Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhytelokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhytelokuva. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. lokakuuta 2025

Banjo-pentu karkuteillä (Banjo the Woodpile Cat)


Nimi: Banjo-pentu karkuteillä (Banjo the Woodpile cat)
Vuosi: 1979
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Don Bluth Productions
Ohjaaja: Don Bluth

Banjo the Woodpile Cat on Don Bluth Productionsin ensimmäinen tuotos, noin puolituntinen lyhytelokuva. Bluth väsäsi tämän miltei olemattomalla budjetilla ja sivuprojektina työskennellessään Disneyllä. Hän kutsui nuorempia Disney animaattoreita mukaan tutustumaan jättiyhtiöltä unholaan jääneisiin animaation saloihin ja tiimi tuotti elokuvan yhdessä Bluthin autotallista käsin.

Tarina kertoo tottelemattomasta Banjo-kissanpennusta, joka tuppaa joutumaan jatkuvasti ongelmiin uteliaisuuttaan ja pientä ilkikurisuuttaan. Banjo karkaa maalta kaupunkiin suuntaavan kuorma-auton kyytiin, mutta alkaa pian katua lähtöään ja kaivata takaisin kotiin.

Todenmukainen kuvaus kaupunkielämään siirtymisestä

Animaatio oli aluksi visioitu pitkäksi elokuvaksi, mutta päädyttiin toteuttamaan lyhärinä. Kokonaisuus tosiaan tuntuu vähän leikkaa liimaa tyylillä tehdyltä; jotkin kohdat kulkevat selkeällä temmolla, ottaen luontevan tuntuisesti aikaa itselleen, kun taas välillä pompitaan hommasta toiseen ja asioita vain tapahtuu. Tarinan lowest point tulee jo vähän ennen puoltaväliä ja tapahtumien kulku loppua kohden tuntuu hyvin pelkistetyltä.
Esimerkiksi Banjon ja tätä kaupungissa jeesaavan Crazy legs - kissan välisestä suhteesta näkee että Bluthilla ja jengillä on ollut visio kokopitkästä elokuvasta, joka on pitänyt tiivistää lyhäriksi. Niin päin tarinan muokkaaminen voi olla melkoisen haastavaa. Jossain vaiheessa filmiä kaavailtiin myös jouluspesiaaliksi ja jotenkin sellainen fiilis tästä välillä tulikin.

Pidän juonta ihan potentiaalisena, etenkin sitä mihin se voisi mennä kun Banjo tapaa Crazy legsin ja tämän tunteman (ja hyvin.. jännittävän näköisen) slay laulajakissa trion mutta eivät nämä ehdi oikein tehdä mitään ennen kuin elokuva pitää viedä jo loppuun. Lopetuskin itsessään on niin nopea töksähdys, että emme saa ikinä nähdä oliko Banjon perhe yhtään murheissaan siitä että tämä katosi, vaikka semmoiseen olisi riittänyt muutama sekuntikin. Se mitä yritän sanoa on että kyllä näin lyhäri muodossakin tämän saisi ihan passelisti toimimaan, jos tarinan kaari olisi selkeämpi ja rytmi yhtenäisempi. Vähän lisää leikkailua ja liimailua vielä.


......Kissoja.....? ಠ_ಠ

Visuaalinen puoli on tietysti mielenkiintoinen aspekti, kun kyseessä on ensimmäinen Don Bluthin ohjaama animaatio jossa ei ole joku korkeampi taho ollut päättämässä asioista. Kuten jo Bluthin ensimmäisen kokopitkän animaation, The Secret of NIMH:in, arvostelussa oli puhetta, Bluth oli kyllästynyt Disneyn kitsasteluun kustannuksissa animaatioon panostamisen sijasta, ja se tulee ilmi jo tässä lyhärissä. Esimerkiksi vesi- ja lumisade-efektit olivat jotain Disneyn hylkäämiä, koska siellä haluttiin käyttää nopeampia ja halvempia tekniikoita.
Selkeä Don Bluth tyyli on jo vahvasti esillä ja hahmot ovat taidokkaasti animoituja; balanssi erittäin piirroshahmomaisen kekkaloimisen, sekä hyvin aidon näköisten eläinten liikkeiden ja anatomian välillä on suurimmalta osin hyvin toteutettu. Päärooleissa olevat kissat eivät tosin designeiltaan ole välillä oikein kissoja nähneetkään.

