Isle of Dogs

Nimi: Isle of Dogs
Vuosi: 2018
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Japani, Saksa, Iso-Britannia
Tuotantoyhtiö: 20th Century Fox Animation, Indian Paintbrush, American Empirical Pictures, Studio Babelsberg, Scott Rudin Productions, 3 Mills Studios

Ohjaaja: Wes Anderson

Isle of Dogs on uudempi Wes Andersonin kahdesta kokopitkästä animaatioelokuvasta. Ohjaaja on sanonut idean inspiroituneen Isle of Dogs (oikea paikannimi Itä-Lontoossa) kyltistä jonka näki Englannissa Fantastic Mr. Foxin tuotannon aikana ja kehittely elokuvalle pistettiin käyntiin vuonna 2015. Elokuvan ensi-ilta oli vuonna 2018 ja tämä voitti muun muassa parhaan animaation - sekä parhaan musiikin Oscar palkinnon.

Tulevaisuuden Japaniin sijoittuvassa Megasakin kaupungissa puhkeaa koirista ihmisiin tarttuva epidemia, ja pormestari määrää kaikki koirat karkotettavaksi kaatopaikkasaarelle. Näihin kuuluu myös pormestarin oman otto-pojan Atarin henkivartijana toiminut Spots. Atari karkaa saarelle etsimään koiraansa, saaden apua pieneltä koirajoukolta. Näiden selvittäessä Spotsin olinpaikkaa, kaupungissa puidaan eläinten kohtaloa, hoitokeinoa tautiin, sekä korruptiota koko tilanteen takana.

Elokuvassa on omaperäinen tarina ja kuten olettaa saattaa – mikäli tuntee ohjaajan tuotantoa – koko leffan tyyli on ihastuttavalla tavalla eriskummallinen. Juoni puhuttelee kyllä hyvin; ihminen on valmis dumppaamaan jopa parhaan ystävänsä koiran tuolla tavoin, mikä ei ole minusta kaukana siitä miten olemme oikeastikin kohdelleet eläimiä jotka ovat meitä korvaamattomasti palvelleet ja ihmishenkiä pelastaneet.

Tarinankerronta on todella onnistunutta; kaikkea ei näytetä kronologisessa järjestyksessä, vaan takaumia joista tapahtumat valkenevat tulee runsaasti eri aikaväleiltä läpi koko elokuvan, mutta pysyin silti aina kärryillä mitä juonessa tapahtui. Elokuvan tahti on todella rento, eli nautittavaa katseltavaa, mutta tarina myös imaisee mukaansa ja pitää otteessaan etenkin loppua kohden. Huumori on jälleen integroitu hyvin mukaan.

Toteutuksen monista luovista ratkaisuista ja yksityiskohdista tykkään, kuten miten ihmishahmot puhuvat (tulkkia ja vaihto-oppilasta jotka selkeyttävät elokuvan tapahtumia lukuun ottamatta) lähestulkoon täysin japania, mikä asettaa katsojan helposti itse koirien asemaan, mikäli osaa vain enkkua siis. Mutta myös joo, minun on valitettavasti pakko olla se tyyppi joka kysyy minkä takia koiranvihaaja megamulkku pahikset pitää assosioida kissojen kanssa tässäkin koiraelokuvassa. Tuo ei vaan mielestäni vaikuta mihinkään ja kissaviha on niin paha ongelma etten oikein voi olla aina kiinnittämättä huomiota siihen.

Sanoisin että ainoa kummempi miinus itselleni oli ettei elokuvan hahmoista synny mitään syvempää impressiota. Tuntuu että vain Chief-koiralla on selkeä persoonallisuus ja lisäksi vahva hahmokehitys ja syvyyttä, eli tämä oli itselleni ainoa hahmo joka jäi kunnolla mieleen. Elokuva onnistuu kuitenkin saamaan katsojan kliimaksin aikana kauhulla jännittämään mitä niin saaren koko koirapopulaatioille kuin myös itse loppuhuipennuksen toimintaan osallistuville päähahmoille käy, vaikkei suurimpaan osaan hahmoja synny mitään syvempää sidettä (toisaalta voisi luulla ettei siihen hirmuisen korkeaa myötätunnon tasoa tarvita etteikö olisi sydän sykkyrällä kaikista eläimistä juuri koirien puolesta, mutta elokuva itsekin todistaa etteihän se kaikkien kohdalla näin ole).

Tykkäsin päähahmoja auttavasta isosta karvaturjake koirasta ja televisiota katsovasta oraakkeli-mopsista, mikä sai miettimään olisiko se, että keskeiseen koiraporukkaan kuuluisi enemmän toisiinsa kontrastia luovia ja monipuolisia rotuja voinut saada näihin enemmän persoonaa/helpottanut erottamaan hahmot toisistaan.

