeisessä jaksossa, ja sitten kolmas kausi alkaa ja Tuca on uudessa kämpässä uuden kumppanin kanssa. Odotin että näiden kahden suhteen alkua ja Tucalle todella rankan eron jälkipuintia käytäisiin läpi sitten jotenkin retroaktiivisesti, muttei niin käynytkään. 

Mutta tuommoiset sikseen, Tuca ja Bertie on sekä hupaisa että puhutteleva sarja. Harvemmin on sitcomeja jotka keskittyvät naishahmoihin, ja harvemmin on luonnollisia ja aidosti koskettavia tarinoita naiskokemuksista elämän ja maailman monilta saroilta. Hullunkurisessa sarjakuvamaisessa maailmassaan hahmojen tunteet ja navigoinnit elämissään ovat hyvin aitoja. Sarja löytää erinomaisen balanssin komedian ja vakavuuden välillä, jotain mitä ainakin oman kokemukseni mukaan tarinoissa on vaikea saavuttaa ihan genrestä tai kohdeyleisöstä riippumatta.

Monen muun asian ohella mitä arvostan sarjan aineksista, on tietty miten se keskittyy kaikista eniten kahden hahmon ystävyyteen, Tucan ja Bertien välisen suhteen ollessa tietysti koko tarinan ydin. Tämä on todella hyvin rakennettu ja kantaa vahvana koko sarjan läpi, vaikeuksista ja hahmojen omista murheista huolimatta. Vaikka päähahmot ovat melko tyypillinen parhaiden kavereiden parivaljakko, jossa toinen on säyseä ja hermoileva ja toinen kaoottinen ja huoleton, pidän siitä että Bertiestä on kirjoitettu myös hauska hahmo ja Tucasta syvällinen.

Etenkin Tucan hahmo on todella onnistuneesti luotu; tämän koominen puoli on useimmiten hyvin överi ja absurdi, mutta tässä on todella paljon aitoa herkkyyttä ja monipuolisuutta. Bertie puolestaan tuntuu kasvavan ja vahvistuvan jotenkin aikuisemmaksi sarjan aikana, vaikkeivat sen tapahtumat sijoitu mitenkään pidemmälle ajanjaksolle.

Sivuhahmot ovat myös toimivia, monta näistä olisi ollut hauska nähdä enemmänkin. Kolmanneksi keskeisin henkilö on Bertien poikaystävä Speckle, joka on mukava ja sarjan edetessä myös hauska hahmo, jolla on luonteva kemia sekä kumppaninsa Bertien että tämän bestiksen Tucan kanssa.

Mainstream-yleisölle tunnetuimmat aikuisten sitcom animaatiot ovat monesti itse animaatioltaan hyvin minimaalisia (ja monet eivät hivele silmää yhtään) mutta Tuca ja Bertien visuaalinen ilme on kaikin puolin todella miellyttävä. 

Hahmot on oikeasti animoitu hyvin ilmeikkäästi ja elastisesti, monesti rikkoen modelliaan ja liikkuen ja elehtien isosti. Hahmot ovat veikeän näköisiä ja mikä lisää sarjaan todella paljon persoonaa, on miten absurdi ja eriskummallinen näitä ympäröivä maailma on.

Taustaelementit ovat nätisti tyyliteltyjä, samoin kaikki väripaletit ja tekstuurit. Mukana on usein myös erilaisilla stop-motion tekniikoilla ynnä muilla toteutettuja sequensseja. Näkee että tekijöillä on ollut luovuutta ja intoa visuaaleihin panostamiseen.

Musiikki on toimivaa vaikkei nousekaan erityisen vahvasti esiin kuin silloin tällöin, mutta täydentää sarjan persoonallista ilmettä.

Tykkäsin kyllä Tucasta ja Bertiestä kovasti, monin tavoin vetoavaa sekä viihdyttävää seurattavaa. Paljon sellaista joka vetää spesifisti minua puoleensa, mutta nekin asiat joita yleensä meinaan karsastaa eivät pahemmin haitanneet. Kannattaa antaa mahis jos suinkin kiinnostaa.