En osaa sanoa onko tämä varsinainen musikaali; mukana on yksi laulunumero ja sitten ambienssina käytetään useaan otteseen paria eri versiota Banjo the Woodpile Cat - kappaleesta. Mikään näistä ei jätä oikein mitään vaikutelmaa.

Vaikken tosiaan pidä tätä kummoisena elokuvana, niin kunnioitushan tämmöisestä projektista herää. Kyseessä on tärkeä askel Don Bluth tuotannoissa ja tätä seuranneet animaatiothan ovat jo älyttömiä harppauksia taidonnäytteinä ja elokuvina.




sunnuntai 13. huhtikuuta 2025

Orange Neck (Oranzhevoe gorlyshko)


Nimi: Orange Neck (Оранжевое горлышко/Oranzhevoe gorlyshko)
Vuosi: 1954
Valmistusmaa: Neuvostoliitto
Tuotantoyhtiö: Soyuzmultfilm
Ohjaaja: Aleksandra Snezhko-Blotskaya, Vladimir Polkovnikov

Mahdollisesti epäviralliselta käännökseltään Orange Neck - niminen animaatio on parinkymmenen minuutin pituinen Soyuzmultfilmin lyhytelokuva. Sen alkuperäiskertomuksen (tietoa löytyi englanniksi todella huonosti, joten en saanut kirjan julkaisuajankohtaa selville, vaikka sen pystyy esimerkiksi tilaamaan netistä) takana on venäläinen lastenkirjailija Vitaly Bianki, joka tunnettiin etenkin luontoaiheisista kertomuksistaan.

Kevään koittaessa alkaa peltopyiden pesimäkausi, jolloin tarinan keskiössä oleva oranssikaulainen kana puolisoineen rakentaa pesän ja saa 12 poikasta. Kesällä nämä joutuvat todistamaan miten toinen lähistöllä pesivä pyypariskunta jää haukan saaliiksi, jolloin oranssikaulainen kana ottaa näiden orvoiksi jääneet poikaset osaksi omaa pesuettaan.


Kyseessä on jälleen tällainen sanoisinko taiteellinen luontodokkari, jossa seurataan realistista peltopyiden elämää vuodenaikojen vaihtuessa. 
On aina ilo katsella/lukea xenofiktiota jossa hahmot todella ajattelevat ja puhuvat kuin eläinten kuvittelisi, sekä käyttäytyvät hyvin todenmukaisesti ja lajityypillisesti, mistä huomaa että tekijät ovat laittaneet oikeaa ajatusta mukaan. Ja kuinka usein jotkin kanalinnut ovat fiktiivisten tarinoiden pääosassa?

Lintupari ystävystyy naapurinsa Kiurun kanssa, opettavat poikasilleen tärkeitä taitoja ja syksyn saapuessa, peltopyiden kerääntyessä yhteen talven ajaksi, oranssikaulainen kana nimitetään parven johtajaksi, kaikkien ollessa vaikuttuneita siitä miten suuren katraan tämä on saanut kasvatettua täysikasvuisiksi.
Tietysti olisi ollut mukava jos oranssikaulainen kana itse olisi ollut enemmän selkeästi tarinan päähenkilö (todellinen girlboss), mutta kyseessä oli tosiaankin juonellisesti hyvin yksinkertainen pätkä. Olihan tarina kuitenkin ihan hellyttävä; miten pyypari adoptoi vanhempansa menettäneet poikaset täysin omikseen, vaikka oranssikaulan kukolla oli aikaisemmin kovaa kärhämää ja kilpailua tämän toisen pesueen isän kanssa.



Visuaalisesti tämä on hyvin miellyttävää katsottavaa; linnut ovat erittäin somia, mielestäni täydellinen ja erittäin ihastuttava balanssi realistisen ja piirroshahmomaisen välillä. 
Isot kehut menevät myös ympäristölle. Vaikka miljöö onkin hyvin yksinkertainen peltoalue, niin on se ehdottomasti yksi isoimmista tekijöistä jotka tekevät tästä viehättävän lyhärin. Tämän tyyppistä luontoa harvemmin kohtaa animaatiossa; on ihana katsella kuvausta keväästä jossa nähdään pajunkissojen ja leskenlehtien kasvavan ojien varrella lumen sulaessa.