En sitten tiedä ovatko kaikista erottuvimmat koirarodut vähän ylikäytettyjä animaatioelokuvissa, mutta olisi myös ollut todella kiva vaihtoehto jos leffassa olisi keskitytty vaikka nimenomaan japanilaisiin koirarotuihin (Yksi pääviisikon koirista on wikipedian mukaan akita inu mutta en kyllä olisi designin perusteella koskaan arvannut).

Luulisin tämän olevan kunnianhimoisempi animaatio kuin Fantastic Mr. Fox, ja sen tavoin tämä onkin visuaalisesti aika hullun upea animaatio (kuuluisa kuukausien työstä syntynyt sushin-valmistus-kohtaus muutti pysyvästi jotain aivoissani). Nuket ja kaikki setit ovat todella vaikuttavan näköisiä, samalla kun savu- ja vesi efekteistä tulee hurmaava käsintehty fiilis. Wes Andersonille tyypilliseen tapaan kuvien sommittelu on hyvin epätyypillistä ja poikkeavaa semmoisesta elokuvauksesta johon moni on tottunut. Olen myös nähnyt niitä elokuvia joissa rikotaan kaikki "säännöt" ynnä muut ihan vain koska halutaan olla #different, mutta ainakin näissä Wes Anderson animaatioissa se tuntuu vain luovan veikeää, vähän nukketeatterimaista fiilistä. Ja kuten olen jo monesti varmaan maininnut, rakastan kun stop motion-animaatiossa tehdään kaikki vaikeammatkin efektit ynnä muut stop motionina eikä jälkikäsittelynä tietokoneella. 

Hahmoista on jälleen saatu todella ilmeikkäitä, etenkin liikuttuneisuus tulee näiden kasvoilta jotenkin todella autenttisesti ilmi. Kaikista asioista hahmodesigneissa - ja animaatiossa en aina välittänyt – tapa jolla Atari irvistää hampaitaan usean kerran leffan aikana näyttää suorastaan epämukavalta – mutta kaiken kaikkiaan elokuva on todella viehättävää katsottavaa ja aivan huippu stop motionia. 

Musiikki ja äänimaailma ylipäätään tuovat myöskin uniikin ja elokuvan identiteettiä tukevan säväyksensä.

Todella hienosti kasattu elokuva tämäkin, rakastan tietty selkeän omaäänisiä ja kaiken tekniikastaan irti ottavia animaatioleffoja. Jos tämä tai Fantastic Mr. Fox on jäänyt väliin niin kannattaa ehdottomasti tsekata!

Even Mice Belong in Heaven (Myši patří do nebe)

Nimi: Even Mice Belong in Heaven (Myši patří do nebe)
Vuosi: 2021
Valmistusmaa: Tšekki, Ranska, Puola, Slovakia
Tuotantoyhtiö: Fresh Films, Les Films du Cygne, Animoon, CinemArt SK, Canal+ Polska, Barrandov Studio, Miasto Kultury, Panache Productions, Haus Boot

Ohjaaja: Jan Bubeníček, Denisa Grimmová

Even Mice Belong in Heaven on vuoden 2021 animaatioelokuva, joka perustuu tsêkkiläisen Iva Procházkován samannimiseen lastenkirjaan (2006). Kyseessä on pitkä projekti ja kalleimmaksi tullut tšekkiläinen animaatio, joka voitti ilmestyessään useamman palkinnon.

Whizzy-hiiri ja Whitebelly-kettu jäävät takaa-ajon yhteydessä kumpikin auton alle ja saavat surmansa. Kaksikko tapaa toisensa eläinten taivaassa ja saaliin ja saalistajan välille alkaa muodostua ystävyys näiden valmistautuessa seuraaviin elämiinsä.

Hui, uusi postaus pitkästä aikaa :0 Katsotaan jatkuuko säännöllisempi julkaisutahti tästä eteenpäin, on ollut arjessa kovasti työtä ja hämminkiä.

Kumminkin:

Eläinten kuolemanjälkeinen elämä on kieltämättä hyvin mielenkiintoinen aihe tarinalle, en tiedä onko tämä sellainen jota on käsitelty useammin.

Vaikka elokuvassa on kaikenlaista actionia, niin sen tahti on aika rauhallinen eli vaivaton seurata. Sävyltään tässä tuntuu olevan hyvä tasapaino raskaampien elementtien ja huumorin kanssa; ja vitsit olivat ajoittain aidosti ihan hauskoja. 

Tämä on taas tarina jossa kahden hahmon välinen suhde on kaiken keskiö, mutta se olisi ehkä kaivannut jotenkin eheämpää toteutusta. Taas mennään jotenkin kiirehditysti ja ilman konkreettisempia ns. "ahaa elämyksiä" siitä ettei voida sietää toisiaan, siihen että rakastetaan toisiaan ja hahmojen käytös jossain kohdissa oli vain kummastuttavaa (saattaa olla että dialogi oli vain tönkösti käännetty, katsoin elokuvan enkuksi).

