Lucky and Zorba (La gabbianella e il gatto)

Nimi: Lucky and Zorba (La gabbianella e il gatto)

Vuosi: 1998

Valmistusmaa: Italia

Tuotantoyhtiö: Lanterna Magica

Ohjaaja: Enzo D'Alò

Englanninkieliseltä nimeltään Lucky and Zorba on italialainen animaatioelokuva, joka perustuu chileläisen kirjailijan Luis Sepúldevan (joka ilmeisesti näyttelee elokuvassa yhden hahmon) romaaniin The Story of a Seagull and the Cat Who Taught Her to Fly (1996). (Sivuhuomiona kirkan eri painosten kuvitukset mitä kuvahaussa näkee ovat todella hurmaavia). Kyseessä oli kallein italialainen animaatio, ja leffa olikin hyvin suosittu kotimaassaan ja menestyi myös kansainvälisesti. 

Rannikkokaupungissa, paikallisten kissojen sekalainen sakki yrittää huonolla menestyksellä pitää sataman rottapopulaation kurissa, kissoja ruokkivien ihmisten kasvaessa yhtä tyytymättömimmäksi. Zorba-kissa törmää yllättäen öljyn peittämään lokkiin, joka pyytää viimeisillä voimillaan Zorbaa pitämään huolen munastaan ja varmistamaan että siitä kuoriutuva poikanen oppii lentämään.

Tarina on tietysti liikuttava ja suloinen, vaikka tämmöinen tarina eläimestä adoptoimassa toisen lajin poikasen (usein linnun) olisikin moneen kertaan nähty. Kyllä meinasin taas kunnolla parkua lastenpiirretyssä kuolevan eläimen perään.

Juonenkulku ja elokuvan rytmi sujuu alussa sutjakkaasti, mutta kun lokinpoikanen Lucky tulee pahisrottien kaappaamaksi (kissat ja lokit on esitetty todella kivasti, niin rottien pitää sitten olla pahoja. You win some, you lose some) tarinankuljetis menee jotenkin kummalliseksi. Tai lähinnä ihmetyttää miten valju rottien päihitys ja Luckyn pelastaminen on. Tämä päättyy hyvin antiklimaattisesti ja sysätään vain sivuun että voidaan tehdä aikahyppy siihen kun Lucky on varttuneempi. 

Ja myöhemmin nämä rotat budjailee elokuvassa taustalla loppuun asti kuin ei mitään? 

Olisin odottanut että vartuttuaan aikuiseksi, Lucky tyyliin auttaisi kissoja päihittämään rotat tai muuta semmoista, että juonet jotenkin solmiutuisivat yhteen ja rotta-juonelle tulisi joku loppuratkaisu.

Hahmot eivät ole mitään hurjan persoonallisia, kaikilla on tyypilliseen tapaan suunnilleen yksi erottuva luonteenpiirre, mutta ei se tämän tyyppiselle elokuvalle suurempaa hallaa tee. Kissajengin touhut olivat mukavaa seurattavaa; tykkäsin ainakin enkkudubissa hahmojen dialogista ja kaikenlaisista sanailusta. Zorballa on ihan kiva persoonallisuus, ollen samalla ylpeä ja vähän nenäkäs, miten kissan klassisesti olettaisi olevan karakterisoitu, mutta samalla empaattinen ja avoimesti hyväntahtoinen.

Elokuvalla olisi ehkä voinut olla vähän enemmän pituutta, että Zorban ja Luckyn välinen suhde olisi saanut enemmän huomiota ja esimerkiksi Yoyo-kissanpennun (italiankielisessä versiossa Pallino. Ei saisi nauraa) kateutta Luckya kohtaan olisi pohjustettu enemmän.

Piirrostyyli on mukava ja nostalginen. Rotat ovat kyllä rumia kuin mitkä, mutta sitten etenkin linnut on piirretty todella sievästi. Kissojen – joita elokuvassa on useita – designit on onnistuttu saamaan uniikeiksi toisistaan pääasiassa hyvin hienovaraisilla piirteillä. Värimaailma on erittäin viehättävä, etenkin tummat yömaisemat. Taustat ovat nättejä ja hahmot sekä sulautuvat mukaan kohtaukseen että erottuvat niistä tehokkaasti. 

Mukana oli lemppariani varhaista kökköä 3D:tä 2D-animaatioelokuvassa, mutta hassusti vain yhdessä ainoassa kohdassa, että olisin huomannut. Tykkäsin todella paljon miten elokuva sisälsi muutaman kohdan joissa vaihdettiin vahvasti tyyliteltyihin sekä abstrakteihin visuaaleihin, esimerkiksi laulukohtauksen aikana.

