Hurja jengi 2 (The Bad Guys 2)

Nimi: Hurja jengi 2 (The Bad Guys 2)

Vuosi: 2025

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö: Dreamworks Animation, Sony Pictures Imageworks

Ohjaaja: Pierre Perifel, JP Sans

Dreamworksin The Bad Guysin ohjannut Pierre Perifel ilmaisi kiinnostusta jatkon tekemiseen tarinalle jo ennen kuin ensimmäinen filmi oli ulkona ja kaikkien netflix cashgrab lyhärienkin jälkeen ei ole yllätys että elokuvalle on nyt ilmestynyt jatko-osa. Tuotanto aloitettiin jo vuonna 2022 ja toiseksi ohjaajaksi liittyi JP Sans joka johti ensimmäisen Bad Guysin hahmoanimaatiota. Elokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa oli elokuussa ja on saanut ihan asialliset teatterituotot ja kriitikoiden palautteet.

Istuttuaan vankilatuomionsa, Susi, Käärme, Hai, Tarantella ja Piraija yrittävät saada uuden alun ja löytää paikkansa yhteiskunnassa, mutta kurjalla menestyksellä. Jengi joutuu ojasta allikkoon, kun uusi rikollistiimi kiristää heidät palaamaan pahoille teille ja avittamaan historian suurimmassa ryöstössä.

Jatko-osana tämä tekee paljolti sen mitä pitääkin: tarinan kulku edellisen elokuvan jälkeen on luonteva ja kiinnostava, panokset ja eeppisyys on nostettu korkeammalle ja uudet tuttavuudet ovat hyvä lisä hahmokaartiin.

Premissi on todella hyvä, toteutus vaan voisi olla parempi. Juonenkulku itsessään on vetävä, mutta moni asia kuitataan nopeasti ilman sen kummempaa syvällisyyttä ja esimerkiksi yksi elokuvan isoimmista käyttövoimista – Dianen henkilöllisyyden entisenä rikollisena suojeleminen – lässähtää loppua kohden huolella ja tästä kaaresta suoraan sanottuna puuttuu olennaisia osia, suurempana prioriteettina selkeästi pidetään (ihan omasta rehellisestä mielipiteestäni) epäolennaisempia asioita. Pahin ongelma on mielestäni että leffa loppuu ihan liian nopeasti ja vähän kummallisesti.

Elokuva käsittelee kyllä redemption tarinaa aika mietityttävällä tavalla. Monesti tämän tyyppisissä stooreissa pahikset saavat kaiken anteeksi parannuksen tehtyään ja elävät sitten onnellisina elämänsä loppuun asti; Hurja jengi sen sijaan ei saa karistettua menneisyyden rikoksiaan pois, vaan ovat jatkuvasti suurennuslasin alla ja saamassa kaikkien vihat niskoilleen joka käänteessä, yhteiskunnassa joka on tuominnut heidät ensi hetkistä asti. Joudutaan kohtaamaan myös se dilemma, miten alun alkujaan motiivi kaidalle tielle siirtymisessä oli löytää onnellisempi elämä, mutta nyt huomataan että asiat tuntuvat olleen paljon paremmin silloin pahistelun päivinä.

Hahmojen puolesta on myöskin sekä isoa plussaa että harmillista miinusta.

Siinä missä ekassa leffassa tuli fiilis että kaikki saivat sopivan verran huomiota rooleihinsa nähden, nyt tuntuu moni jäävän pelkistetyksi. Esimerkiksi Käärmeeseen suhtaudutaan vain yhtenä Suden (joka ei muuten ole kummoisen korkealla omassa lempihahmojeni tier listassa) sidekickeistä, vaikka potentiaalia olisi paljon enempään. Mainittakoon että tällä on kyllä iso leffojen välinen hahmokehitys ja oma hauska sivujuoni tässä osassa.

Alkuperäinen tarkoitus oli että tämän leffan pääpahiksella Kittyllä olisi yhteinen menneisyys Dianen kanssa, jossa näiden läheiset välit tuhoutuivat kun toinen halusi tehdä parannuksen ja toinen katkeroitui ja muuttui entistä pahemmaksi. Tämä olisi ollut isossa roolissa elokuvassa, mutta skräpättiin kokonaan pois syistä joita voi vain arvailla. Buu. En tajua. Sen lisäksi että tämä kehittäisi hurjasti näitä kahta hahmoa (etenkin Diane joka mielestäni ansaitsisi paremman kohtelun leffan käsikirjoitukselta), tuon asetelman poistaminen jätti selkeästi juoneen aukkoja ja heikensi narratiivia.

Kitty on kumminkin päheä hahmo, sekä massiivinen kehitys ensimmäisen osan antagonistista ja tämän kaksi rikostoveria ovat myöskin loistavia persoonia. Ekasta elokuvasta tutulla poliisipäälliköllä on myös mahtava kehitys Hurjan jengin kaveriksi, kun joutuu tekemään yhteistyötä näiden kanssa ja alkaa lopulta todella sympatisoimaan heitä.