Juonen juju on kuitenkin ihan symppis. Lopussa oleva twisti jossa hahmot ovat seuraavassa elämässään vaihtaneet lajeja ristiin oli oikein hyvä.

Olen tätä nykyä nähnyt useamman elokuvan petoeläimen ja saaliseläimen välisestä toveruudesta; mitä tämän elokuvan hahmojen persoonallisuuksiin tulee, niin ihan virkistävää että Whizzy onkin ärhäkkä ja ynseä ja Whitebelly todella kaino ja myötätuntoisempi. Whizzy on myös hyvin todentuntuinen ja sympatisoitava hahmo jolla on selkeä hahmokaari.

Tuntuu että mainitsen tämän joka kolmannen arvosteltavana olevan teoksen kohdalla, mutta jotenkin minun on aina pohdiskeltava sitä miten petoeläimet ja koko eläimet-syövät-toisiaan "dilemma" esitetään, jos aihe on käsittelyssä.

Vaikka elokuvassa kysytään miten se, että ketut saalistavat muita eläimiä eroaa siitä miten hiiret syövät hyönteisiä ja todetaan etteivät petoeläimet tapa huvikseen tai ilkeyttään, niin SILTI tarinassa pitää olla pahis joka kirjaimellisesti möykkää että "KILLING IS FUN, ALL MICE DESERVE TO DIE HÖHÖHÖÖ"

Kyseessä on siis kettu joka söi Whizzyn sankari-isän ja paljastuu Whitebellyn sedäksi, joka kasvatti hänet kun tämä menetti omat vanhempansa. Luulin katsellessani että tästä paljastuisikin moniulotteisempi hahmo, joka voi silti olla tarinan antagonisti; jolla on jokin "luonnossa vain vahvin selviää" - mentaliteetti, miten samaan aikaan se joka on hiirille pelätty hirviö olisi samalla kettujen kunnioittama konkari. Mutta tämä onkin ihan täys julma huvikseen tappaja, niin ei kai siinä sitten.

Olen alkanut tykätä stop motion - animaatiosta yhä enemmän viime vuosien aikana ja on ilo nähdä ettei tämä ole kuollut animaation muoto. Tuotannon skaalan huomioon ottaen, tämä on aika kunnianhimoinen elokuva toteuttaa stopparina, kaikkien nukkejen ja eri settien sekä toimintakohtausten puolesta.

Animaatio on ajoittain hyvin sulavaa ja puhdasta, mutta siinä on myös se karkeus ja selkeä ihmiskäden jälki mistä pidän stop motionissa. Mukana on tietysti vähän silmiinpistäviä tietokone elementtejä ja esimerkiksi hahmojen valaistus ei aina mätchaa yhteen ympäristön kanssa, mutta ei tuo vaivaa läheskään yhtä paljon kuin niissä nukkeanimaatioissa joissa on mukana kaiken maailman CGI räjähdyksiä ynnä muita.

Hahmoihin on saatu hyvin tunnetta, vaikka näiden kasvojen ilmeet ovat aika rajoittuneet. Joidenkin hahmojen ulkonäkö on kieltämättä aika uncanny, mutta mukana on myös muutama todella hieno hahmodesign (alkuperäisessä kirjassa on muuten näköjään ihanat kuvitukset, mukava että niiden tyyliä haluttiin säilyttää elokuvasovitukseen).

Ihan sympaattinen ja persoonallinen elokuva. Pitäisi taas ottautua leffojen katseluun ja niistä kirjoitteluun, minulla on kyllä suuri lista animaatioita laidasta laitaan mahdollisiksi aiheiksi, jos vain saisi aikaiseksi.

Muutama vuoden 2026 animaatio

Halusin rykäistä tässä kuussa ulos vielä jonkinlaisen postauksen, niin tässä olisi taas tämmöiset epämääräiset mielipiteeni parista tänä vuonna ilmestyvästä eläinaiheisesta animaatiosta.

Jälleen valikoima on aika niukka ja harmillisesti täysin painottunut Yhdysvaltojen isoihin tuotantoihin, mutta kuten viimeksi tuli todettua, nämä ovat niitä joilla on isoin markkinointi ja eniten tietoa saatavilla. IMDB:täkin selatessa saa nykyään naamalle jotain AI kuraa joten en uskalla ottaa jokaista sieltä löytyvää otsikkoa käsittelyyn. Hyvä olisi jos edes jotain konkreettista matskua olisi julki (pitäisiköhän nämä postaukset tehdä joskus muulloin kuin vuoden alussa).