Hurja jengi 2 (The Bad Guys 2)

Nimi: Hurja jengi 2 (The Bad Guys 2)

Vuosi: 2025

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö: Dreamworks Animation, Sony Pictures Imageworks

Ohjaaja: Pierre Perifel, JP Sans

Dreamworksin The Bad Guysin ohjannut Pierre Perifel ilmaisi kiinnostusta jatkon tekemiseen tarinalle jo ennen kuin ensimmäinen filmi oli ulkona ja kaikkien netflix cashgrab lyhärienkin jälkeen ei ole yllätys että elokuvalle on nyt ilmestynyt jatko-osa. Tuotanto aloitettiin jo vuonna 2022 ja toiseksi ohjaajaksi liittyi JP Sans joka johti ensimmäisen Bad Guysin hahmoanimaatiota. Elokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa oli elokuussa ja on saanut ihan asialliset teatterituotot ja kriitikoiden palautteet.

Istuttuaan vankilatuomionsa, Susi, Käärme, Hai, Tarantella ja Piraija yrittävät saada uuden alun ja löytää paikkansa yhteiskunnassa, mutta kurjalla menestyksellä. Jengi joutuu ojasta allikkoon, kun uusi rikollistiimi kiristää heidät palaamaan pahoille teille ja avittamaan historian suurimmassa ryöstössä.

Jatko-osana tämä tekee paljolti sen mitä pitääkin: tarinan kulku edellisen elokuvan jälkeen on luonteva ja kiinnostava, panokset ja eeppisyys on nostettu korkeammalle ja uudet tuttavuudet ovat hyvä lisä hahmokaartiin.

Premissi on todella hyvä, toteutus vaan voisi olla parempi. Juonenkulku itsessään on vetävä, mutta moni asia kuitataan nopeasti ilman sen kummempaa syvällisyyttä ja esimerkiksi yksi elokuvan isoimmista käyttövoimista – Dianen henkilöllisyyden entisenä rikollisena suojeleminen – lässähtää loppua kohden huolella ja tästä kaaresta suoraan sanottuna puuttuu olennaisia osia, suurempana prioriteettina selkeästi pidetään (ihan omasta rehellisestä mielipiteestäni) epäolennaisempia asioita. Pahin ongelma on mielestäni että leffa loppuu ihan liian nopeasti ja vähän kummallisesti.

Elokuva käsittelee kyllä redemption tarinaa aika mietityttävällä tavalla. Monesti tämän tyyppisissä stooreissa pahikset saavat kaiken anteeksi parannuksen tehtyään ja elävät sitten onnellisina elämänsä loppuun asti; Hurja jengi sen sijaan ei saa karistettua menneisyyden rikoksiaan pois, vaan ovat jatkuvasti suurennuslasin alla ja saamassa kaikkien vihat niskoilleen joka käänteessä, yhteiskunnassa joka on tuominnut heidät ensi hetkistä asti. Joudutaan kohtaamaan myös se dilemma, miten alun alkujaan motiivi kaidalle tielle siirtymisessä oli löytää onnellisempi elämä, mutta nyt huomataan että asiat tuntuvat olleen paljon paremmin silloin pahistelun päivinä.

Hahmojen puolesta on myöskin sekä isoa plussaa että harmillista miinusta.

Siinä missä ekassa leffassa tuli fiilis että kaikki saivat sopivan verran huomiota rooleihinsa nähden, nyt tuntuu moni jäävän pelkistetyksi. Esimerkiksi Käärmeeseen suhtaudutaan vain yhtenä Suden (joka ei muuten ole kummoisen korkealla omassa lempihahmojeni tier listassa) sidekickeistä, vaikka potentiaalia olisi paljon enempään. Mainittakoon että tällä on kyllä iso leffojen välinen hahmokehitys ja oma hauska sivujuoni tässä osassa.