Musiikki oli itse asiassa aika hyvää, vaikkei ehkä aina oikein mätchännyt kohtauksen tunnelmaan. Rottien biisit ovat hulluja bängereitä, mutta muut kappaleet ovat unohdettavia tai jotenkin hölmöjä (se hölmö biisi jäi päähän soimaan, kuinkas muuten).

Tykkään kovasti katsoa näitä eurooppalaisia piirrettyjä, sillä näissä on usein ihastuttava animaatio ja sisältö jollain tavoin poikkeavaa suurelle yleisölle tutuimmista amerikkalaisista animaatioista.

Operaatio Majava (Hoppers)

Nimi: Operaatio Majava (Hoppers)
Vuosi: 2026
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Pixar animation studios

Ohjaaja: Daniel Chong

Hoppers on tänä keväänä ensi-iltansa saanut Pixar animaatio. Elokuvan ohjannut Daniel Chong palasi Pixarille vuonna 2020, luomansa Cartoon Network - sarjan We Bare Bearsin tultua päätökseen, ja aloitti elokuvan konseptoinnin. Alkuvaiheessa Chong oli suunnitellut tarinan keskiössä olevan pingviinit, mutta idea ei innostanut Pixarin luovan puolen johtoa, sillä animaatioelokuvia pingviineistä oli tämän mielestä jo riittämiin. Tarinan pääosaan pääsivätkin lopulta majavat.

Keskellä yritystään pelastaa paikallinen luonto moottoritieprojektilta, 19-vuotias opiskelija Mabel saa selville tutkimuksesta, jossa ihmiset pääsevät soluttautumaan eläinten joukkoon siirtämällä tietoisuutensa robottiseen eläimeen. Mabel kaappaa käyttöönsä robottimajavan, ja yrittäessään saada eläinkunta mukaan puolustamaan kotiaan, aiheuttaa näiden vallankumouksen ihmisiä vastaan.

Aluksi en ollut hirveämmin kiinnostunut tästä elokuvasta, sillä yksi ensimmäisiä asioita mitä siitä kuulin, oli että leffan luonnonsuojeluteemoja oli pitänyt tekovaiheessa laimentaa, ettei siitä tulisi liian kontroversiaali. Luonnonsuojelu. On nykyään kontroversiaalia. Terveisin Pixar. Studio joka on tehnyt muun muassa WALL-E:n.

Kumminkin, kun tämän nyt päädyin katsomaan, niin pidinkin yllättävän paljon tästä elokuvasta. Teema ja tietyt juonenkäänteet alkavat olla jo aika monessa eläintarinassa nähtyjä, mutta toteutuksessa on sen verran sydäntä ja persoonaa ettei tämä mitenkään tylsää katsottavaa ollut.

Mabel on hyvin todentuntuinen persoona ja 

myös tehokas protagonisti siinä mielessä että on oikeasti se joka puskee toiminnallaan ja joskus pahasti mokaamallakin juonenkulkua eteenpäin, sen sijaan että päähenkilölle vain tapahtuu asioita ilman että tämä voi itse näihin vaikuttaa.

Mabelin hahmo resonoi myös monella tavalla itseäni; etenkin tuntuu että omalle ikäluokalle on hyvin tuttua voimattomuuden tunne kun muita ihmisiä ympärillä ei vaan kiinnosta ja niitä joilla on valta vaikuttaa asioihin, vielä vähemmän. Elokuva käsittelee siis mielestäni tärkeää teemaa muutenkin kuin ympäristönsuojelun osalta.

Tuntuu että kaikkia hahmoja käytetään aika sopivasti. Myös sivuhahmoista tykkäsin, etenkin majavakuningas-Georgesta ja robottieläinprojektia vetävistä tiedemiehistä.

Eläinten neuvosto, joka koostuu jokaisen eläinryhmän omista hallitsijoista, ovat hupaisia persoonia, vaikka sivuroolissa ovatkin ja konsepti on sen verran hauska että voisin katsoa elokuvan jo pelkästään tuosta. Ei sillä että tämä kummemmin mitään jatko-osaa kaipaa, mutta jos semmoinen pitää tehdä, niin se voisi pyöriä sitten sen ympärillä että näiden kaikkien pitää tehdä Georgen kanssa yhteistyötä tai jotain.

Nipotusta aiheuttaa elokuvan pääantagonisti, hyönteisten johtajaksi nouseva perhosentoukka. Tai lähinnä miten parantumattomana ja koomisen pahana tämä esitetään (hyönteisiä itsessään ei kuvata mitenkään pahoina, ainoastaan tämä tyyppi on joku mielipuolinen maailmanvalloittaja syystä X ja Y). 