Olen yrittänyt ottaa missiokseni katsella näitä Soyuzmultfilm-tuotantoja, sillä etenkin näiden eläin-ja luontoaiheiset animaatiot ovat minulle suuren suurta massasta erottuvaa herkkua. Toivottavasti näistä löytyy tarpeeksi kirjoitettavaa arvostelun aiheiksi tulevaisuudessakin.




tiistai 24. joulukuuta 2024

Robin Punarinta (Robin Robin)

Julkaisua poikkeuksellisesti tiistaina jouluspesiaalin nimessä

Nimi:
 Robin Punarinta (Robin Robin)
Vuosi: 2021
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Aardman Animations
Ohjaaja: Dan Ojari, Mikey Please

Robin Robin on Aardmanin tuottama puolituntinen stop-motion animaatio vuodelta 2021. Lyhäri oli ehdokkaana parhaan animoidun lyhtyfilmin Oscar palkinnolle, mutta vaikuttaisi siltä että Aardman fanit eivät pidä sitä kovin kummoisena, mikä voi kummuta siitä miten paljon se poikkeaa sävyiltään studiolle tyypillisestä jäljestä.

Hiirien kasvattama punarinta yrittää parhaansa mukaan sopeutua sisarustensa joukkoon, mutta kovista yrityksistään huolimatta aiheuttaa ruoanhaku reissuilla lähinnä kaaosta. Robin päätyy lopulta omin päin livahtamaan ihmisten taloon noutaakseen koristeellisen puun latvasta toivomuksia toteuttavan tähden.


Tarinan rytmi toimii moitteettomasti ja tuntuu kokonaiselta elokuvalta juonenkäänteiden puolesta. Kokonaisuus on simppeli mutta tarjoaa kaiken sen minkä tämän skaalan leffatuokio tarvitseekin niin juonen kaaren kuin hahmojenkin kannalta. Ei siis mitään huippu deeppiä ja eeppistä mutta iltasatumaisen ja ehjältä tuntuvan pikku kertomuksen. Filmi on myös kekseliäs ja veikeä visuaalisella puolella ja esimerkiksi tavalla jolla ihmiset on kuvattu.

Robin on suloinen hahmo muutenkin kuin ulkonäöltään; hänen hahmokaarensa on hyvin tyypillinen tämmöiseen asetelmaan, jossa hän hoksaa että vaikkei häneltä luonnistu hiirimäisyydet niin kuin perheeltään niin lintuna hän voi valjastaa ihan omanlaista potentiaalia, mutta se toimii passelisti.
Myös Robinin kanssa ystävystyvä ihmisten rihkamaa keräilevä siipirikko harakka on erittäin rakastettava. Varsinkin kun kyseessä on sen tyyppinen hahmo jonka rooli olisi voitu kliseisesti täyttää joko omaa etuaan tavoittelevana huijarilla tai kaikkea vaikeuttavana pölvästillä.



Tyyli on erittäin poikkeava Aardmanille tyypillisestä animaatioista, mitä tulee hahmojen ulkonäköön ja materiaaliin josta nämä on tehty. Itse tykkään siitä että animaatiostudiot kokeilevat uusia tyylejä ja tekniikoita ja uskaltavat joskus poiketa täysin tutusta formaatista. Ikonisen vaha-animaation sijaan, hahmot on huovutettu villasta, joka antaa koko elokuvalle pehmoisen ja mukavan fiiliksen, mikä jouluelokuvaan sopiikin täydellisesti. Jouluista fiilistä tuo myös värimaailma, jossa pidin etenkin kylmän ja lämpimän valaistuksen käytöstä yhdessä.
Hahmojen designit ovat hauskan muodokkaita ja lintukaksikko varsinkin todella söppänöitä. Näistä on myös luotu onnistuneen ilmeikkäitä pupillien koon muutosten avulla. Myös antagonistina toimivan kissan design ja animointi ihastutti minua, varsinkin yhdistettynä näyttelijän äänisuoritukseen.

Kyseessä on musikaali, mutta lauluja ei tule mitenkään perä perään ja ovat lähinnä puhelaulu tyylisiä pätkiä. Ne ovat kumminkin ihan hyödyllisiä kohtausten kuljettamiseen ja hahmojen karaktersointiin, vaikka musiikki ei jätä oikein minkäänlaista vaikutelmaa.