Animaattorit ovat yhä liekeissä. Näkee selkeästi että elokuvan omaa ilmettä ja 2D - ja 3D-animaatiolla eksperimentointia on haluttu puskea entistä pidemmälle; tuntuu että piirrosanimaatio elementtejä on mukana yhä enemmän ja animaatiota on viety vielä elastisempaan ja animea parodisoivaan suuntaan (pariin otteeseen elokuva jopa vaihtaa kokonaan sarjakuvamaiseen piirrostyyliin vahvistamaan jotain liioiteltua reaktiota). Elokuvaus on todella puhtaasti rakennettu ja toimintakohtaukset ovat vertaansa vailla.

Tämä on muuten ensimmäinen ison studion animaatio jonka lopputekstien kuulen sisältävän lausunnon joka kieltää oikeustoimilla uhaten elokuvan käyttämisen tekoälyn treenaamiseen.

Mukaan valitut pop-biisit eivät ole yhtä muistettavia kuin edellisessä osassa, mutta siitä tähän jatko-osaan palannut Daniel Pemberton on jälleen säveltänyt aivan älyttömän jytkyn soundtrackin.

Ei mitenkään huono elokuva tai jatko-osa, tietyllä tavalla hauskempi kokemus kuin ensimmäinen ja erittäin virkistävää nähdä teattereissa ison studion leffalle jatkoa joka ei vedä ihan kaikkea hyvää viemäristä alas. Missattu potentiaali jää vaan hampaankoloon. Vähän kyllä arveluttaa että mitä se Hurja jengi sitten hurjastelee jos meinaavat ruveta kolmannen elokuvan kanssa huseeraamaan.

Villi robotti (The Wild Robot)

Nimi: Villi robotti (The Wild Robot)

Vuosi: 2024

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö: Dreamworks Animation

Ohjaaja: Chris Sanders

Tämä syksynä ensi-iltansa saanut The Wild Robot perustuu yhdysvaltalaisen Peter Brownin kirjoittamaan ja kuvittamaan saman nimiseen romaaniin vuodelta 2016.  Kirjalla on kaksi jatko-osaa: The Wild Robot Escapes (2018) ja The Wild Robot Protects (2023). Animaatioelokuvan ohjasi Chris Sanders, jonka aiempaa kädenjälkeä Dreamworksilla on esimerkiksi ensimmäinen Näin koulutat lohikäärmeesi leffoista. The Wild Robot sai hurjat kehut ja hypen heti ilmestyttyään, ja jatko-osa on jo tekeillä.

Ihmisten palveluun luotu robotti Roz löytää itsensä haaksirikkoutuneena asuttamattomalta saarelta. Yrittäessään luoda yhteyden paikallisiin eläimiin ja ohjelmointinsa vaatiessa tätä löytämään jonkin tehtävän suoritettavaksi, Roz saa vahingossa vastuulleen orvon hanhenpoikasen, joka hänen on kasvatettava valmiiksi muuttamaan etelään syksyn tullessa.

Tätä kirjoittaessa olen nähnyt elokuvan kahdesti ja ensimmäisellä kerralla kieltämättä tuntui että juoni eteni aika tiuhaan tahtiin, eikä katsoja ehdi hirveästi sen aikana hengähtämään. Kuten ounastelinkin mennessäni tämän uudelleen katsomaan, toisella katselukerralla juonen rytmi tuntui luontevammalta ja ilahduttavasti tässä oikeasti on useampi hetki jolloin toiminta pysähtyy ja kohtaus kulkee omalla rauhallisella painollaan antaen keskittyä pelkästään hahmoihin.

Elokuva kyllä ylittää odotukset juonellisesti, sillä premissi vaikuttaa hyvin suoraviivaiselta ja esimerkiksi trailereista tulee semmoinen mielikuva että tämähän on ihan selkeä keissi. Hanhien muuttomatka tapahtuu kuitenkin jo puolenvälin tienoilla ja tarina kasvaa paljon sitä suuremmaksi, loppua kohden meno eskaloituu hurjiin mittoihin. Tarina on todella kaunis ja koskettava, tunteikkaimmat kohtaukset iskevät ihan täysillä. Arvostan myös että elokuva ei jälleenkään aliarvioi lapsikatsojia; mukana on oikeasti kuolemaa ja aika monimutkaisia ja ristiriitaisia kamppailuja.

Tykkään myös miten autenttinen kuva luonnosta elokuvassa rakennetaan; eläimet käyttäytyvät ja ajattelevat hyvin eläinmäisesti mikä on aina ilo nähdä xenofiktiossa (en tarkoita sitä että nojataan pelkästään vaan johonkin tiettyyn eläimeen yhdistettyyn stereotypiaan, vaan että tuntuu oikeasti siltä että nämä ovat oikeita eläimiä joille on annettu ajatukset ja puhekyky). Myöskin huumori nojaa paljolti juuri siihen ja on suurelta osin aika mustaa, joku voisi argumentoida että leffa on paljolti samojen vitsien toistoa, mutta itseäni naurattaa tuommoinen aina.

Roz on aivan upeasti karakterisoitu; tapa miten hän inhimillistyy on luotu erittäin onnistuneesti läpi elokuvan. Rozilla on todella hieno ja sydämellinen hahmokaari, miten hän aluksi toimii kaikessa vain ohjelmointinsa mukaan, alkaa Brightbillin äidiksi vain koska se on hänelle määrätty tehtävä, saa selville oman alkuperänsä ja joutuu kyseenalaistamaan koko olemuksensa, ja lopulta ymmärtää olevansa kykenevä toimimaan oman sydämensä mukaan ja aidosti rakastamaan. Kahden muun keskeisimmän hahmon kaaret nivoutuvat tähän hyvin mukaan; Brightbillin suhtautuminen Rozia kohtaan ja hänen pääsynsä yli kaikesta vaikeuksistaan, sekä Fink-ketun, joka alkaa kaveeraa Rozin kanssa tietty aluksi vain hyötyäkseen tästä, kasvu lopulta aidosti hänen parhaaksi ystäväkseen. Muutenkin elokuvan teema rakentuu ihastuttavasti Rozin, sekä saaren villieläinten kasvun peilaamisesta.