Alkuperäinen tarkoitus oli että tämän leffan pääpahiksella Kittyllä olisi yhteinen menneisyys Dianen kanssa, jossa näiden läheiset välit tuhoutuivat kun toinen halusi tehdä parannuksen ja toinen katkeroitui ja muuttui entistä pahemmaksi. Tämä olisi ollut isossa roolissa elokuvassa, mutta skräpättiin kokonaan pois syistä joita voi vain arvailla. Buu. En tajua. Sen lisäksi että tämä kehittäisi hurjasti näitä kahta hahmoa (etenkin Diane joka mielestäni ansaitsisi paremman kohtelun leffan käsikirjoitukselta), tuon asetelman poistaminen jätti selkeästi juoneen aukkoja ja heikensi narratiivia.

Kitty on kumminkin päheä hahmo, sekä massiivinen kehitys ensimmäisen osan antagonistista ja tämän kaksi rikostoveria ovat myöskin loistavia persoonia. Ekasta elokuvasta tutulla poliisipäälliköllä on myös mahtava kehitys Hurjan jengin kaveriksi, kun joutuu tekemään yhteistyötä näiden kanssa ja alkaa lopulta todella sympatisoimaan heitä.

Animaattorit ovat yhä liekeissä. Näkee selkeästi että elokuvan omaa ilmettä ja 2D - ja 3D-animaatiolla eksperimentointia on haluttu puskea entistä pidemmälle; tuntuu että piirrosanimaatio elementtejä on mukana yhä enemmän ja animaatiota on viety vielä elastisempaan ja animea parodisoivaan suuntaan (pariin otteeseen elokuva jopa vaihtaa kokonaan sarjakuvamaiseen piirrostyyliin vahvistamaan jotain liioiteltua reaktiota). Elokuvaus on todella puhtaasti rakennettu ja toimintakohtaukset ovat vertaansa vailla.

Tämä on muuten ensimmäinen ison studion animaatio jonka lopputekstien kuulen sisältävän lausunnon joka kieltää oikeustoimilla uhaten elokuvan käyttämisen tekoälyn treenaamiseen.

Mukaan valitut pop-biisit eivät ole yhtä muistettavia kuin edellisessä osassa, mutta siitä tähän jatko-osaan palannut Daniel Pemberton on jälleen säveltänyt aivan älyttömän jytkyn soundtrackin.

Ei mitenkään huono elokuva tai jatko-osa, tietyllä tavalla hauskempi kokemus kuin ensimmäinen ja erittäin virkistävää nähdä teattereissa ison studion leffalle jatkoa joka ei vedä ihan kaikkea hyvää viemäristä alas. Missattu potentiaali jää vaan hampaankoloon. Vähän kyllä arveluttaa että mitä se Hurja jengi sitten hurjastelee jos meinaavat ruveta kolmannen elokuvan kanssa huseeraamaan.

Flow (Straume)

Nimi: Flow (Straume)

Vuosi: 2024
Valmistusmaa: Latvia, Belgia, Ranska

Tuotantoyhtiö: Dream Well Studio, Take Five, Sacrebleu Productions

Ohjaaja: Gints Zilbalodis

Flow on latvialais-belgialais-ranskalainen tuotanto, joka sai ensi-iltansa jo 2024 kesällä, mutta Suomen teattereihin se saapui tänä keväänä. Kyseessä on Gints Zilbalodisin ohjaama animaatioelokuva, jonka budjetti oli noin 3,5 miljoonaa euroa ja sen parissa työskennelleiden ihmisten määrä suunnilleen 50 henkeä. Hollywood standardeilla erittäin vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta elokuva osoittautui valtavaksi kansainväliseksi menestykseksi. Se voitti parhaan animaatioelokuvan Oscarin ja oli ehdokkaana myös parhaan kansainvälisen elokuvan kategoriassa, ollen ensimmäinen tuotanto Latviasta joka on saanut Oscareissa palkintoja tai ehdokkuuksia. Elokuva on siis saanut runsaasti ylistystä ja tehnyt historiaa, tarinan päähenkilönä toimivasta kissasta on jopa pystytetty patsas Riikaan.