Koko leffa pyörii luonnonsuojelun tärkeyden ympärillä, niin vähän harmittaa että pahis on ötökkä (en kyllä olisi tykännyt jos mikään eläin olisi kuvattu loppuun asti pahana), sillä hyönteiset ovat äärettömän tärkeitä luonnon tasapainossa, mutta jäävät aina luonnonsuojelukeskustelun ulkopuolelle eikä niiden henkiä pidetä saman "arvoisina" kuin muiden eläinten, kuten hahmot itsekin huomauttavat.

Mielestäni tähän elokuvaan ei tunnu sopivan että mukana on joku 100% paha antagonisti joka syödään lopussa, jos jopa poliitikko joka haluaa pistää luonnon paskaksi tekee parannuksen. Ymmärrän että jos tarinan iso teema on uskoa että kaikissa on hyvää ja kaikille pitää antaa mahdollisuus muuttua yms yms, niin halutaan ehkä näyttää että kaikki eivät halua ottaa sitä mahdollisuutta vastaan jos se annetaan. Mutta oliko sen pakko olla se ötikkä.

Tykkäsin kyllä animaatiosta ja sen tyylistä; ilmeet ovat aivan loistavia ja hyvin simppeli ulkoasu on miellyttävä.

Jotain mitä huomasin, on että yleensä en tämän tyylisuunnan animaatioissa hirveämmin välitä ihmishahmojen ulkonäöistä, mutta tässä elokuvassa tykkäsin paljon myös ihmisten designeista, erityisesti Mabelin. (Alun perin olin vähän harmissani että tämä olisi taas niitä elokuvia jossa ihmishahmo on suurimman osan elokuvasta eläimen tai muun kehossa eikä omassaan, mutta Mabel saa myös ihmisenä paljon ruutuaikaa) Eläinten designit kokonaisuuksissaan vähän vaihtelevat – jotkin eläinlajit kääntyvät animaation tyyliin selvästi paremmin kuin toiset – mutta yleisesti elokuvan hahmot ovat söpöjä (pidin siitä miten ihmisten näkökulmasta eläimillä on pelkät nappisilmät ja eläinten näkökulmassa ilmeikkäämmät).

Musiikki oli välillä hyvinkin eeppistä, myös lopputekstien kappale Save The Day on todella kiva biisi.

Kaikesta huolimatta tämä oli tosiaan liikkis ja hupaisa elokuva; myöskin ensimmäinen Disney-Pixar elokuva useampaan vuoteen jonka olen edes viitsinyt katsoa, eli mukava yllätys. Pixar-elokuvat ovat omalla kohdallani olleet viime vuosina hyvin epäkiinnostavia, mutta samalla joitain niistä parjataan mielestäni typeristä syistä, tämä mukaan lukien. Suosittelen antamaan mahdollisuuden, etenkin näille jotka ovat originaaleja elokuvia, eivätkä jotain rahanlypsy-jatko-osia.

Isle of Dogs

Nimi: Isle of Dogs
Vuosi: 2018
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Japani, Saksa, Iso-Britannia
Tuotantoyhtiö: 20th Century Fox Animation, Indian Paintbrush, American Empirical Pictures, Studio Babelsberg, Scott Rudin Productions, 3 Mills Studios

Ohjaaja: Wes Anderson

Isle of Dogs on uudempi Wes Andersonin kahdesta kokopitkästä animaatioelokuvasta. Ohjaaja on sanonut idean inspiroituneen Isle of Dogs (oikea paikannimi Itä-Lontoossa) kyltistä jonka näki Englannissa Fantastic Mr. Foxin tuotannon aikana ja kehittely elokuvalle pistettiin käyntiin vuonna 2015. Elokuvan ensi-ilta oli vuonna 2018 ja tämä voitti muun muassa parhaan animaation - sekä parhaan musiikin Oscar palkinnon.

Tulevaisuuden Japaniin sijoittuvassa Megasakin kaupungissa puhkeaa koirista ihmisiin tarttuva epidemia, ja pormestari määrää kaikki koirat karkotettavaksi kaatopaikkasaarelle. Näihin kuuluu myös pormestarin oman otto-pojan Atarin henkivartijana toiminut Spots. Atari karkaa saarelle etsimään koiraansa, saaden apua pieneltä koirajoukolta. Näiden selvittäessä Spotsin olinpaikkaa, kaupungissa puidaan eläinten kohtaloa, hoitokeinoa tautiin, sekä korruptiota koko tilanteen takana.

Elokuvassa on omaperäinen tarina ja kuten olettaa saattaa – mikäli tuntee ohjaajan tuotantoa – koko leffan tyyli on ihastuttavalla tavalla eriskummallinen. Juoni puhuttelee kyllä hyvin; ihminen on valmis dumppaamaan jopa parhaan ystävänsä koiran tuolla tavoin, mikä ei ole minusta kaukana siitä miten olemme oikeastikin kohdelleet eläimiä jotka ovat meitä korvaamattomasti palvelleet ja ihmishenkiä pelastaneet.