Mukana on myös joukko sivuhahmoja, joiden roolit ovat ehkä ruutuajallisesti pieniä, mutta jättivät miltei kaikki minuun todella kivan impression. Kun tästä on vissiin kehkeytymässä trilogia, niin olisi todella hauska nähdä näitä hahmoja ja näiden välille mahdollisesti syntyviä dynamiikkoja lisää.

Ikävä asia ekana alta pois; kyseessä on ilmeisesti viimeinen elokuva joka tullaan tekemään täysin Dreamworksin oman studion sisällä, sillä tästä eteenpäin näiden tulevaa tuotantoa tullaan ulkoistamaan enemmän. En rupeasi pistämään Dreamworksille hautajaisia pystyyn, nykypäivänä ei animaatioleffojen laatutaso mielestäni kyllä kärsi vaikka animaatiosta useammat eri pisteet vastaisivat. Se ikävyys tulee siinä että moni Dreamworksin työntekijä sanotaan irti tämmöisen seurauksena. Käsi ylös kenen muun intuitio osoittaa syyttävän sormen kohti Universalia. Eipä kauhean ihailtavasti mene Disney-Pixarillakaan kun katsoo näiden uusimman megahitin Inside Out 2:n tuotantoa.

Mutta päästäkseni taas ylistämään tätä elokuvaa: Animaation ihanan maalauksellinen tyyli on samantapainen kuin Puss in Boots: The Last Wishissa, ja ai että minä en kyllästy tällaisiin visuaaleihin koskaan. Kaikki tekstuureista, valaistukseen, ja väreihin luovat yhdessä upean kokonaisuuden. Sellainenkin tapahtumapaikka kuin jylhä, villi metsä on onnistuttu rakentamaan niin ettei se ole millään muotoa ylistimuloiva ja eläinten designit ovat täydellisiä. Luonto, tapahtumapaikat ja eri vuodenajat on tehty jotenkin niin älyttömän hyvin että pystyy melkein itsekin tuntemaan ilman eri kohtauksissa. Tämmöinen elokuva jos mikä kannattaa ehdottomasti katsoa valkokankaalta.

Elokuvassa kuultava Kiss the Sky on ehkä vähän semmoinen geneerinen pop-biisi joka ei minun mieleeni juuri jää, mutta soundtrack on muuten upea. Varsinkin niiden eeppisempien kohtausten musiikit ovat hirmuisen vahvoja.

The Wild Robot on vain kaikin puolin kaunis elokuva, usko Hollywoodin animaatio studioihin pysyy just ja just kun tämmöisiä kultakimpaleita on nyt vaan ilmestynyt säännöllisin väliajoin ilman mitään varoitusta. Jää kyllä uteliaisuudella odottamaan mahdollista jatkoa, vaikka kyllä tämä siis ehdottomasti itsenäisenäkin teoksena on kaiken saamansa hurrauksen arvoinen.

Kung Fu Panda: Käärön salaisuudet (Kung Fu Panda: Secrets of the Scroll)

Nimi: Kung Fu Panda: Käärön salaisuudet 
(Kung Fu Panda: Secrets of the Scroll)
Valmistusvuosi: 2015
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Dreamworks Animation

Ohjaaja: Rodolphe Guenoden 

Viides Kung Fu Panda aiheinen arvostelu viiden kuukauden sisään, voin onneksi luvata ettei näitä ole heti tulossa lisää (hei se rimmasi :D) 
Aikoja sitten viettämämme, parin päivän pituisen, Kung Fu Panda session aikana päädyttiin vilkaisemaan tämäkin, kun se sattui Netflixissä olemaan. Kyseessä on siis vuonna 2015 ilmestynyt parinkymmenen minuutin pituinen lyhytelokuva jossa nähdään miten Hurja viisikko, ja sen ohessa Pon kungfu innostus, syntyivät.

10 vuotta ennen ensimmäisen elokuvan tapahtumia, Shifu lähettää oppilaansa Tiikerittären noutamaan listaamansa neljä soturia puolustamaan laaksoa, samalla kun Po listaa mahdollisia uravalintoja itselleen. Listat sattuvat menemään sekaisin, jolloin Tiikerittären mukaan tarttuvatkin tavan siivoja, koomikko, tanssija ja lääkäri.

Hurjasta viisikosta on tehty myös toinen lyhytelokuva (Secrets of the Furious Five) vuonna 2008, eli ensimmäisen Kung Fu Panda-filmin ilmestyessä jossa käydään viisikon taustatarinat perusteellisemmin läpi. Olen senkin nähnyt joskus aikoinaan. Tämä tarina toimii myös ilman sitä, mutta sen tsekattuaan saa varmasti enemmän kontekstia hahmojen taustoista. Olen aika varma että näiden välillä on juonellinen consistency.