Erittäin söpö lyhytfilmi josta tulee mieleen kaikki jouluklassikot joita aattona katseli telkkarista pitkin päivää. Näin tämän ensimmäisen kerran viime vuonna ja taidan ottaa nyt ihan tavaksi katsella tämän aina joulun aikaan.




sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Lackadaisy (pilotti)


Nimi: Lackadaisy
Vuosi: 2023
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Iron Circus Animation
Ohjaaja: Fable Siegel

Lackadaisy on indie animaatio joka perustuu Tracy J. Butlerin samannimiseen (myös nimellä Lackadaisy Cats tunnettuun) nettisarjakuvaan. Sarjis alkoi vuonna 2006 (HERRA ISÄ) ja on jatkunut siitä lähtien epäsäännöllisillä päivityksillä, viimeisimmän osan ilmestyen vuonna 2020. Sarjakuva on voittanut useita palkintoja nettisarjisten ynnä muiden piireissä, ja tekeillä on animaatiosarja jonka pilottijakso julkaistiin viime vuonna.

Tarina sijoittuu versioon 20-luvun kieltolain aikaisesta St. Louisista jota asuttavat anthropomorfiset kissat. Keskiössä on kolmikko Rocky, Freckle ja Ivy, jotka yrittävät hommata alkoholia Lackadaisy-salakapakalle, mutta joutuvat operaation aikana kahnaukseen kilpailevan trokkari-ryhmän kanssa.


Premissi on omaperäinen ja viehättävä; 20-luvun estetiikka on mediassa yleensä suurta nannaa, ja siihen kun sekoittaa kissahahmot niin miten tästä nyt voisi olla tykkäämättä.

Tarina ja sen ilme vetävät hyvin puoleensa, ja puolituntinen animaatio tekee kaiken sen mitä kunnon pilottijakson kuuluukin. Kaikista hahmoista saadaan lyhyessä ajassa piirrettyä edes jonkinlainen kuva, ja juonen lähtökohdat saadaan esitettyä selkeästi. Samalla herätetään hyvä määrä kysymyksiä joiden kiinnostaisi nähdä aukenevan sarjan aikana. Itse ainakin tulin uteliaaksi siitä miten sekä tarina että henkilöt lähtisivät tästä etenemään, ja katselisin ehdottoman mielelläni tätä sarjaa lisää.


Ainoana niin ikään ongelmana koen sen että itse pääkolmikko eivät juuri napanneet minua, toisin kuin antagonistit jotka varastivat shown heti ilmestyessään ja loppupuolella esiintyvät hahmot joita pidin huomattavasti viehättävimpinä. Ja rehellisesti sanottuna tarinan ilmeisestä protagonistista Rockysta en voi sanoa edes oikein pitäväni. Tästä vain tulee minulle itselleni vibat sellaisesta hahmosta jonka tarkoitus on vedota nykypäiväiseen fandom- ja internet-kulttuuriin tai jotain, ja tuollainen överi teather kid meininki on vain itselleni vähän luotaantyöntävää.

Se että protagonisti ei säväytä toisin kuin muu hahmokaarti ei nyt koskaan ole ollut mikään elämää suurempi ongelma, ja varmasti hahmot syventyisivät jos juoni lähtisi rullaamaan tuosta pidemmälle, enkä ole alkuperäistä sarjistakaan lukenut.
Sarjaan liittyen on julkaistu pituudessaan minuutista viiteen minuuttiin vaihtelevia teasereita ja muita minianimaatiota, jotka ylläpitävät kiinnostusta näyttäen pilkahduksia hahmojen menneisyyksistä sekä esittävät yhdessä hahmoja joilla ei ollut itse pilottijaksossa minkäänlaista kanssakäymistä. 
Mutta tämän ensivaikutelman perusteella voin vaan tunnustaa nauttineeni muiden hahmojen seuraamisesta enemmän kuin päähenkilöiden, vaikkeivat nämä niin suuressa osassa olleetkaan.