Musta kissa yrittää selvitä parhaansa mukaan omillaan suuren tulvan valtaamassa maailmassa, ihmisten silminnähden kadottua. Vedenpinnan yhä vain noustessa, varautunut ja itsenäinen kissa ei voi muuta kuin kavuta ohi lipuvaan veneeseen ja päätyy lopulta ulapalle ajelehtimaan yhdessä kapybaran, koiran, rengashäntälemurin ja sihteerilinnun kanssa.

Premissi on simppeli, mutta toimii aivan moitteettomasti. Alkumetreillä seurataan kissan tutkiskelua ja rutiineja, sekä sattumalta muihin otuksiin törmäämistä, mikä päästää katsojan hyvin sisään tähän maailmaan, josta ei loppujen lopuksi kerrota paljoakaan. Ei kuitenkaan kestä kauaakaan kun joudutaan toinen toista uhkaavampiin tilanteisiin ja niitä seuratessa tempaantuu täysillä mukaan.
En osaa kuvailla tätä paremmin, mutta useaan otteeseen elokuvassa tulee ikään kuin videopelimäinen fiilis; kuin Kissa olisi oma hahmosi jonka mukana olet haasteiden ja sattumuksien keskellä. Kertoo mielestäni siitä miten vahvasti tarina saa katsojan luomaan yhteyden päähenkilöön.
Vaikka voisi ensivaikutelmalta luulla muuta, en luonnehtisi elokuvaa millään muotoa yksinkertaiseksi; se todella laittaa rattaat raksuttamaan aivoissa niin katselun aikana kuin etenkin jälkeenpäin. Mukaan mahtuu siis paljon tulkinnanvaraisuutta ja itselleni ainakin osa viehätyksestä tarinaan liittyy siihen miten kaikkeen ei saa selkeää vastausta, joka lisää elokuvan omaperäisyyteen.

Toinen tekijöistä joka ehdottomasti nostaa tämän loistokkaasti esiin elokuvan mainstream yleisön animaatioleffa valtavirrasta, on se miten siinä ei ole lainkaan dialogia. Tarina on rakennettu todella onnistuneesti ilman että sen aikana vaihdetaan yhtäkään sanaa. Sivuhuomiona oli myös ilahduttavaa nähdä miten paljon pieniä lapsia leffateatterin salissa oli kun kävin tämän katsomassa, tällaiset elokuvat ovat nuorelle yleisölle ehdottoman tärkeitä tänä synkkänä youtube brainrot sigma skipidin aikakautena.

Jännitystä ja sydäntälämmittäviä hetkiä riittää, mutta niin myös niitä joissa on hyvin riipaisevaa tunnetta. Aika sydän sykkyrällä sai tämän tästä istua;

Sihteerilinnun ja Kissan välinen kohtaus vuorella, sekä tätä seuraava Linnun kohtalo, kuten myöhemmin myös itse elokuvan loppu, ovat etenkin isoja katkeransuloisia hetkiä. Kyseessä ei ole mielestäni mitenkään rankka elokuva, mutta ehdottomasti ajatuksia herättävä ja koskettavuudesta hiljentävä kokemus.

Kissalla on omanlaisensa dynamiikka jokaisen muun eläimen kanssa, joista kullakin on selkeä rooli ja persoona tarinassa. Useammalla näistä on meneillään kaari siitä, miten nämä ennemmin tai myöhemmin valitsevat veneessä muodostuneen seurueen omien lajitoveriensa yli; kyllä tämä puree minuun lähes joka kerta.