Juoni on yksinkertainen mutta kaikinpuolin toimiva ja viihdyttävä. On kiva nähdä nuorempia versioita hahmoista, Po mukaan lukien, ja näiden persoonallisuudet tulevat ilmi jopa paremmin kuin itse elokuvissa. Voisin nähdä nuoren Tiikerittären toimivan loistavasti kokopitkän elokuvan päähahmona.

Tiedän että pituudesta johtuen tähän ei mahdu mitään ylimääräistä, mutta olisi tietty ollut kiva nähdä viisikon bondaavan enemmän keskenään.
Kävisi myös järkeen jos matkan aikana porukka olisi joutunut tilanteeseen jossa nämä olisivat osoittaneet jotain konkreettisempia kungfu-taitoja, joka vakuuttaisi Tiikerittären siitä että he pärjäisivät taistelussa ja näyttäisi hänelle että jokaisella on oma tyyli tehdä kungfua, (Kung fu Pandojen suurin ja iänikuisin teema on edelleen selvittää kuka olet ja olla oma itsesi) mutta kuten sanottu, pätkä on vain parinkymmenen minuutin pituinen ja kyllä se toimii näinkin.

Tykkään animaation tyylistä järjettömästi. Ääriviivattomalla tyylillä piirretyt, sekä elokuvaversioista yksinkertaistetut hahmodesignit miellyttävät silmää kovasti ja toimivat tehokkaasti. Värimaailma on huippu voimakas ja taustat sekä erilaiset efektit ovat super nätisti tehty. Joskus näyttää hölmöltä hahmojen lähestyessä nopeasti kameraa/juostessa siitä pois päin, mutta muuten animaatio on todella taitavasti tehtyä ja kivaa, elokuvasarjan henkistä, katsottavaa. Oli ilo katsella tämmöisen pituinen pätkä hieman elokuvien maasta taivaaseen hehkuttamiani 2d-sequensseja vastaavaa tyyliä, sen sijaan että koko lyhäri olisi tietokoneanimaationa toteutettu.

Tällaisesta lyhtyfilmistä ei riitä kirjoitettavaa samaan tapaan kuin kokopitkästä elokuvasta joten arvostelu jäi aika lyhyeksi, mutta summa summarum, Kung Fu Panda-elokuvien ystävänä tykkäsin tästä kovasti. Olen aina pitänyt Hurjasta viisikosta ja joo haluan edelleen sen Furious Five spin-off elokuvan, en lopeta tätä marmatusta ikinä.

Kung Fu Panda 4

Nimi: Kung Fu Panda 4

Vuosi: 2024

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö: Dreamworks Animation

Ohjaaja: Mike Mitchell

Melkein kymmenen vuotta kolmannen elokuvan jälkeen, Kung Fu Panda-saaga sai jatkoa neljännen osan ilmestyessä tämän vuoden keväänä. Vaikka aiemmat kaksi osaa ohjanneena tunnetuksi tullut Jennifer Yuh Nelsson oli maininnut olevansa avoin sarjan mahdolliselle jatkolle, ei häntä ollut mukana tämän osan tuotannossa, ja sen produktio vaikuttaisi olleen jäätävä soppa ylipäätään. Elokuvaa muun muassa kaavailtiin aikaisessa vaiheessa live action-animaatio hybridiksi ja että mukana olisi ihmishahmoja (mitä hittoa). On myös vihjailtu että neljäs osa aloittaisi niin sanotusti uuden trilogian, elokuvien määrän yltäen siis lopulta kuuteen osaan.

Polla on jälleen identiteettikriisi kun hänen tulee aika valita itselleen seuraaja ja nousta itse laakson johtajaksi. Vastahakoinen seuraavan Lohikäärmesoturin etsintä keskeytyy, kun hänen täytyy lähteä pysäyttämään uutta uhkaa, "Kameleonttina" tunnettua muodonmuuttajaa, lyöttäytyen yhteen varastelevan ketun Zhenin kanssa.

Nonni, päivä on koittanut käydä läpi kauhistelemani Kung Fu Panda nelonen, josta olen ulissut jo ensimmäisen elokuvan arvostelusta lähtien. Heti ensimmäisenä sanon että se ei ollut läheskään niin paha kuin odotin. 

Tarinassa on todella hyvät ainekset, ja muutama kohtaus onkin toteutettu hyvin, mutta juonen ja kohtausten pacing tuntuu varsinkin alussa huitelevan ties missä. Elokuvan alkumetrit muistuttavat myös hyvin paljon kolmannen elokuvan alkua, mutta tönkömmällä toteutuksella, ja tietysti pahalla déjà-vulla, kun tuntuu että eikö tämän tyyppinen juonikuvio ole käyty jo läpi.

Tykkään Zhenin hahmosta ja hänen ja Pon välisestä suhteesta; Po jonkun hahmon mentorina on todella kiva konsepti. Molemmista hahmoista yhdessä ja omillaan olisi silti voitu saada enemmänkin tunnetta irti. Pitäisin heistä myös vielä enemmän jos Po muuttuisi hahmona konkreettisemmin ja todella olisi viisas ja kokenut mentorihahmo silti omalla persoonallaan. Kuinka paljon aikaa ensimmäisestä elokuvasta on kulunut? viisi vuotta? kymmenen? Nojaisin mieluummin jälkimmäiseen ja toivoisin sen näkyvän kunnolla, tykkään nähdä hahmojen vanhenevan ja kasvavan jos vaikka joku elokuvasarja jatkuu vuosikausien ajan, itsekin olen kasvanut enemmän tai vähemmän aikuiseksi Kung Fu Pandojen ilmestymisen aikana.

