Kananlento: Nugettipainajainen (Chicken Run: Dawn of the Nugget)

Nimi: Kananlento: Nugettipainajainen (Chicken Run: Dawn of the Nugget)

Vuosi: 2023

Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö: Aardman Animations, Netflix Animation

Ohjaaja: Sam Fell

Parikymmentä vuotta Chicken Runin jälkeen, Aardmanilla päätettiin palata studion ensimmäisen ja menestyksekkäimmän kokoillan elokuvan pariin jatko-osan merkeissä (itse voisin kuvitella osasyynä olleen se, että yhtiön kokopitkät animaatioleffat jotka eivät keskity näiden ikonisiin ja kaikkien tuntemiin hahmoihin tuntuvat olevan vähän rahallisia floppeja tai aika unohdettavia tapauksia. Tänä vuonna on puolestaan tulossa uusi Wallace ja Gromit elokuva). Leffa tehtiin yhteistyössä Netflixin kanssa ja julkaistiin suoratoistopalveluun viime vuoden lopussa, saaden pääasiallisesti positiivisen vastaanoton.

Jotenkin.

Hurjan pakonsa jälkeen, Tweedyn farmin kanat ovat rakentaneet itselleen auvoisan pikku paratiisin ja Ginger ja Rocky saaneet pirpanan nimeltä Molly. Varttuessaan kasvaa myös jälkikasvun uteliaisuus, ja lapsukainen lähteekin omille teilleen, joutuen aivan omaa luokkaansa olevalle kanafarmille, josta Gingerin ja muiden on suoritettava eeppinen pelastusoperaatio.

Onko ketään muuta jonka tekisi mieli potkasta tota tipua niin kuin jotain jalkapalloa

Melkeinpä koko elokuvan pituus käytetään uuden megaluokan nugettitehtaan sisällä niin-ikään vaikean ja vaarallisen suunnitelman parissa, mutta leffa tuntuu alusta loppuun hyvin tasapaksulta, tapahtui sitten mitä tahansa. 

Ensimmäisessä Chicken Runissa, joka sijoittui yhteen tavalliseen kana-aitaukseen, oli pystytty luomaan aitoa jännitystä hahmojen puolesta ja tunnetta siitä että tässä on kaikki pelissä, tässä taas vastaavaa investoitumista ei tapahdu. 

Tehtaaseen murtautuminen ja sisällä hiippailu kaiken maailman räjähteineen ja laasereineen ja Mission Impossible - kliseineen ei tunnu edes kummemmin viihdyttävältä katsottavalta. Kyllä, ne onnistuivat tekemään tylsän heist-leffan. Ja nyt puhuu joku joka nauttii yleensä suuresti näistä eeppinen-suunnitelma-jossa-jokaisella-hahmolla-on-oma-rooli - tyyppisistä kohtauksista mediassa.

Juonessa on myös ainakin itseäni vaivaavia plot holeja; 

Molly kyselee jatkuvasti äidiltään miksei saa mennä tutkimaan ulkomaailmaa jolloin Ginger vastaa kiusallisesti tyyliin: "Öhm, öööö, et sinä sinne haluaisi mennä, ei siellä ole mitään kiinnostavaa" joka ei tietenkään tälle kelpaa vastaukseksi. Kuinka vaikeaa muka olisi vain sanoa "olemme täällä koska saaren ulkopuolella on ihmisiä, ja ihmiset tappavat meitä kanoja, okei? (puhumattakaan kaikista muista vaaroista mitä lentokyvyttömät linnut kohtaisivat vapaana luonnossa)". Näin ei tapahdu koska se olisi vissiin liian looginen syy pysyä saarella, kun juoni vaatii Mollyn lähtevän sieltä pois.

Tehtaalla kanoille asennetaan kaulapannat jotka pistävät ne johonkin ihme transsiin jossa ovat ulkoisesti täysin pihalla, mutta henkisesti onnensa kukkuroilla (tämä siksi että onnellisen kanan liha maistuu vissiin paremmalta tai jotain). No miksi niille sitten pitää MYÖS rakentaa joku sadanmiljoonan dollarieuron huvipuisto?? 

Sanoisin niin että tajuan kyllä millaista tarinaa yritettiin kertoa, mutta se tuntuu kompastuvan omiin epäloogisuuksiinsa.

Ginger ja Molly ovat taas yksi lisäys loputtomaan "yritän vain suojella sinuaaa" "et voi pitää minua täällä ikuisestiii" - kasaan, joka koostuu suunnilleen jokaisesta tapauksesta kun päähahmo saa jatko-osassa lapsen. Heidän on tarkoitus myös peilata toisiaan, ja jälleen ymmärrän kyllä mitä tässä haettiin, mutta se että Mollyn ja Gingerin vapauden kaipuuta kohdellaan hahmojen toimesta täysin samana asiana on mielestäni aika hölmöä; Toinen on lapsi joka elää turvallisessa ja kaikki tarpeet täyttävässä ympäristössä, muttei saa poistua oman mielensä mukaan hengenvaaralliseen ulkomaailmaan. Toinen oli kirjaimellisesti vankileirillä.

Mitä muihin ekasta osasta tuttuihin hahmoihin tulee, ovat kaikki joko flandersoitu tai jätetty hyvin pieneen osaan. (Paras ja legendaarisin hahmo Fowler on pilattu täysin, am I right people)

Tällä kertaa näillä ei nimittäin tunnu olevan mitään kunnon roolia tai merkitystä tarinassa kuin toimia comic reliefinä, mutta eivät myöskään onnistu huvittamaan kohelluksellaan tai mielikuvituksettomilla one-linereillaan (leffassa on kyllä pari ihan hauskaa vitsiä, jotka eivät tosin juurikaan perustu kenenkään hahmon toimintaan tai repliikkeihin). Ne muutamat uudet hahmot jäävät hyvin alikäytetyiksi.

Edellisestä elokuvasta palaavan Mrs. Tweedyn kanssa on myös epäonnistuttu kunnolla. Kaikki tämän olemuksesta ja käytöksestä mikä teki tästä aidosti uhkaavan ja hyvän antagonistin, sekä mistä tämän koko persoona muutenkin koostui, on sössitty täysin ja tilalla on kuka tahansa "wElL wELL wELL, wHaT dO wE hAvE oVeR HeRe" - cartoon pahis.

Animaatio ei erityisemmin säväytä, vaikkei elokuva näytä mitenkään huonolta. Ja taaskaan en halua millään tavalla vähätellä elokuvantekijöiden työtä; stop-motion on edelleen raskasta hommaa ja nämä tyypit selvästi osaavat hommansa, ja tätä varten on varmasti kasattu useita todella vaikuttavia settejä, mutta tästä elokuvasta jotenkin puuttuu se charmi joka stop-motioniin, ja esimerkiksi ensimmäiseen Chicken Runiin mielestäni kuuluu, sillä mukana on niin paljon kaiken maailman tietokone-efekti räjähdyksiä ja selvästi digitaalisesti luotuja ympäristöjä että vaikutelma on pikemminkin hahmot lätkäistynä greenscreenille. Eli toisin sanoen animaatio on kyllä laadukasta, mutta ei visuaalisesti kummemmin kiinnosta minua.

Musiikista jäi päällimmäisenä mieleen että se My Sweet Baby on kyllä kans yksi rasittava rallatus.

Yleisesti porukka tuntuu nauttineen tästä elokuvasta, itselleni tämä oli hyvin turha ja myöskin turhauttava jatko-osa. Alkaa korkeintaan tehdä mieli katsoa ensimmäinen elokuva uudelleen tai vaihtoehtoisesti syödä kananugetteja.

Do it