Tarinankerronta on todella onnistunutta; kaikkea ei näytetä kronologisessa järjestyksessä, vaan takaumia joista tapahtumat valkenevat tulee runsaasti eri aikaväleiltä läpi koko elokuvan, mutta pysyin silti aina kärryillä mitä juonessa tapahtui. Elokuvan tahti on todella rento, eli nautittavaa katseltavaa, mutta tarina myös imaisee mukaansa ja pitää otteessaan etenkin loppua kohden. Huumori on jälleen integroitu hyvin mukaan.

Toteutuksen monista luovista ratkaisuista ja yksityiskohdista tykkään, kuten miten ihmishahmot puhuvat (tulkkia ja vaihto-oppilasta jotka selkeyttävät elokuvan tapahtumia lukuun ottamatta) lähestulkoon täysin japania, mikä asettaa katsojan helposti itse koirien asemaan, mikäli osaa vain enkkua siis. Mutta myös joo, minun on valitettavasti pakko olla se tyyppi joka kysyy minkä takia koiranvihaaja megamulkku pahikset pitää assosioida kissojen kanssa tässäkin koiraelokuvassa. Tuo ei vaan mielestäni vaikuta mihinkään ja kissaviha on niin paha ongelma etten oikein voi olla aina kiinnittämättä huomiota siihen.

Sanoisin että ainoa kummempi miinus itselleni oli ettei elokuvan hahmoista synny mitään syvempää impressiota. Tuntuu että vain Chief-koiralla on selkeä persoonallisuus ja lisäksi vahva hahmokehitys ja syvyyttä, eli tämä oli itselleni ainoa hahmo joka jäi kunnolla mieleen. Elokuva onnistuu kuitenkin saamaan katsojan kliimaksin aikana kauhulla jännittämään mitä niin saaren koko koirapopulaatioille kuin myös itse loppuhuipennuksen toimintaan osallistuville päähahmoille käy, vaikkei suurimpaan osaan hahmoja synny mitään syvempää sidettä (toisaalta voisi luulla ettei siihen hirmuisen korkeaa myötätunnon tasoa tarvita etteikö olisi sydän sykkyrällä kaikista eläimistä juuri koirien puolesta, mutta elokuva itsekin todistaa etteihän se kaikkien kohdalla näin ole).

Tykkäsin päähahmoja auttavasta isosta karvaturjake koirasta ja televisiota katsovasta oraakkeli-mopsista, mikä sai miettimään olisiko se, että keskeiseen koiraporukkaan kuuluisi enemmän toisiinsa kontrastia luovia ja monipuolisia rotuja voinut saada näihin enemmän persoonaa/helpottanut erottamaan hahmot toisistaan.

En sitten tiedä ovatko kaikista erottuvimmat koirarodut vähän ylikäytettyjä animaatioelokuvissa, mutta olisi myös ollut todella kiva vaihtoehto jos leffassa olisi keskitytty vaikka nimenomaan japanilaisiin koirarotuihin (Yksi pääviisikon koirista on wikipedian mukaan akita inu mutta en kyllä olisi designin perusteella koskaan arvannut).

Luulisin tämän olevan kunnianhimoisempi animaatio kuin Fantastic Mr. Fox, ja sen tavoin tämä onkin visuaalisesti aika hullun upea animaatio (kuuluisa kuukausien työstä syntynyt sushin-valmistus-kohtaus muutti pysyvästi jotain aivoissani). Nuket ja kaikki setit ovat todella vaikuttavan näköisiä, samalla kun savu- ja vesi efekteistä tulee hurmaava käsintehty fiilis. Wes Andersonille tyypilliseen tapaan kuvien sommittelu on hyvin epätyypillistä ja poikkeavaa semmoisesta elokuvauksesta johon moni on tottunut. Olen myös nähnyt niitä elokuvia joissa rikotaan kaikki "säännöt" ynnä muut ihan vain koska halutaan olla #different, mutta ainakin näissä Wes Anderson animaatioissa se tuntuu vain luovan veikeää, vähän nukketeatterimaista fiilistä. Ja kuten olen jo monesti varmaan maininnut, rakastan kun stop motion-animaatiossa tehdään kaikki vaikeammatkin efektit ynnä muut stop motionina eikä jälkikäsittelynä tietokoneella. 

Hahmoista on jälleen saatu todella ilmeikkäitä, etenkin liikuttuneisuus tulee näiden kasvoilta jotenkin todella autenttisesti ilmi. Kaikista asioista hahmodesigneissa - ja animaatiossa en aina välittänyt – tapa jolla Atari irvistää hampaitaan usean kerran leffan aikana näyttää suorastaan epämukavalta – mutta kaiken kaikkiaan elokuva on todella viehättävää katsottavaa ja aivan huippu stop motionia. 