Etenkin kun ottaa huomioon että kyseessä on hyvin pienen budjetin indie-tuotanto, ei voi kyllä muuta kuin ylistää animaation laatua. Kattokaapa mitä jotku isot megastudiot säätävät samaan aikaan.
Hahmoanimaatio on loisteliasta. Mukaan on jätetty luonnosvaiheen hahmotelmia yms, joskus hämää vähän miten selkeästi ajoittaisissa shoteissa hyvin intaktit pallot ja viivat erottuvat, mutta ymmärrän että vaivaa ja aikaa säästyy kun kaikkea ei tarvitse siistiä, ja yleisesti pidän todella paljon luonnosmaisesta viivajäljestä animaatioissa.

Tyyli ja hahmodesignit ovat loistavia; kissoja on niin moneen lähtöön että niistä saa rutkasti uniikkeja ja persoonallisia hahmodesigneja, eli ne kuuluvat eläimiin joista saa muodostettua todella monipuolisen hahmokaartin tällaisessa anthropomorfisten eläinten tarinassa, vaikka kaikki ovat saman eläinlajin edustajia. Värejä on käytetty myös todella hienosti, miten hahmot tuntuvat kulkevan yks-yhteen kohtausten värimaailmojen kanssa; päähenkilöt ja sininen, näitä jahtaavat pahikset ja mustavalkoinen, ja kapakassa hengaileva seurue ja lämpimän punertavat sävyt. Taustat ovat superhienoja, ja erinäisiä efektejä sekä 3d:tä on hyödynnetty taidokkaasti.

Musiikki täydentää tunnelmaa hyvin, ja minkä itse ainakin miellän sarjan tunnusmusiikiksi sopii siihen mainiosti.

Suosittelen kyllä vahvasti tsekkaamaan, sekä ylipäätään tukemaan tällaisia itsenäisiä projekteja. Näillä näkymin sarjasta olisi tulossa alkuun viisi episodia, toivottavasti saavat tarpeeksi massia kasaan että saadaan lisää jatkoa!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Kung Fu Panda: Käärön salaisuudet (Kung Fu Panda: Secrets of the Scroll)


Nimi: 
Kung Fu Panda: Käärön salaisuudet 
(Kung Fu Panda: Secrets of the Scroll)
Valmistusvuosi: 2015
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Dreamworks Animation
Ohjaaja: Rodolphe Guenoden 

Viides Kung Fu Panda aiheinen arvostelu viiden kuukauden sisään, voin onneksi luvata ettei näitä ole heti tulossa lisää (hei se rimmasi :D) 
Aikoja sitten viettämämme, parin päivän pituisen, Kung Fu Panda session aikana päädyttiin vilkaisemaan tämäkin,
 kun se sattui Netflixissä olemaan. Kyseessä on siis vuonna 2015 ilmestynyt parinkymmenen minuutin pituinen lyhytelokuva jossa nähdään miten Hurja viisikko, ja sen ohessa Pon kungfu innostus, syntyivät.

10 vuotta ennen ensimmäisen elokuvan tapahtumia, Shifu lähettää oppilaansa Tiikerittären noutamaan listaamansa neljä soturia puolustamaan laaksoa, samalla kun Po listaa mahdollisia uravalintoja itselleen. Listat sattuvat menemään sekaisin, jolloin Tiikerittären mukaan tarttuvatkin tavan siivoja, koomikko, tanssija ja lääkäri.


Hurjasta viisikosta on tehty myös toinen lyhytelokuva (Secrets of the Furious Five) vuonna 2008, eli ensimmäisen Kung Fu Panda-filmin ilmestyessä jossa käydään viisikon taustatarinat perusteellisemmin läpi. Olen senkin nähnyt joskus aikoinaan. Tämä tarina toimii myös ilman sitä, mutta sen tsekattuaan saa varmasti enemmän kontekstia hahmojen taustoista. Olen aika varma että näiden välillä on juonellinen consistency.

Juoni on yksinkertainen mutta kaikinpuolin toimiva ja viihdyttävä. On kiva nähdä nuorempia versioita hahmoista, Po mukaan lukien, ja näiden persoonallisuudet tulevat ilmi jopa paremmin kuin itse elokuvissa. Voisin nähdä nuoren Tiikerittären toimivan loistavasti kokopitkän elokuvan päähahmona.