Jos minun pitäisi nimetä vahvin teema tarinassa, se olisi varmasti empatia. Tämä on läsnä jokaisen hahmon kohdalla ja sitä esiintyy erittäin monessa muodossa tarinan aikana; oli se sitten ruuan tarjoamista matkatoverille jonka mukaan ottamiseen suhtaudut vähän vastahakoisesti, tai jonkun täysin sinulle tuntemattoman puolustaminen tai lohduttaminen. Ikuisesti ajankohtainen teema tietysti ja rakastan tarinoita joissa opetetaan että myötätunto ja sen osoittaminen on välttämättömän tärkeää elämässä.

Eläimet käyttäytyvät alati ihastuttavan realistisesti; esimerkiksi päähahmon kaikki eleet ja oikut ovat varmasti kaikille kissaihmisille tuttuja. (Myöskin iso osa tämän kokoonpanon eläinlajeista – kapybara, sihteerilintu ja rengashäntälemuri – ovat mukavan uniikkeja valintoja elokuvaan). Hahmoja on kuitenkin inhimillistetty juuri oikealla tavalla, niin että on selvää mitä tunteita on pinnassa ja mitä kenenkin mielessä liikkuu. 

Tämä on yksi asia missä esimerkiksi Disneyn live action remake elokuvat feilaavat: realistiset eläinhahmot ovat niissä sieluttomia möllötyksiä vaikka kävisivät mukamas koko ihmisen tunnekirjon läpi. Tulee fiilis että ero voisi olla siinä miten Flow'n tekijät sen sijaan kuuluvat niihin jotka ymmärtävät animaation mediumina olevan sellaisten tarinoiden kertomiseen jotka eivät pystyisi samaan jos olisivat live actionina toteutettuja. Sekä arvostavat ja ovat intohimoisia animaatiosta ylipäätään.

Yksi ensimmäisistä asioista mitä Flow'sta on saattanut kuulla, on se miten se on animoitu kokonaan Blenderillä. Kyseessä on siis ilmainen 3D-mallinnuksen ohjelma, jonka kuka tahansa voi ladata kotikoneelleen. Itse olen vääntänyt sillä tähän mennessä yhden teekupin ja jonkinlaisen sahan.

Animaatio on siis aivan älyttömän vaikuttavaa. Vaikka tekstuurit eivät ole realistiset niin ei niiden kyllä millään muotoa tarvitsisi – tai en usko että edes sopisi – olla, vaan maalausmainen ilme on elokuvaan aivan täydellinen (ylipäätään suosin lähestulkoon aina tietokoneanimaatiossa jotain tyylitellympää ilmettä fotorealismin sijaan). Kuten jo vähän mainittu, eläimet liikkuvat aivan ensiluokkaisesti ja yksityiskohtien huomiointi kaikin puolin on ihastuttavaa. Valaistus, vesi ja ympäristöt on luotu järjettömän hienosti; jotkin shotit näyttävät ihan live action kuvamateriaalilta.

(Pitää myös mainita että vedenpaisumus on ainakin itselleni vähän harvemmin populaarikulttuurissa nähty postapokalyptinen asetelma, joten tykkäsin miljöistä muutenkin kuin siksi että ne olivat todella nättejä).

Elokuva on editoitu ja kohtaukset rakennettu myöskin omaperäisesti. Mukana on paljon pitkiä ottoja jossa kamera kääntyilee ympäriinsä eri hahmojen ja näkymien puoleen, sen sijaan että leikkaisi kuvakulmasta toiseen.

Soundtrack on erinomainen; musiikit vaihtelevat niin mukavan rattoisista aina niihin todella sykähdyttäviin, ja ovat iso tekijä mitä tulee tipan nousemisesta linssiin kohtausten aikana.