Musiikki ja äänimaailma ylipäätään tuovat myöskin uniikin ja elokuvan identiteettiä tukevan säväyksensä.

Todella hienosti kasattu elokuva tämäkin, rakastan tietty selkeän omaäänisiä ja kaiken tekniikastaan irti ottavia animaatioleffoja. Jos tämä tai Fantastic Mr. Fox on jäänyt väliin niin kannattaa ehdottomasti tsekata!

Even Mice Belong in Heaven (Myši patří do nebe)

Nimi: Even Mice Belong in Heaven (Myši patří do nebe)
Vuosi: 2021
Valmistusmaa: Tšekki, Ranska, Puola, Slovakia
Tuotantoyhtiö: Fresh Films, Les Films du Cygne, Animoon, CinemArt SK, Canal+ Polska, Barrandov Studio, Miasto Kultury, Panache Productions, Haus Boot

Ohjaaja: Jan Bubeníček, Denisa Grimmová

Even Mice Belong in Heaven on vuoden 2021 animaatioelokuva, joka perustuu tsêkkiläisen Iva Procházkován samannimiseen lastenkirjaan (2006). Kyseessä on pitkä projekti ja kalleimmaksi tullut tšekkiläinen animaatio, joka voitti ilmestyessään useamman palkinnon.

Whizzy-hiiri ja Whitebelly-kettu jäävät takaa-ajon yhteydessä kumpikin auton alle ja saavat surmansa. Kaksikko tapaa toisensa eläinten taivaassa ja saaliin ja saalistajan välille alkaa muodostua ystävyys näiden valmistautuessa seuraaviin elämiinsä.

Hui, uusi postaus pitkästä aikaa :0 Katsotaan jatkuuko säännöllisempi julkaisutahti tästä eteenpäin, on ollut arjessa kovasti työtä ja hämminkiä.

Kumminkin:

Eläinten kuolemanjälkeinen elämä on kieltämättä hyvin mielenkiintoinen aihe tarinalle, en tiedä onko tämä sellainen jota on käsitelty useammin.

Vaikka elokuvassa on kaikenlaista actionia, niin sen tahti on aika rauhallinen eli vaivaton seurata. Sävyltään tässä tuntuu olevan hyvä tasapaino raskaampien elementtien ja huumorin kanssa; ja vitsit olivat ajoittain aidosti ihan hauskoja. 

Tämä on taas tarina jossa kahden hahmon välinen suhde on kaiken keskiö, mutta se olisi ehkä kaivannut jotenkin eheämpää toteutusta. Taas mennään jotenkin kiirehditysti ja ilman konkreettisempia ns. "ahaa elämyksiä" siitä ettei voida sietää toisiaan, siihen että rakastetaan toisiaan ja hahmojen käytös jossain kohdissa oli vain kummastuttavaa (saattaa olla että dialogi oli vain tönkösti käännetty, katsoin elokuvan enkuksi).

Juonen juju on kuitenkin ihan symppis. Lopussa oleva twisti jossa hahmot ovat seuraavassa elämässään vaihtaneet lajeja ristiin oli oikein hyvä.

Olen tätä nykyä nähnyt useamman elokuvan petoeläimen ja saaliseläimen välisestä toveruudesta; mitä tämän elokuvan hahmojen persoonallisuuksiin tulee, niin ihan virkistävää että Whizzy onkin ärhäkkä ja ynseä ja Whitebelly todella kaino ja myötätuntoisempi. Whizzy on myös hyvin todentuntuinen ja sympatisoitava hahmo jolla on selkeä hahmokaari.

Tuntuu että mainitsen tämän joka kolmannen arvosteltavana olevan teoksen kohdalla, mutta jotenkin minun on aina pohdiskeltava sitä miten petoeläimet ja koko eläimet-syövät-toisiaan "dilemma" esitetään, jos aihe on käsittelyssä.

Vaikka elokuvassa kysytään miten se, että ketut saalistavat muita eläimiä eroaa siitä miten hiiret syövät hyönteisiä ja todetaan etteivät petoeläimet tapa huvikseen tai ilkeyttään, niin SILTI tarinassa pitää olla pahis joka kirjaimellisesti möykkää että "KILLING IS FUN, ALL MICE DESERVE TO DIE HÖHÖHÖÖ"

Kyseessä on siis kettu joka söi Whizzyn sankari-isän ja paljastuu Whitebellyn sedäksi, joka kasvatti hänet kun tämä menetti omat vanhempansa. Luulin katsellessani että tästä paljastuisikin moniulotteisempi hahmo, joka voi silti olla tarinan antagonisti; jolla on jokin "luonnossa vain vahvin selviää" - mentaliteetti, miten samaan aikaan se joka on hiirille pelätty hirviö olisi samalla kettujen kunnioittama konkari. Mutta tämä onkin ihan täys julma huvikseen tappaja, niin ei kai siinä sitten.