Itse asiassa jos näitä elokuvia on pakko tehdä edelleen niin voisiko fokuksen sitten siirtää täynnä potentiaalia olevaan Zheniin ja pitää Pon ja miksei Hurjan viisikonkin tätä tukevina viisaimpina supporting-hahmoina?

Hurjan viisikon jättäminen pelkästään cameoon lopputekstien aikana ja aiheesta vitsailu sattuu sieluun pikkuisen, vaikka sen ymmärtää (tämän elokuvan budjetti oli huomattavasti pienempi kuin muiden Kung Fu Pandojen, joten ei varmaan ollut varaa saada kaiken maailman Angelina Joliet ja Jackie Chanit tähän leffaan). Pon isät sentään ovat mukana ja tuovat kaiken leffan parhaan huumorin (seuraavaksi Mr. Ping ja Li Shan elokuva jonka juoni on se että nämä ovat vanha parsikunta puolentoista tunnin ajan).

Kameleontti voisi olla todella siisti pahis, ja onnistuukin vaikuttamaan sellaiselta yksittäisinä hetkinä, mutta on kokonaisuudessaan aika heikosti toteutettu. Ymmärrän mitä tämän taustatarinalla ja hahmolla mahdollisesti haettiin, mutta ne ovat asioita jotka pystyn vain yhdistämään mielessäni "itse ainakin tulkitsen tämän näin"-tyyliin kun istun alas ja alan miettiä asiaa, mikä ei ole mielestäni kovin onnistunutta kerrontaa. Ja vaikka kaikki mesoavat siitä miten vaarallinen ja voimakasvaltainen hän on, ei siitä katsojalle näytetä mitään kovin konkreettista. Kaupungin kyykyttäminen esimerkiksi muistuttaa vähän Lordi Shenin touhuja, mutta siinä missä Shen heti ensitöikseen tappoi jonkun hahmon, vastaavassa kohtauksessaan Kameleontti tönäsi jonkun alas portaita. Ui kauhee.

Muista pahiksista puheen ollen, heidän sisältämisestään elokuvaan (muuten kuin vain Kameleontin käyttäminä muotoina) tulee erittäin fanservice vibat. Tai Lung sentään tuntuu lisäävän jotain esiintymisellään, mutta Shen ja Kai vaan chillaavat taustalla (varmaan näidenkään ääninäyttelijöitä ei saatu leffaan, joten eivät voineet kanssakäydä toistensa kanssa mitenkään, joten ei ollut edes hyvää fanserviceä. En mene siihen miten kummallista on että Shen esitetään jotenkin rauhan saaneena ja viisastuneena kaiken tekemänsä jälkeen ja että Kain henki on edelleen olemassa vaikka tämä räjähti edellisessä elokuvassa taivaan tuuliin).

Animaatio on laadukasta, juu, mutta välillä ehkä liiankin siloteltua. Kun elokuvassa kuvanlaatu on viimeisen päälle tarkka, ja jokaisen hiuskarvan pystyy laskemaan erikseen, niin siinä ammutaan itseä omaan jalkaan. Jos ottaa esimerkiksi cgi-eläimet live action elokuvissa; vaikka ne ovatkin kuinka huolella tehtyjä modeleita, eivät ne näytä luontevilta tai orgaanisilta.
Elokuvasarjalle tyypillistä, tuhat kertaa ylistämääni 2d-animaation lisäämistä mukaan on myös aivan minimaalisesti, flashback-kohtausten tyylistä tuli sen sijaan mieleen Disneyn Wish (en tykkää). 
Zhenin designista saisi moitteettoman pienellä tweakkauksella, ja Kameleontin design on todella siisti, mutta moni muu hahmo näyttää hyvin geneeriseltä ja siltä kuin voisi olla mistä tahansa animaatioleffasta, siinä missä Kung Fu Panda hahmojen designit ovat aina olleet vahvasti oman tyylisiä. 
Tuntuu että tästä leffasta alkaa uupua elokuvasarjalle uniikki ja ominainen tyyli hahmodesigneissa sekä animaation tyylittelyssä. Taistelu-ja toimintakohtaukset on sentään yhä toteutettu hienosti.

Jos jostain ei voi valittaa, niin musiikista. En tiedä mistä syntyi idea tehdä Kung Fu Panda - soundtrack versio Ozzy Osbournen Crazy Trainista, mutta lisää tällaista, kiitos. Paras bängeri koko leffassa.

Pyörittelin arvosanaa päässäni pitkään kirjoittaessani, päädyin lopulta kolmoseen. Erittäin "mixed bag" elokuva; parempi kuin odotin, varsinkin kun ottaa huomioon mitkä jäätävät katastrofin ainekset tässä oli, mutta toisaalta tässä olisi ollut ainekset myös paljon parempaankin. Tämä olisi voinut olla eeppinen päätös tarinalle, mutta olikin aika keskinkertainen kokonaisuus ja valitettavasti tuskin jää viimeiseksi Kung Fu Panda-elokuvaksi.