Tiedän että pituudesta johtuen tähän ei mahdu mitään ylimääräistä, mutta olisi tietty ollut kiva nähdä viisikon bondaavan enemmän keskenään.
Kävisi myös järkeen jos matkan aikana porukka olisi joutunut tilanteeseen jossa nämä olisivat osoittaneet jotain konkreettisempia kungfu-taitoja, joka vakuuttaisi Tiikerittären siitä että he pärjäisivät taistelussa ja näyttäisi hänelle että jokaisella on oma tyyli tehdä kungfua, (Kung fu Pandojen suurin ja iänikuisin teema on edelleen selvittää kuka olet ja olla oma itsesi) mutta kuten sanottu, pätkä on vain parinkymmenen minuutin pituinen ja kyllä se toimii näinkin.



Tykkään animaation tyylistä järjettömästi. Ääriviivattomalla tyylillä piirretyt, sekä elokuvaversioista yksinkertaistetut hahmodesignit miellyttävät silmää kovasti ja toimivat tehokkaasti. Värimaailma on huippu voimakas ja taustat sekä erilaiset efektit ovat super nätisti tehty. Joskus näyttää hölmöltä hahmojen lähestyessä nopeasti kameraa/juostessa siitä pois päin, mutta muuten animaatio on todella taitavasti tehtyä ja kivaa, elokuvasarjan henkistä, katsottavaa. Oli ilo katsella tämmöisen pituinen pätkä hieman elokuvien maasta taivaaseen hehkuttamiani 2d-sequensseja vastaavaa tyyliä, sen sijaan että koko lyhäri olisi tietokoneanimaationa toteutettu.

Tällaisesta lyhtyfilmistä ei riitä kirjoitettavaa samaan tapaan kuin kokopitkästä elokuvasta joten arvostelu jäi aika lyhyeksi, mutta summa summarum, Kung Fu Panda-elokuvien ystävänä tykkäsin tästä kovasti. Olen aina pitänyt Hurjasta viisikosta ja joo haluan edelleen sen Furious Five spin-off elokuvan, en lopeta tätä marmatusta ikinä.

sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Hurja jengi - Hurjaa joulua! (The Bad Guys - A Very Bad Holiday)

Ei ole muuten suunnitelmana ottaa tavaksi arvostella kaikkia 
Dreamworksin jouluspesiaaleja tai Netflix spin-offeja

Nimi: Hurja jengi - Hurjaa joulua! (The Bad Guys - A Very Bad Holiday)
Vuosi: 2023
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Dreamworks animation television
Ohjaaja: Bret Haaland

Joo-o. Pahempaakin on luvassa, aion jonain päivänä tehdä myös yhden tähden arvosteluja.
Jouluaatto sattui olemaan sunnuntai, joten aattelin että pitääpä valita jotain jouluaiheista julkaistavaa. Olisin aivan varmasti jotain muutakin keksinyt, jos olisin sattunut tämän idean saamaan aikaisemmin kuin pari päivää sitten. Tuleepa sentään arvosteltua jonkinlainen lyhäri, jollaisia tulee harvemmin nähtyä, ja suoraan sanottuna näin tässä lähinnä tilaisuuden nostaa eräs animaation tekemiseen ja arvosteluun liittyvä pointti esille jonka olen halunnut huomauttaa jo jonkin aikaa.
Anyway, kyseessä on siis hyvinkin tuoreeseen Dreamworksin animaatioleffaan The Bad Guysiin, perustuva parinkymmenen minuutin lyhytelokuva.

Hurja jengi valmistautuu vuotuiseen jouluryöstö spektaakkeliinsa, jossa ihmisten jäädessä juhlimaan koteihinsa, on kaupunki vapaa eläinrikollisten putsattavaksi. Kööri onnistuu latistamaan joulumielen vähän liiankin hyvin, jolloin näyttää siltä että saadakseen porukka takaisin joulunviettoon rötöstelyn mahdollistamiseksi, on pahisten mentävä luontoaan vastaan ja tehtävä hyvää pahan sijasta.


Kuten itse elokuvan arvostelussa mainitsin, menee se jollekin lemppari Dreamworks leffojen top-listalleni, ollen eritoten mukava yllätys näiden viimeaikaisesta tuotannosta, ja näiden hahmojen perseilyt ovat vain mielestäni huvittavaa seurattavaa. Lähinnä näen juuri tässä Hurjan jengin rikolliselämässä paljon potentiaalia, joten onpahan siitä nyt edes jonkinlainen maistiainen.