Olen alkanut tykätä stop motion - animaatiosta yhä enemmän viime vuosien aikana ja on ilo nähdä ettei tämä ole kuollut animaation muoto. Tuotannon skaalan huomioon ottaen, tämä on aika kunnianhimoinen elokuva toteuttaa stopparina, kaikkien nukkejen ja eri settien sekä toimintakohtausten puolesta.

Animaatio on ajoittain hyvin sulavaa ja puhdasta, mutta siinä on myös se karkeus ja selkeä ihmiskäden jälki mistä pidän stop motionissa. Mukana on tietysti vähän silmiinpistäviä tietokone elementtejä ja esimerkiksi hahmojen valaistus ei aina mätchaa yhteen ympäristön kanssa, mutta ei tuo vaivaa läheskään yhtä paljon kuin niissä nukkeanimaatioissa joissa on mukana kaiken maailman CGI räjähdyksiä ynnä muita.

Hahmoihin on saatu hyvin tunnetta, vaikka näiden kasvojen ilmeet ovat aika rajoittuneet. Joidenkin hahmojen ulkonäkö on kieltämättä aika uncanny, mutta mukana on myös muutama todella hieno hahmodesign (alkuperäisessä kirjassa on muuten näköjään ihanat kuvitukset, mukava että niiden tyyliä haluttiin säilyttää elokuvasovitukseen).

Ihan sympaattinen ja persoonallinen elokuva. Pitäisi taas ottautua leffojen katseluun ja niistä kirjoitteluun, minulla on kyllä suuri lista animaatioita laidasta laitaan mahdollisiksi aiheiksi, jos vain saisi aikaiseksi.

Muutama vuoden 2026 animaatio

Halusin rykäistä tässä kuussa ulos vielä jonkinlaisen postauksen, niin tässä olisi taas tämmöiset epämääräiset mielipiteeni parista tänä vuonna ilmestyvästä eläinaiheisesta animaatiosta.

Jälleen valikoima on aika niukka ja harmillisesti täysin painottunut Yhdysvaltojen isoihin tuotantoihin, mutta kuten viimeksi tuli todettua, nämä ovat niitä joilla on isoin markkinointi ja eniten tietoa saatavilla. IMDB:täkin selatessa saa nykyään naamalle jotain AI kuraa joten en uskalla ottaa jokaista sieltä löytyvää otsikkoa käsittelyyn. Hyvä olisi jos edes jotain konkreettista matskua olisi julki (pitäisiköhän nämä postaukset tehdä joskus muulloin kuin vuoden alussa).

Myöskin viime vuotisen postauksen tapaan, tässäkin on mukana vain yksi elokuva jonka minua oikeasti kiinnostaa nähdä. Eli etukäteen pahoittelut alla olevasta aika innottomasta ja kyynisestä asenteesta :D

Goat: Kaikkien aikojen paras (Goat)

Goat on Sony Picturesin tuleva elokuva, jonka ensi-ilta on 13. helmikuuta. Leffan ohjaaja on Tyree Dillihay ja käsikirjoittajina ovat Nicolas Curcio ja Peter Chiarelli. Elokuvassa seurataan pientä vuohta joka pääsee ottelemaan koripallo-tyyliseen peliin, mikä on suunniteltu vain isoimmille ja rajuimmille eläimille.

Tästä näin trailerin jo viime vuoden puolella. Animaatio on tietty tyylikästä ja tykkään hahmodesigneista, sekä siitä miten black-coded useampi hahmo on. Muuten asetelma ja hahmot vaikuttavat omaan silmääni aika geneerisiltä (ja elokuvatrailereiden pyhien tapojen mukaan niihin oli otettu ne ihan kaikista luotaantyöntävimmät vitsit mitä voi olla). Mutta kyllä mieluummin tukisin tietysti näitä originaaleja Hollywood animaatioita kuin jotain viidettä Toy Storya tai kuudetta Ice Agea.

Operaatio Majava (Hoppers)

Hoppers on Pixarin uusin kokopitkä animaatio, jonka ohjaajana toimii Daniel Chong ja käsikirjoittajina Chongin lisäksi Jesse Andrews. Ensi-ilta tällä on kuudes maaliskuuta. Elokuvassa päähahmona toimiva opiskelija siirtää tietoisuutensa robottiseen majavaan suorittaakseen ennennäkemätöntä tutkimusta eläinmaailmassa.

Tämänkin trailerit olen nähnyt niiden ilmestyessä. Mukana on jotain hauskoja elementtejä ja päällimmäisenä pidän kovasti päähenkilön ihmis-designista, valitettavasti tämä taitaa mennä siihen tropeen jossa todella uniikin näköinen ihmishahmo onkin suurimmaksi osaksi elokuvaa jonkin eläimen muodossa yms. Itse eläinhahmojen tyyli on vähän hit or miss.