Myöskin viime vuotisen postauksen tapaan, tässäkin on mukana vain yksi elokuva jonka minua oikeasti kiinnostaa nähdä. Eli etukäteen pahoittelut alla olevasta aika innottomasta ja kyynisestä asenteesta :D

Goat: Kaikkien aikojen paras (Goat)

Goat on Sony Picturesin tuleva elokuva, jonka ensi-ilta on 13. helmikuuta. Leffan ohjaaja on Tyree Dillihay ja käsikirjoittajina ovat Nicolas Curcio ja Peter Chiarelli. Elokuvassa seurataan pientä vuohta joka pääsee ottelemaan koripallo-tyyliseen peliin, mikä on suunniteltu vain isoimmille ja rajuimmille eläimille.

Tästä näin trailerin jo viime vuoden puolella. Animaatio on tietty tyylikästä ja tykkään hahmodesigneista, sekä siitä miten black-coded useampi hahmo on. Muuten asetelma ja hahmot vaikuttavat omaan silmääni aika geneerisiltä (ja elokuvatrailereiden pyhien tapojen mukaan niihin oli otettu ne ihan kaikista luotaantyöntävimmät vitsit mitä voi olla). Mutta kyllä mieluummin tukisin tietysti näitä originaaleja Hollywood animaatioita kuin jotain viidettä Toy Storya tai kuudetta Ice Agea.

Operaatio Majava (Hoppers)

Hoppers on Pixarin uusin kokopitkä animaatio, jonka ohjaajana toimii Daniel Chong ja käsikirjoittajina Chongin lisäksi Jesse Andrews. Ensi-ilta tällä on kuudes maaliskuuta. Elokuvassa päähahmona toimiva opiskelija siirtää tietoisuutensa robottiseen majavaan suorittaakseen ennennäkemätöntä tutkimusta eläinmaailmassa.

Tämänkin trailerit olen nähnyt niiden ilmestyessä. Mukana on jotain hauskoja elementtejä ja päällimmäisenä pidän kovasti päähenkilön ihmis-designista, valitettavasti tämä taitaa mennä siihen tropeen jossa todella uniikin näköinen ihmishahmo onkin suurimmaksi osaksi elokuvaa jonkin eläimen muodossa yms. Itse eläinhahmojen tyyli on vähän hit or miss.

Tämäkin on näitä joita vastaan minulla ei ole yhtään mitään, muttei mikään myöskään vedä minua kunnolla puoleensa. Ajankuluksi voisi vilkaista mutta tuskin asioikseen. Kannattaa tietty mahdollisuus antaa kun kaikki tykkäävät dissata viime vuosien originaaleja Pixar-elokuvia, mielestäni vähän väärin perustein.

The Ark and the Aardvark

Tämä on sellainen joka piti kaivella täytteeksi tähän postaukseen. Kyseessä on Unified Pictures ja ReDefine Animation yhtiöiden tuottama elokuva, jonka ohjaajana toimii ensimmäisen Kung Fu Pandan ohjaamisesta tunnettu John Stevenson (niin kuin tuo julistekin jo mainostaa. Aina pieni red flag minun kokemukseni mukaan). Käsikirjoittajiksi on listattu Richie Chavez, Chris Jenkins

ja Larry Leker. Kyseessä on jälleen Nooan arkki aiheinen animaatio; tarinassa seurataan maasikaa joka joutuu vastentahtoisesti opastamaan sekalaisen porukan muita eläimiä arkkiin.

Tämä kummastus on ollut tuotannossa jo vissiin vuodesta 2007 lähtien, jonkin lähteen mukaan sen julkaisupäivä olisi tämän vuoden huhtikuussa, mutta ei tästä näy löytyvän traileria eikä mitään. IMDB:ssä on jotain hahmokonsepteja joissa on kiva tyyli, mutta muuta sanottavaa en kyllä tähän hätään keksi.

Sysimetsä (Wildwood)

Hei nyt se hyvä! Tämä on studio Laikan tuleva synkkä-fantasia stopmotion animaatio, jonka ensi-ilta on kaavailtu olevan 23. lokakuuta. Elokuva perustuu Colin Meloyn novelliin vuodelta 2011, ja ohjaajana toimii Travis knight. Tämän leffan loglinesta löytyi useampaa versiota, mutta vissiin tarinassa seurataan nuorta tyttöä joka lähtee etsimään kadonnutta pikkuveljeään lumotusta metsästä. En tiedä kuinka eläinaiheiseksi tämän pystyy lopulta luokittelemaan (alkuperäinen kirja ei ole tuttu itselleni) mutta katsokaa kaikki, iso lintu!!

Tämä on se mitä odotan kieli pitkällä; rakastan Laikan elokuvia ja animaatio on aivan ällistyttävää. Julkaisusta Suomessa ei löytynyt mitään tietoa, mutta oi että toivon tämän tulevan täälläkin elokuvateattereihin.