Kananlento (Chicken Run)

Nimi: Kananlento (Chicken Run)

Vuosi: 2000

Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat, Ranska

Tuotantoyhtiö: Aardman Animations, Dreamworks Animation, Allied Filmmakers, Pathé

Ohjaaja: Peter Lord, Nick Park

Chicken Run on Wallace ja Gromit - stop-motion animaatioistaan tunnetuksi tulleen Aardman-yhtiön ensimmäinen kokopitkä animaatioelokuva. Kyseessä oli ilmestyessään niinkin iso hitti, että se oli yhtenä osatekijänä innoittamassa lisäämään Oscar-gaalaan oman kategorian animaatioelokuville, siinä missä aiemmin sitä ei oltu nähty tarpeelliseksi, koska animaatiossa mediumina ei ollut vielä kummemmin kilpailua; Oscarit silloin tällöin noteerasivat lähinnä vain jotain Disneyn maailmaa mullistavia tuotoksia (eli aika kova juttu). Ja Chicken Run on vielä tänä päivänäkin kaikkien aikojen menestynein kokopitkä stop-motion elokuva.

Tweedyn farmilla kanat elävät kurjissa oloissa jatkuvan tarkkailun ja kuoleman uhan alaisena, joukon lujatahtoisimman yksilön Gingerin järkätessä pakoyrityksen toisensa perään. Munien laskennan ja epäonnistuneiden suunnitelmien rutiinin rikkoo paikalle pelmahtava sirkuskukko Rocky, jonka lentotaidoissa saattaa olla kanojen avain pakoon.

Juonen rytmi on yleisesti hyvä koko leffan läpi ja homma eskaloituu luontevasti elokuvan aikana lopun finaalia varten. Gingerin ja Rockyn välinen vääntö tuntuu välillä vähän yksitoikkoiselta katsottavalta (mutta kuluu kyllä näihin parempiin versioihin vastaavanlaisesta dynamiikasta; ei saa hautaamaan kasvoja kämmeniin epätoivosta tai vaihtoehtoisesti nukahtamaan) mutta kokonaisuudessaan tarina pysyy jatkuvasti viihdyttävänä ja sisältö monipuolisena, vaikka esimerkiksi kaikki tapahtumat sijoittuvatkin hyvin simppeliin miljööseen eli pienelle kanafarmille ja konsepti on hyvin yksinkertainen.

Vaikka ulkoasusta ja premissistä voisi kuvitella jotain muuta, niin elokuva on oikeasti melkoisen synkkä. Ja hyvä niin, koska ei yleisö investoituisi yhtään kanojen pakoyritykseen ja pelkäisi näiden turvallisuuden puolesta, jos heti alussa ei olisi hyvin raadollisesti osoitettu että kyseessä on oikea hengenvaara, ja saatu katsojalle nousemaan pala kurkkuun lintujen tilanteesta. Huumorikin on paikoittain aika mustaa (ja on jälleen löydetty tasapaino erittäin vakavan sisällön ja hauskan kohelluksen välillä).

Mitä se kertoo että Chicken Run oli joskus tullut telkkarista kun olin pieni, ja ainoat muistikuvani olivat ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä nähtävä kohtaus jossa yksi kanoista viedään hakkuupölkylle. Ei minkäänlaista hajua vaihdettiinko ohjelmaa vai katsoinko elokuvaa pidemmälle.

Eli siis tähän asti ennen kuin kirjaimellisesti viime vuonna näin tämän leffan kunnolla, Chicken Run oli minulle "se yks Aardman-elokuva jossa tapettiin kana".

Vaikka osa hahmoista on ehkä lähinnä niitä "yksi äärimmilleen vedetty luonteenpiirre" tai running gag - hahmoja, ovat nämä silti hauskoja persoonia (joita ensiluokkainen ääninäyttely tukee) joilla kaikilla on joku relevanssi tarinassa, ja jotkin näistä pääsevät loistamaan yllättävilläkin tavoilla. Ja kuulkaa, I just love a movie jossa vaihteeksi hahmokaarti koostuu valtaosin monipuolisista ja eksentrisistä naishahmoista joiden joukossa on muutama mieshahmo, ja kohdeyleisö on kumminkin 100% sukupuolineutraali. Mikä tuntuu siis populaarikulttuurissa olevan lähestulkoon ennenkuulumatonta.

Ginger on erittäin puollettava päähahmo; elokuvan aikana tulee selväksi että yksinään hänen olisi helppo päästä pakoon farmilta ja hän tuntuu olevan kanalan asukeista ainoa joka aktiivisesti haikailee paremman elämän perään, siinä missä muut tuntuvat aikalailla hyväksyvän kohtalonsa tai eivät ole ihan tilanteen tasalla, muttei aio paeta ilman että jokainen heistä pääsee vapauteen. Tästä huolimatta Ginger tuntuu silti hyvin aidolta persoonalta jolla on myös oma katkeamispisteensä.

Vaikka Rocky taas onkin lähtökohtaisesti sellainen niin-ikään paska jätkä, niin saa leffan aikana huomata että on tällä kumminkin sydän paikallaan (+ muka-hotshot-hurmurit jotka ovat oikeasti megaluokan luusereita ovat huvittavia hahmoja) eli kyllä pidän hänenkin hahmostaan.