Tämäkin on näitä joita vastaan minulla ei ole yhtään mitään, muttei mikään myöskään vedä minua kunnolla puoleensa. Ajankuluksi voisi vilkaista mutta tuskin asioikseen. Kannattaa tietty mahdollisuus antaa kun kaikki tykkäävät dissata viime vuosien originaaleja Pixar-elokuvia, mielestäni vähän väärin perustein.

The Ark and the Aardvark

Tämä on sellainen joka piti kaivella täytteeksi tähän postaukseen. Kyseessä on Unified Pictures ja ReDefine Animation yhtiöiden tuottama elokuva, jonka ohjaajana toimii ensimmäisen Kung Fu Pandan ohjaamisesta tunnettu John Stevenson (niin kuin tuo julistekin jo mainostaa. Aina pieni red flag minun kokemukseni mukaan). Käsikirjoittajiksi on listattu Richie Chavez, Chris Jenkins

ja Larry Leker. Kyseessä on jälleen Nooan arkki aiheinen animaatio; tarinassa seurataan maasikaa joka joutuu vastentahtoisesti opastamaan sekalaisen porukan muita eläimiä arkkiin.

Tämä kummastus on ollut tuotannossa jo vissiin vuodesta 2007 lähtien, jonkin lähteen mukaan sen julkaisupäivä olisi tämän vuoden huhtikuussa, mutta ei tästä näy löytyvän traileria eikä mitään. IMDB:ssä on jotain hahmokonsepteja joissa on kiva tyyli, mutta muuta sanottavaa en kyllä tähän hätään keksi.

Sysimetsä (Wildwood)

Hei nyt se hyvä! Tämä on studio Laikan tuleva synkkä-fantasia stopmotion animaatio, jonka ensi-ilta on kaavailtu olevan 23. lokakuuta. Elokuva perustuu Colin Meloyn novelliin vuodelta 2011, ja ohjaajana toimii Travis knight. Tämän leffan loglinesta löytyi useampaa versiota, mutta vissiin tarinassa seurataan nuorta tyttöä joka lähtee etsimään kadonnutta pikkuveljeään lumotusta metsästä. En tiedä kuinka eläinaiheiseksi tämän pystyy lopulta luokittelemaan (alkuperäinen kirja ei ole tuttu itselleni) mutta katsokaa kaikki, iso lintu!!

Tämä on se mitä odotan kieli pitkällä; rakastan Laikan elokuvia ja animaatio on aivan ällistyttävää. Julkaisusta Suomessa ei löytynyt mitään tietoa, mutta oi että toivon tämän tulevan täälläkin elokuvateattereihin.

Koulukiireet ovat aika kovat tänä keväänä ja yritän työstää omia taideprojekteja siinä sivussa, joten julkaisutahti saattaa hidastua ajoittain. Haluan kumminkin jatkaa arvostelujen kirjoittelua ja etenkin animaatioiden katselua säännöllisesti joten yritän sillekin aikaa järjestää. Aiheita saa aina ehdottaa jos mitään tulee mieleen. Kiitos jälleen kaikille lukijoille ja kommentoijille, ei muuta kuin hyvää alkanutta vuotta! :)

Tuca & Bertie

Nimi: Tuca & Bertie
Vuosi: 2019-2021
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: The Tornante Company, Brave Dummy, Boxer vs. Raptor, Vegan Blintzes, ShadowMachine, Williams Street

Kehittäjä: Lisa Hanawalt (jaksojen ohjaajina: Mollie Helms, Aaron Long, Amy Winfrey, Mike Hollingsworth, Peter Merryman)

Tuca & Bertie on yhdysvaltalainen 30-jaksoinen tilannekomedia, jonka on luonut Bojack Horseman - sarjassa työskennellyt Lisa Hanawalt, nettisarjakuvansa Tuca the Toucan (2013-2014) pohjalta. Sarjan tuotti alun perin Netflix, ja tämä sai ekasta kaudestaan hyvän vastaanoton. Luonnollisesti tämän jälkeen Netflix cäncellasi ohjelman, mutta Adult Swim jatkoi sarjan tuottamista vielä kahden tuotantokauden verran, kunnes nämäkin laittoivat lopun tälle.

Ohjelmassa seurataan kahden kolmikymppisen antropomorfisen linnun, laulurastas Bertien ja tukaani Tucan elämää, aina rakkaus - ja työsotkuista järjettömiin surrealistisiin seikkailuihin, sekä raskaiden menneisyyksien kohtaamiseen.