Kuten arvata saattaa, juoni on äärimmäisen kevyttä höttöä, eikä siitä tai hahmoista hirveämmin revi sanottavaa, joten tämmöisissä lyhyemmissä arvosteluissa ne taitaa olla parempi vain liittää samaan osioon. 
Arvostellaan cashgrab jouluspessu cashgrab jouluspessuna; kiitettävästi tämä ei ollut mikään semmoinen jossa Joulupukki, joka on jollain järjettömällä tavalla oikea henkilö tarinan universumissa, cräshaa hahmojen takapihalle tai jotain vastaavaa, tai sitten joulua vietetään vaikkei sitä kirjaimellisesti voisi olla maailmassa johon tarina sijoittuu, eikä sille ole jaksettu keksiä mitään vastinetta. Kun tämmöinen pätkä nyt on ollut pakko tehdä, niin sentään kyseessä on ainakin paperilla kohtuu hupaisa tarina.

Susi, Käärme, Hai, Tarantella ja Piraija ovat edelleen mielestäni todella viihdyttäviä hahmoja joiden koominen "pahuus", kuten ylpeily sillä miten saavat vain risuja jouluna ja Christmas Carol-tarinan Timmy-pikkupojan inhoaminen koska hän pehmitti ihailtavan ahneen ja itsekkään Ebenezer Scroogen, jaksaa kyllä huvittaa.


Animaation taso on aika totaalisen jäätävä, jopa näillä standardeilla. Tällaisilta Netflixin spin-off sarjoilta tai lyhäreiltä ei luonnollisesti kannata odottaa mitään ihmeellistä, mutta rima on nykyään ilmeisen matalalla, mikä johtunee monesta asiasta, kuten suoratoistopalvelujen yleistymisestä (kamaa ei tarvitse enää automaattisesti julkaista DVD:lle, ja jos joku Coco Melon kelpaa Netflixiin niin miksei tämmöinenkin).
Karkeammat grafiikat kuuluvat siis asiaan, jonka ymmärtää jos omistaa maalaisjärjen, mutta myös hahmojen liikkeet ja ilmeet ovat hyvin tönkköjä, erityisesti jos ruudulla on useampi henkilö samaan aikaan. Ihme kyllä jotain elokuvan tyylistä tuttuja 2d-efektejä ja yksityiskohtia on koitettu replikoida, vaikka monessa asiassa on jouduttu menemään sieltä mistä aita on matalin.

Ja nyt mainitsen sen mikä kannattaa pitää mielessä näissä animaatio-arvosteluissa, ja animaation kommentoinnissa ylipäätään.
Lyhyesti: aina kun studio suoltaa ulos halvannäköistä animaatiota, syy ei ole animaattoreiden vaan resurssien ja ajan puutteen. Animaattorit työskentelevät aina sen kanssa mitä heille annetaan, eikä lopputuloksen ala-arvoinen ulkoasu ole kiinni heidän osaamisestaan tai panostamisestaan. Tämmöisenkin valmistumisen kanssa ollut varmaan tuli persuksen alla kun itse elokuvan ilmestymisestä on niin vähän aikaa. Eli toisin sanoen vastaus ei ole "palkkaisivat parempia animaattoreita".

Skaalansa puolesta tämä tuntuu itse asiassa pikemminkin jonkin sarjan joulujaksolta kuin tyypilliseltä spin-off jouluspesiaalilta, ja alun logoissa tämä esitellään Netflix sarjana (??) Nyt kun ajattelee niin se miksi laatu on mitä on selittyisi sillä jos tämä olisi väsätty yhden tv-sarjan jakson budjetilla. Ota nyt tämmösistä selvää.

Alkuperäisistä näyttelijöistä kukaan ei tehnyt paluuta, mikä ei ole minkäänlainen yllätys. Katsottiinkin tämä suomidubilla (lisäämään surkuhupaisuus factoria), siinä nyt ainakin oli sentään se yksi hyvä roolisuoritus.

Jouluspesiaalit soittavat usein jotain hälytyskelloa päässäni, ja ihan aiheesta sanoisin. Voi olla jonkinlaiset naurut luvassa jos pitää hahmoista ja on asennoitunut katsomaan jotain tragikoomista.