Koulukiireet ovat aika kovat tänä keväänä ja yritän työstää omia taideprojekteja siinä sivussa, joten julkaisutahti saattaa hidastua ajoittain. Haluan kumminkin jatkaa arvostelujen kirjoittelua ja etenkin animaatioiden katselua säännöllisesti joten yritän sillekin aikaa järjestää. Aiheita saa aina ehdottaa jos mitään tulee mieleen. Kiitos jälleen kaikille lukijoille ja kommentoijille, ei muuta kuin hyvää alkanutta vuotta! :)

Tuca & Bertie

Nimi: Tuca & Bertie
Vuosi: 2019-2021
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: The Tornante Company, Brave Dummy, Boxer vs. Raptor, Vegan Blintzes, ShadowMachine, Williams Street

Kehittäjä: Lisa Hanawalt (jaksojen ohjaajina: Mollie Helms, Aaron Long, Amy Winfrey, Mike Hollingsworth, Peter Merryman)

Tuca & Bertie on yhdysvaltalainen 30-jaksoinen tilannekomedia, jonka on luonut Bojack Horseman - sarjassa työskennellyt Lisa Hanawalt, nettisarjakuvansa Tuca the Toucan (2013-2014) pohjalta. Sarjan tuotti alun perin Netflix, ja tämä sai ekasta kaudestaan hyvän vastaanoton. Luonnollisesti tämän jälkeen Netflix cäncellasi ohjelman, mutta Adult Swim jatkoi sarjan tuottamista vielä kahden tuotantokauden verran, kunnes nämäkin laittoivat lopun tälle.

Ohjelmassa seurataan kahden kolmikymppisen antropomorfisen linnun, laulurastas Bertien ja tukaani Tucan elämää, aina rakkaus - ja työsotkuista järjettömiin surrealistisiin seikkailuihin, sekä raskaiden menneisyyksien kohtaamiseen.

TV-sarjoja vaivaa nykypäivänä pahasti vähäinen jaksomäärä, ennen vanhaan tuotantokausi sisälsi usein yli 20 jaksoa, nykyään se on ihme jos päästään edes kymmeneen. Tuca ja Bertie olisi myöskin mielestäni hyötynyt pidemmästä kestosta. Mukana on kyllä useita juonikuvioita ja kevyitä pelleily-jaksoja, mutta olisi aineksia ollut varmasti enempäänkin. 

Myöskin siirtymä toisen ja kolmannen kauden välillä on jotenkin kömpelö, sillä niiden välissä tapahtuu jonkinlainen (en muista enää kuinka iso tarkalleen) aikahyppy, joka ei ollut mikään huono valinta itsessään, mutta tuntui kummalliselta. Kakkoskaudella merkittävässä roolissa oli Tucan toksinen parisuhde, joka päättyi kurjaan eroon kauden viimeisessä jaksossa, ja sitten kolmas kausi alkaa ja Tuca on uudessa kämpässä uuden kumppanin kanssa. Odotin että näiden kahden suhteen alkua ja Tucalle todella rankan eron jälkipuintia käytäisiin läpi sitten jotenkin retroaktiivisesti, muttei niin käynytkään. 

Mutta tuommoiset sikseen, Tuca ja Bertie on sekä hupaisa että puhutteleva sarja. Harvemmin on sitcomeja jotka keskittyvät naishahmoihin, ja harvemmin on luonnollisia ja aidosti koskettavia tarinoita naiskokemuksista elämän ja maailman monilta saroilta. Hullunkurisessa sarjakuvamaisessa maailmassaan hahmojen tunteet ja navigoinnit elämissään ovat hyvin aitoja. Sarja löytää erinomaisen balanssin komedian ja vakavuuden välillä, jotain mitä ainakin oman kokemukseni mukaan tarinoissa on vaikea saavuttaa ihan genrestä tai kohdeyleisöstä riippumatta.

Monen muun asian ohella mitä arvostan sarjan aineksista, on tietty miten se keskittyy kaikista eniten kahden hahmon ystävyyteen, Tucan ja Bertien välisen suhteen ollessa tietysti koko tarinan ydin. Tämä on todella hyvin rakennettu ja kantaa vahvana koko sarjan läpi, vaikeuksista ja hahmojen omista murheista huolimatta. Vaikka päähahmot ovat melko tyypillinen parhaiden kavereiden parivaljakko, jossa toinen on säyseä ja hermoileva ja toinen kaoottinen ja huoleton, pidän siitä että Bertiestä on kirjoitettu myös hauska hahmo ja Tucasta syvällinen.