TV-sarjoja vaivaa nykypäivänä pahasti vähäinen jaksomäärä, ennen vanhaan tuotantokausi sisälsi usein yli 20 jaksoa, nykyään se on ihme jos päästään edes kymmeneen. Tuca ja Bertie olisi myöskin mielestäni hyötynyt pidemmästä kestosta. Mukana on kyllä useita juonikuvioita ja kevyitä pelleily-jaksoja, mutta olisi aineksia ollut varmasti enempäänkin. 

Myöskin siirtymä toisen ja kolmannen kauden välillä on jotenkin kömpelö, sillä niiden välissä tapahtuu jonkinlainen (en muista enää kuinka iso tarkalleen) aikahyppy, joka ei ollut mikään huono valinta itsessään, mutta tuntui kummalliselta. Kakkoskaudella merkittävässä roolissa oli Tucan toksinen parisuhde, joka päättyi kurjaan eroon kauden viimeisessä jaksossa, ja sitten kolmas kausi alkaa ja Tuca on uudessa kämpässä uuden kumppanin kanssa. Odotin että näiden kahden suhteen alkua ja Tucalle todella rankan eron jälkipuintia käytäisiin läpi sitten jotenkin retroaktiivisesti, muttei niin käynytkään. 

Mutta tuommoiset sikseen, Tuca ja Bertie on sekä hupaisa että puhutteleva sarja. Harvemmin on sitcomeja jotka keskittyvät naishahmoihin, ja harvemmin on luonnollisia ja aidosti koskettavia tarinoita naiskokemuksista elämän ja maailman monilta saroilta. Hullunkurisessa sarjakuvamaisessa maailmassaan hahmojen tunteet ja navigoinnit elämissään ovat hyvin aitoja. Sarja löytää erinomaisen balanssin komedian ja vakavuuden välillä, jotain mitä ainakin oman kokemukseni mukaan tarinoissa on vaikea saavuttaa ihan genrestä tai kohdeyleisöstä riippumatta.

Monen muun asian ohella mitä arvostan sarjan aineksista, on tietty miten se keskittyy kaikista eniten kahden hahmon ystävyyteen, Tucan ja Bertien välisen suhteen ollessa tietysti koko tarinan ydin. Tämä on todella hyvin rakennettu ja kantaa vahvana koko sarjan läpi, vaikeuksista ja hahmojen omista murheista huolimatta. Vaikka päähahmot ovat melko tyypillinen parhaiden kavereiden parivaljakko, jossa toinen on säyseä ja hermoileva ja toinen kaoottinen ja huoleton, pidän siitä että Bertiestä on kirjoitettu myös hauska hahmo ja Tucasta syvällinen.

Etenkin Tucan hahmo on todella onnistuneesti luotu; tämän koominen puoli on useimmiten hyvin överi ja absurdi, mutta tässä on todella paljon aitoa herkkyyttä ja monipuolisuutta. Bertie puolestaan tuntuu kasvavan ja vahvistuvan jotenkin aikuisemmaksi sarjan aikana, vaikkeivat sen tapahtumat sijoitu mitenkään pidemmälle ajanjaksolle.

Sivuhahmot ovat myös toimivia, monta näistä olisi ollut hauska nähdä enemmänkin. Kolmanneksi keskeisin henkilö on Bertien poikaystävä Speckle, joka on mukava ja sarjan edetessä myös hauska hahmo, jolla on luonteva kemia sekä kumppaninsa Bertien että tämän bestiksen Tucan kanssa.

Mainstream-yleisölle tunnetuimmat aikuisten sitcom animaatiot ovat monesti itse animaatioltaan hyvin minimaalisia (ja monet eivät hivele silmää yhtään) mutta Tuca ja Bertien visuaalinen ilme on kaikin puolin todella miellyttävä. 

Hahmot on oikeasti animoitu hyvin ilmeikkäästi ja elastisesti, monesti rikkoen modelliaan ja liikkuen ja elehtien isosti. Hahmot ovat veikeän näköisiä ja mikä lisää sarjaan todella paljon persoonaa, on miten absurdi ja eriskummallinen näitä ympäröivä maailma on.

Taustaelementit ovat nätisti tyyliteltyjä, samoin kaikki väripaletit ja tekstuurit. Mukana on usein myös erilaisilla stop-motion tekniikoilla ynnä muilla toteutettuja sequensseja. Näkee että tekijöillä on ollut luovuutta ja intoa visuaaleihin panostamiseen.

Musiikki on toimivaa vaikkei nousekaan erityisen vahvasti esiin kuin silloin tällöin, mutta täydentää sarjan persoonallista ilmettä.

Tykkäsin kyllä Tucasta ja Bertiestä kovasti, monin tavoin vetoavaa sekä viihdyttävää seurattavaa. Paljon sellaista joka vetää spesifisti minua puoleensa, mutta nekin asiat joita yleensä meinaan karsastaa eivät pahemmin haitanneet. Kannattaa antaa mahis jos suinkin kiinnostaa.