Sen sijaan että farmin pyörittäjä olisi jätetty pelkästään joksikin "höhöö hähää en suhtaudu eläimiin muina kuin objekteina, haluan lisää rahaa hähäää" perus eläintarinan ihmispahikseksi, Mrs. Tweedy on, monen asian elokuvassa tapaan, yllättävän hyvin luotu antagonisti. Tuosta perustasta syvemmälle kirjoitettu hahmo, ja onnistuneesti uhkaavaksi tehty, ilman että olisi turvauduttu vaikka jättämään tämä täysin ilman mitään inhimillisiä piirteitä (+pahikset jotka ovat läpi tarinan hyvin hillittyjä mutta napsahtavat lopussa ovat aina loistavia).

Huolimatta jostain ohikiitävistä vähän hölmön näköisistä hetkistä, animaatio ei ole lainkaan vanhentunutta vaan edelleen todella onnistunutta ja ensiluokkaista, niin hahmojen ilmeistä aina kunnianhimoisempiin ja isoimpiin kohtauksiin. 

Hahmojen animointi on järjettömän sulavaa, varsinkin kun miettii miten raskassoutuista hommaa stop-motion animaation tekeminen on. Myös settingit ovat todella kivan näköisiä, vaikka suurimmilta osin ovatkin hyvin yksinkertaisia tapahtumapaikkoja.

Hahmodesignit ovat kivoja ja täynnä persoonallisuutta, vähän hämää miten kanoilla on vaan straight-up kädet ilman että niistä olisi tehty erityisemmin siipiä muistuttavia (onnea siihen lentämiseen :D), mutta Aardmanin tyyli on niin ikoninen että ei tuollaiset tyylivalinnat kyllä mitään haittaa. Ja jos tämä olisi perinteinen 3d - tai 2d animaatio, niin mistä vetoa että kanojen ja kukkojen designit olisi vedetty niihin hirveisiin animaatiohahmojen sukupuolidimorfismi kliseisiin, luulen että voitte kuvitella mitä tarkoitan.

Soundtrack on mainio, ja varsinkin heti alussa logojen aikana kuultavalla scorella ei ole mitään asiaa olla niin pirun kova kuin se on.

Elikkä suosittelen kyllä jos tämä on jäänyt näkemättä; Kiistatta paras Aardman-elokuva, joka ainakin itseni yllätti monella tapaa.

Kung Fu Panda 3

Nimi: Kung Fu Panda 3

Vuosi: 2016

Valmistusmaa: Yhdysvallat, Kiina

Tuotantoyhtiö: Dreamworks Animation, Pearl Studio, China Film Group Corporation, Zhong Ming You Ying Film

Ohjaaja: Jennifer Yuh Nelson, Alessandro Carloni

Kung Fu Panda - sarjan kolmas, vuonna 2016 ilmestynyt osa tehtiin Dreamworksin ja Shanghaissa sijaitsevan Pearl Studion (silloin Oriental Dreamworksina tunnettu, on siinäkin kans nimi) yhteistyöllä, ja kyseessä oli ilmeisesti ensimmäinen kerta kun yhdysvaltalainen ison luokan elokuvastudio tuotti jotain yhteistyössä kiinalaisen yhtiön kanssa. Tarkoitus oli vissiin maksimoida leffan tuotot Kiinassa välttelemällä elokuvien maahantuontikiintiöitä ja muuta vastaavaa. Tätä nykyä Pearl Studio collaboroi mukana esimerkiksi Netflixin animaatioelokuvissa kuten Over the Moon (2020) ja The Monkey King (2023). 

Po kohtaa viimein biologisen isänsä Li Shanin ja lähtee tämän kanssa salaiseen pandakylään oppiakseen näiltä chin, kaikessa elollisessa virtaavan energian, hallitsemisen. Vain tämän voiman taitava mestari voi nimittäin päihittää henkimaailmasta palanneen soturin Kain, joka napsii kostoretkellään tieltään yksi kerrallaan jokaisen kungfu-mestarin, tullen voimakkaammaksi heidän chinsä avulla.

Kung Fu Panda 2 jäi suoranaiseen cliffhangeriin, joten luonnollisesti tarvittiin kolmas osa päättämään ja paketoimaan tarina.  Juonen rytmi ei tunnu yhtä säntilliseltä kuin aiemmissa osissa, vaikka mitään oikeasti turhaa sisältöä ei ole, niin tuntuvat jotkin jutut vähän fillerimäisiltä. Elokuvan aloitus on mukaansatempaava, mutta keskikohdalla kiinnostus tuntuu laatuvan, kun sitten taas enemmän loppua kohden tunnelma alkaa tiivistyä.

Vaikka emotional payoff ei ole yhtä vahvaa kuin vaikka kakkos-osassa, tämä kyllä tuntuu kunnolliselta lopetukselta Pon tarinalle ja elokuvasaagalle ylipäätään. Vitsejä ja viittauksia etenkin ensimmäiseen leffaan on paljon.

Mikä järki siinä muuten on että Shifun luopuessa opettajan roolista Pon pitää ottaa hänen paikkansa ja ruveta opettamaan viisikkoa? Jotka ovat siis harjoittaneet kungfua vuosikaudet häntä pidempään. Luulisi näiden olevan jo aika pro tasolla. 