Etenkin Tucan hahmo on todella onnistuneesti luotu; tämän koominen puoli on useimmiten hyvin överi ja absurdi, mutta tässä on todella paljon aitoa herkkyyttä ja monipuolisuutta. Bertie puolestaan tuntuu kasvavan ja vahvistuvan jotenkin aikuisemmaksi sarjan aikana, vaikkeivat sen tapahtumat sijoitu mitenkään pidemmälle ajanjaksolle.

Sivuhahmot ovat myös toimivia, monta näistä olisi ollut hauska nähdä enemmänkin. Kolmanneksi keskeisin henkilö on Bertien poikaystävä Speckle, joka on mukava ja sarjan edetessä myös hauska hahmo, jolla on luonteva kemia sekä kumppaninsa Bertien että tämän bestiksen Tucan kanssa.

Mainstream-yleisölle tunnetuimmat aikuisten sitcom animaatiot ovat monesti itse animaatioltaan hyvin minimaalisia (ja monet eivät hivele silmää yhtään) mutta Tuca ja Bertien visuaalinen ilme on kaikin puolin todella miellyttävä. 

Hahmot on oikeasti animoitu hyvin ilmeikkäästi ja elastisesti, monesti rikkoen modelliaan ja liikkuen ja elehtien isosti. Hahmot ovat veikeän näköisiä ja mikä lisää sarjaan todella paljon persoonaa, on miten absurdi ja eriskummallinen näitä ympäröivä maailma on.

Taustaelementit ovat nätisti tyyliteltyjä, samoin kaikki väripaletit ja tekstuurit. Mukana on usein myös erilaisilla stop-motion tekniikoilla ynnä muilla toteutettuja sequensseja. Näkee että tekijöillä on ollut luovuutta ja intoa visuaaleihin panostamiseen.

Musiikki on toimivaa vaikkei nousekaan erityisen vahvasti esiin kuin silloin tällöin, mutta täydentää sarjan persoonallista ilmettä.

Tykkäsin kyllä Tucasta ja Bertiestä kovasti, monin tavoin vetoavaa sekä viihdyttävää seurattavaa. Paljon sellaista joka vetää spesifisti minua puoleensa, mutta nekin asiat joita yleensä meinaan karsastaa eivät pahemmin haitanneet. Kannattaa antaa mahis jos suinkin kiinnostaa.

Niko - Lentäjän poika

Nimi: Niko - Lentäjän poika (englanniksi tunnettu nimillä The Flight Before Christmas ja Niko & the Way to the Stars)
Vuosi: 2008

Valmistusmaa: Suomi, Tanska, Irlanti, Saksa
Tuotantoyhtiö: Anima Vitae, Cinemaker, Ulysses Filmproduktion, Magma Films

Ohjaaja: Kari Juusonen, Michael Hegner

Niko - Lentäjän poika on vuonna 2008 ilmestynyt neljän maan yhteistuotantona tuotettu, Kari Juusosen ja Michael Hegnerin ohjaama animaatio. Ilmestyessään Niko oli kaikkien aikojen katsotuin suomalainen elokuva (ja yhä edelleen toiseksi katsotuin kotimainen animaatioelokuva Suomessa) ja on voittanut muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen Jussi palkinnot. Kyseessä on myöskin kansainvälisesti menestynyt animaatioleffa, jolle on tehty pari jatko-osaakin. 

Tuikitavallinen poron vasa Niko on siinä uskossa että hänen isänsä on yksi Joulupukin legendaarisista lentävistä poroista. Niko on ulkopuolinen omassa tokassaan, joten tämä lähtee vaaralliselle matkalle etsimään Korvatunturia jotta isänsä voisi opettaa hänet lentämään.

Juoni on tarpeeksi omaperäinen ja tarinassa on ilahduttava teema perheestä joka saa elokuvan seisomaan paljon tukevammin. 

Olen joskus aiemminkin todennut miten tuntuu että hyvin harvassa mediassa käsitellään yhteiskunnan normeista poikkeavia perhemalleja - ja suhteita mitenkään suoraan ja luontevasti; tässä elokuvassa sitä on positiivisesti yllättäen monessakin mielessä. Elokuvassa on kaari siitä miten Nikon oikea isähahmo on tämän perään katsova liito-orava Julius, mikä oikeasti tekee tarinasta paljon vahvemman. Tämä on todella virkistävä suunta tämäntyyppiseen juoneen; sen sijaan että koominen pikkueläin sidekick olisi mukana vain koska sellainen on oltava mukana, näiden suhde ja konflikti onkin elokuvan kantava voima.

Ehkä olen puolueellinen rakkaudestani suomalaiseen nostalgiseen jouluun, mutta tämä kuuluu animaatioihin joissa on se hyvä joulun tunnelma, eli koko leffassa on miellyttävä atmosfääri. Elokuvalla on sydäntä ja myöskin uskottavaa jännitystä, mistä myös plussaa.