Flow on yksinkertaisesti suurenmoinen; ainutkertainen ja kaunis elokuva, sekä kaikin puolin valtava voitto animaatiolle. Itseäni kiinnosti tämä elokuva jo siitä kun ensi kerran näin siitä vilauksen (en silloin aavistanut että se edes tulisi Suomeen teattereihin) joten oli suuri ilo nähdä millaiseksi suursaavutukseksi tämä paisui. Patsaan arvoinen elokuva todellakin.

Takaisin takamaille (Back to the Outback)

Ketään muuta jolla tulee noista designeista ekana mieleen ne LPS-lelut?

Nimi: Takaisin takamaille (Back to the Outback) 

Vuosi: 2021 

Valmistusmaa: Australia, Yhdysvallat, Kanada 

Tuotantoyhtiö: Netflix Animation, Reel FX Animation, Weed Road Pictures 

Ohjaaja: Claire Knight, Harry Cripps 

Back to the Outback on vuoden 2021 lopussa rajoitetun teatteriesityksen jälkeen Netflixiin ilmestynyt animaatioelokuva, josta vastasivat Claire Knight ja Harry Cripps ensimmäisessä kokopitkän elokuvan ohjauksissaan.

(mukamas) Taipaanikäärme Maddie kavereineen kyllästyy kyhjöttämään eläintarhan matelijatalossa ihmisten kauhisteltavina, joten porukka päättää karata ja lähteä juurilleen Australian takamaille. Otukset pakenevat terraarioistaan, ottaen puolivahingossa mukaan kaikkien rakastaman somekuuluisan koalan Pretty Boyn (kuka antaa eläimelle tämmöisen nimen) ja saaden peräänsä eläintarhan vaarallisten eläinten käsittelijän. 

Tarina joka kerrankin keskittyisi niihin Australian kauhisteltuihin eläimiin, matelijoihin, hämähäkkeihin ynnä muihin, on kieltämättä ilahduttava ajatuksena. Juoni ei kuitenkaan tarjoa mitään ihmeellistä, ja toteutus on hyvin keskinkertainen. Ainakaan kööri ei lopussa palannut takaisin eläintarhaan tai jotain, sellainenkin mahdollisuus olisi voinut olla. Ei sitä koskaan tiedä.

Teemassa on yhtäläisyyksiä seuraavana keväänä Dreamworksilta ilmestyneeseen vanhaan tuttuumme The Bad Guysiin, muistatteko kun sen arvostelussa mainitsin, etteivät päähenkilöt ole erityisen pelottavia ulkonäöltään? No se ei ole mitään verrattuna tähän. 

Siinä elokuvassa kaikki hahmot oli sentään toteutettu samalla tyylillä ja ne sopivat animaation omaperäiseen ilmeeseen, mutta tässä taas elukoista on tehty älyttömän näköisiä mollosilmäisiä pallopäitä, jotka näyttävät myös hyvin vauvamaisilta vaikka ovat vissiin tarkoitettu täysikasvuisiksi. Tekijöillä oli ilmeisesti sellainen ajatus, että se on ainoa tapa jolla nämä lajit voisivat löytää tiensä katsojien sydämiin. Aika pinnallista ajattelua että toisen myötätunnon saaminen puolelleen on siitä kiinni onko ulkonäkö miellyttävä, vaikka in-universe väitettäisiin muuta.

Minua kummastuttaa aina kun elokuvissa ynnä muissa on hahmoja/olentoja jotka pelottavat muita tarinassa ulkonäöllään, mutta designeista on tehty täysin harmittomia. Miten tuollainen käärme edes puree ketään, kun sillä on suu kuin jollain anime tytöllä? Eikä esimerkiksi Maddien ulkonäkö onnistu minusta olemaan mitenkään suloinen vaan jäätävän typerän näköinen. Kyllä käärmeestä saa helposti söpön, söpöjä käärmelajeja löytyy vaikka kuinka, ilman että tekee noin oudon designin.

Varsinkin kun elokuvassa on oikein joku rumien eläinten salaseurakin, niin eikö niiden pitäisi olla niin kuin 

Rumia 

Hahmoista voi tehdä sympaattisia ilman että ne ovat naurettavan ällösöpöjä!