Sen kyllä tajuan miksi tämä juonikuvio on elokuvassa (vai sanoisinko juonen pätkä, koska se sivuutetaan hyvin nopeasti kun vähän kiireisempiä juttuja tulee ilmi); Po tulee loppupuolella valmistamaan pandat taisteluun Kaita vastaan, ja hän kokee saman oivalluksen mitä Shifu kävi läpi Pon kohdalla ensimmäisessä elokuvassa, eli hän ei voi muovata oppilaistaan jatketta itsestään vaan sen sijaan hänen tulee auttaa näitä valjastamaan omat uniikit lahjakkuutensa ja kasvamaan täyteen potentiaaliinsa löpölöpölöpö jne.

Mutta ihan tosi onko Hurjan viisikon homma vaan olla kungfu oppilaita koko ikänsä? Antakaa nyt jonkinlainen ylennys.

Pidän Li Shanin hahmosta, hänen ja Pon välinen bondaus sekä vaikeudet on hyvin toteutettu, tarvitsi niiden olla joko hauskaa ja sydäntälämmittävää katsottavaa tai haluttiin sitten isompia ja syvempiä tunteita. Sama pätee myös Pon adoptio - ja biologisen isän välisen dynamiikkaan; Mr. Ping pelkää luonnollisesti Li Shanin vievän hänen paikkansa Pon elämässä, joten on ilo nähdä näiden välien kehittyvän elokuvan aikana, joka on toteutettu vilpittömästi ja kypsästi. ("I realized having you in Po's life doesn't mean less for me, it means more for Po." Kohta tulee itku.)

Varsinkin kun vastaavia adoptio-tarinoita tunnutaan käsiteltävän mediassa joko surkeasti tai minimaalisesti.

Kaita pidetään vissiin yleisesti Kung Fu Panda-leffojen pyhän pahis kolminaisuuden heikoimpana, ei tämä ole siis millään tavalla huono antagonisti vaan cool pahis, josta on jälleen tehty hyvin aidon tuntuinen uhka mutta myös persoonallisuudeltaan viihdyttävä, vaikka jää ehkä Tai Lungin ja Lordi Shenin varjoon (omasta puolestani puhuen, voi johtua osittain siitä että ihan koko kolmas leffa tuppaa jäämään kahden ekan varjoon, tätä ei ole tullut töllättyä läheskään yhtä antaumuksella kuin ykköstä ja kakkosta).

Pandakylässä vietetään suurin osa elokuvasta, mutta ne itse pandat eivät kyllä kovin kummoisia hahmoja ole. Eivät nyt suoranaisesti ärsyttävän muka-tosi-hauskoja tai aktiivisesti uuvuttavia, mutta siinä rajalla kiikutaan (no, arvostan ainakin realistista kuvausta pandoista eläiminä, ne ovat oikeassakin elämässä aika toivottomia tapauksia). Tällaiset random tausta - ja sivuhahmot eivät Kung Fu Panda-leffoissa yleisesti ikinä olleet mitenkään mielekästä katseltavaa.

Jokin mikä monesti vaivaa 3D-animaatioita (tulen varmaan joku päivä saaman tilaisuuden ulista tästä uudelleen) ovat vuosia alkuperäisen elokuvan jälkeen ilmestyneet jatko-osat, joiden animaation tyyli on aivan eri luokkaa kuin ensimmäisen osan. 

En puhu nyt siitä miten tietokoneanimaatio grafiikat on modernimmassa leffassa laadukkaammat kuin joku 15 vuotta sitten ilmestyneessä, vaan siitä miten monesti uudemmassa osassa tekstuurit ovat maksimaalisen siloteltuja ja värit niin räikeitä että suurin piirtein silmiin sattuu. En osaa kuvailla tätä paremmin kuin sanomalla että leffan yleisilme on puunattu niin pahasti ettei sitä ole enää miellyttävä katsoa.

On vaikea keksiä mitään viisaan kuuloista määritelmää sille millä perusteella tämä on milloinkin keissi ja milloin taas ei, se on elokuvakohtainen kysymys.

Eka esimerkki jonka keksin tästä on ero ensimmäisen The Croods-elokuvan ja jatko-osan välillä. Esimerkki siitä milloin artstylen pistäminen kokonaan uusiksi toimii olisi Puss in Boots-elokuvat.

Hirveä paasaus vain jotta voisin todeta että Kung Fu Panda 3 EI kärsi tällaisesta ongelmasta.

No hei jollain nämä postaukset on täytettävä.

Elokuvan ulkoasu on kaikista sarjan osista vibrantein parhaassa mahdollisessa mielessä, screenshoteista varmaan huomaa että tekstuurit ja värit ovat äärimmäistä herkkua. Valaistuksen ja efektien kanssa on menty vielä aiempaa tyylitellympään suuntaan. Visuaalinen anti ja elokuvaus (kyllä, tuo on ilmeisesti suomenkielinen sana cinematographylle) ovat siis jälleen kerran huikeita.

Harmillisesti musiikki ei ole tällä kertaa mitenkään erityisemmin mieleenpainuvaa, Kain tunnaria lukuun ottamatta, joka on varmaan iskostunut kaikkien elokuvan nähneiden aivoihin.

Vaikkei kolmas elokuva olekaan siis yhtä vahva kuin edeltäjänsä, niin tuntuu se silti luontevalta ja onnistuneelta lopetukselta Kung Fu Panda - saagalle.

*syvä huokaus*

palaamme aiheeseen neljännen osan merkeissä...