Juonen tavoin hahmotkin toimivat ihan perus sujuvasti, niin että esiin myös nousee muutamia mukavan epätyypillisiä toteutuksia.

Tämä kuuluu siihen elokuvalajikkeeseen, jossa protagonistin roolissa pitäisi teknisesti olla se lapsihahmo jonka ympärillä tarina pyörii ja jonka mukaan elokuva on nimetty, mutta aikuiset jotka tempaantuvat mukaan syystä tai toisesta tuntuvat olevan niitä oikeita päähenkilöitä. Aiemmin mainittu Julius sekä Wilma – lumikko tai kärppä jonka kanssa Niko ja Julius ystävystyvät matkalla – ovat helposti leffan parhaimmat hahmot. 

Jos yleistetään, niin lasten jouluanimaatiossa antagonistit ovat tyypillisesti "hähhähhäää minä haluan pilata joulun, höhöhöhöö" tyyppejä, jotka sitten voitetaan joulun taialla tai muulla, mutta tässä Nikon perään lähtevä pääpahis haluaa syödä joulupukin että voi ottaa hänen paikkansa ja kiertää syömässä maailman lapset. Hyvin viihdyttävää nähdä jouluisessa animaatiossa hardcore synkkä murhanhimoinen pahis :D. 

Elokuva ei mene maalaamaan susia täysin pahoiksi, kun mukana on edes yksi lämminhenkinen yksilö, oikeasti ihan sympaattisessa sivujuonessa.

Kyseessä on on ollut hyvin vaatimattoman budjetin tietokoneanimaatio, mutta se ei mielestäni paista kummemmin läpi. Erityisesti ympäristöt ja värimaailmat/valaistukset ovat mielestäni nätisti luotuja ja kivan tunnelmaisia; on vain mukava katsoa animaatiota – etenkin jouluaiheista sellaista – jossa näkee että tapahtumapaikat ovat nimenomaan Suomessa, eikä vaan sitä sun tätä lunta ja metsää.

Hahmodesignit ovat vähän niin ja näin; Nikon pärstä muuttuu hassumman malliseksi mitä enemmän sitä ajattelee, mutta toisaalta tykkään siitä miten esimerkiksi jokaisella lentojoukkojen porolla on uniikki ulkonäkö sarven muotoja myöten. Mutta onko muuten mitään animaatiota jossa kärppä tai muu näätäeläin muistuttaisi sitä miten hurmaavalta eläin oikeasti näyttää, aina näkee vain näitä designeja joilla on ihmismäiset raajat hirmu pitkä nokka?

Musiikki on toimivaa mutta ei jää mitenkään kummemmin mieleen. Jos muuten jätän näissä teksteissä soundtrackin mainitsematta niin voitte olettaa että asia on näin.

Näin sen uusimman Niko-elokuvan pari päivää sitten ja sekin sai antamaan enemmän tunnustusta tälle alkuperäiselle. Niko - Lentäjän poika on onnistuneesti ja omaperäisesti toteutettu sekä lastenanimaationa jossa on melko perus lähtökohdat, että jouluteemaisena elokuvana.

Ice Age - Jäätikön sankarit (Ice Age)

Viideskymmenes arvostelu on oltava jokin suuri spessu, niin tässäpä nyt olisi

Nimi: Ice Age - Jäätikön sankarit (Ice Age)
Vuosi: 2002
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Blue Sky Studios, 20th Century Fox Animation

Ohjaaja: Chris Wedge

Ice Age on Blue Sky Studiosin debyyttielokuva. Tämä otettiin suunnitteille jo ysärin lopussa, alunperin 2D-animaationa ja rujommalla ilmeellä, mutta muokkaantui enemmän kokoperheen elokuva henkiseksi tietokoneanimaatioksi. Tämä voitti aikanaan parhaan animaatioelokuvan Oscarin ja suuresta rahallisesta menestyksestä rakentui franchise, johon kuuluu monta jatko-osaa, Holiday spesiaalia ja muuta pelottavaa. 

Jääkauden eläinkunnan migraation keskellä, ihmisvauva joutuu eroon heimostaan, jolloin mammutin, sapelihammastiikerin ja laiskiaisen pitää vastahakoisesti lyöttäytyä yhteen ja lähteä palauttamaan pentua perheensä pariin.

Pleistoseenikauden eläinkunta ei ole populaarikulttuurissa läheskään yhtä suosittu aihe kuin vaikka dinosaurukset, itse näkisin erittäin mielelläni lisää mediaa tästä. On vain kiva että löytyy edes yksi tätä aihetta fundamentaalisesti käsittelevä animaatioelokuva.