Tämä harmillisen lyhyt kohta oli kyllä nätisti toteutettu

Otan jokaisen positiivisesti karakterisoidun käärmeen, protagonista puhumattakaan, vastaan avoimin sylein, Maddie on luonteeltaan ihan peruskiva hahmo. Voi kunpa pääsi ei olisi sculptattu noin hirvittävällä tavalla. PB saa hahmoista eniten kehitystä ja monipuolisuutta, mutta olisi siitäkin saanut varmasti enemmän irti.

Kolmella muulla eläintarhan karkurilla tuntuu jokaisella olevan kutakuinkin yksi aika kuiva persoonallisuuden piirre, edes heidän nimensä eivät jääneet yhtään mieleeni. Suoraan sanottuna elokuvan olisi ehkä voinut tehdä myös ilman heitä, kun ei sen aikana saa kunnon sisältöä kuin vain kahden keskeisimmän hahmon välinen suhde.

Aluksi näytti siltä että tässä saadaan ihan kiitettävästi tunnetta peliin, kun Maddien ja muiden äitihahmona toiminut krokotiili viedään lopetettavaksi lapsen pudottua tämän aitaukseen, mutta ihan lopussa tuo on vaan jotenkin maagisesti päässyt vapaaksi ja ihan kunnossa. No ainakin Maddie sai pitää adoptioäitinsä, mutta tuokin olisi kenties ollut tunteikkaampaa, jos niitä muita hahmoja ei olisi. 

Maddien ja hänen käsittelijänsä välisessä suhteessa on myös potentiaalia, jos tyyppi olisi realistisempi hahmo, joka tiedostaa otustensa olevan vaarallisia eläimiä, mutta hänellä on silti niihin kunnioitus ja kiintymys (mistä jälkimmäistä elokuva vissiin yritti tehdä), mutta se hukkuu miehen ja tämän pojan super hölmöön sivujuoneen.  

Mukaan on laitettu found family - opetusta, joka on tunnetusti paras trope kautta aikain, mutta sitäkään ei mielestäni ole tehty kovin uskottavasti. Todennäköisesti johtuu osittain jälleen kerran siitä, ettei minulle tullut minkäänlaista tunnesidettä niihin muihin hahmoihin.

Nuo järkyttävät violetit fleda hirvitykset ovat pussipiruja

Animaatiosta itsessään ei ole hirveästi mitään sanottavaa, melkoisen perus tylsää nykypäivän tietokonematskua. Välillä on ihan nättejä värimaailmoja ja ympäristöjä, päällimmäisenä vain jäävät mieleen nuo minua loputtomasti häiritsevät hahmodesignit. Mukana on tuo yksi yllä mainittu, kivasti tyylitelty kohtaus, joka tosin kestää vain hyvin lyhyen aikaa ja sitten jää harmittamaan kun pääasialliset visuaalit palaavat ruudulle.

Samassa kohtauksessa kullaan elokuvan yksi originaali kappale, joka on ihan liikkis, mutta tämä on taas niitä leffoja joissa käytetään ihan liikaa kaiken maailman pop biisejä ja suunnilleen 10 minuutin välein.

Konseptina siis kiva elokuva mutta aika valju toteutus.

Vähän huvittaa kun ohjaajat ovat näköjään maininneet miten suuri haaste oli saada nämä eläinlajit vetoamaan katsojiin ja miten jossain Dreamworksilla ei olisi kyllä saatu tehtyä tämmöistä tarinaa (kyllä, ne mainitsivat Dreamworksin nimeltä, ovat ilmeisesti kumpikin työskennelleet siellä joskus).

Leikillä sanon, mutta olisiko voinut käydä niin että tyypit Netflixillä olivat suolaisia etteivät saaneet elokuvaoikeuksia Bad Guys - kirjoihin? :D