Juoni leffassa on hyvä, kaikki tuntuu toimivan passelisti ilman sen suurempia nillityksiä. Vaikka elokuva vietiinkin alkuperäisistä suunnitelmista koomisempaan suuntaan, niin on tämä mielestäni synkempi ja tunnepitoisempi kuin moni muu pahamaineinen 2000-luvun alkupuolen Hollywoodin kohellus animaatiokomedia (ei sillä etteikö niitä olisi muitakin) ja on myös niitä joka osaa olla aidosti hauska. Suurimpana huvituksena (quotettavien suomidubbi pätkien lisäksi) on se miten hahmojen ajatusmaailma on oikeasti kuten eläimillä josta esimerkiksi syntyy dialogiin paljon hauskaa sisältöä.

Hahmojen kokemat ristiriidat mitä tulee ihmislapseen jonka kanssa nämä bondaavat, sekä ihmisiin jotka olivat tosiaan oikeasti ajan huippupetoja ja yksi tekijä joka ajaa nämä eläinlajit lopulta sukupuuttoon, ovat oikeasti mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu konsepti. Pidin jo lapsukaisena tätä originaalia helposti parhaimpana Ice Age - filminä ja etenkin nyt on kyllä noteerattava että tässä oli tosissaan jokin syvempikin ajatus.

Kaikilla päähahmoilla on hyvä kemia keskenään, sekä persoonallisuudet jotka toimivat viihdyttävästi yhdessä. Huomaan pitäväni niitä elokuvia joissa on pieni ja hyvin hallussa pidetty hahmokaarti toimivina. Nämä ovat kenties isolta osalta hyvin perinteisiä (ja joku voisi sanoa että nykypäivänä jo aika puhki kulutettuja) arkkityyppejä mutta mukana on sopivasti nyanssia ja paljon sisältöä tarinaan tuovia hahmokaaria, kuten Manun traaginen taustatarina ja Diegon redemption arc.

Antagonisteihinkin on saatu vähän jotain substanssia tuon aiemmin mainitsemani metsästäjäheimon ja megafaunan välisen suhteen avulla. Ihmisiin on onnistuneesti saatu jälleen tietty etäisyys, kun näillä ei esiinny tarinassa lainkaan dialogia. Elokuvassa on tietty myös sivuhahmoja – lähinnä luomassa komediaa –  joista konsisteintin on rottaorava otus Jyrsis, joka on oikeasti yllättävän toimiva running gag ja tapa vaihtaa kohtauksesta toiseen. (Hauska fakta: kyseessä on elukka joka ei perustunut mihinkään oikeaan jääkauden eläinlajiin vaan täysin hahmosuunnittelijoiden oma tekele, mutta vuosia myöhemmin löydettiin fossiileja eläimestä joka muistuttaa tätä. He tiesivät.)

"Moderni arkkitehtuuri. Ei kestä kauaa."

Ajan hammas on jälttänyt animaatiota aika armottomasti. Reiluuden nimessä pitää muistaa että elokuvalla on sen verran ikää, että näitä grafiikoita ollaan alun perin katsottu VHS-nauhalta. Kyseessä on myöskin valmistumisensa aikaan melko haastavaksi osoittautunut tietokoneanimaatio, esimerkiksi kolmen keskeisimmän hahmon ollessa karvan peitossa olevia eläimiä. Mitä hahmodesigneihin tulee, osa kääntyy piirroskonsepteista 3D:hen ihan käypäisesti, mutta mukaan mahtuu myös muutama aika tökerön näköinen ilmestys (Sidin ulkonäköön ainakin tottuu, mutta muut laiskiaiset mitä päästään näkemään ovat aika järkyttäviä).

Toisaalta mielestäni tällaiset kulmikkaat ja karkean näköiset hahmot itse asiassa sopivat jääkauden eläimistä kertovaan animaatioon. Tapahtumapaikkoja on yllättävän monipuolisesti ja miljööt ovat miellyttävän näköisiä. Erityismaininta myös luolamaalaus tyylillä tehdylle flashback-kohtaukselle.

Soundtrack on kohtuullisen ikoninen, ne synkemmät ja tunteellisemmat musiikit erottuvat parhaimpina. Myös kaikkien tunnustama bängeri Send Me On My Way (Rusted Root 1992) on liitetty hyvin mukaan.

No kyllähän tämä nyt neloseen pyöristetään. En tiedä tulenko niitä jatko-osia syynäämään läpi; saisiko siitä riittävästi surkuhupaisuutta irti kun seuraisi Ice Age-junan suistumista sillalta alas? Pääpointtini on kumminkin että aina unohtuu miten eri universumista tämä alkuperäinen leffa on verrattuna siihen mitä tuli jälkeenpäin ja että kyseessä on oikeasti erittäin toimiva ja vetoava elokuva. Ja tietysti absoluuttinen legenda 2000-luvun generaatiolle.