Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus (Puss in Boots: The Last Wish)

Nimi: Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus (Puss in Boots: The Last Wish)

Vuosi: 2022

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö: Dreamworks Animation

Ohjaaja: Joel Crawford

Dreamworksin Shrek-elokuvasarjan yksi keskeisitä hahmoista, Saapasjalkakissa, sai itselleen spin-off elokuvan alun perin vuonna 2011, ja jatko-osaa tälle alettiin suunnitella melkein heti elokuvan ilmestymisen jälkeen. Kyseessä vaikutti kumminkin olleen tyypillinen "noni, tästä tuli rahaa, jatko-osa tulille. Ei sillä että meillä olisi jotain tarinaa kerrottavana"-keissi, ja ajatus jäi junnaamaan paikoilleen. Ainakin vuoteen 2018 asti, jolloin konseptia alettiin kunnolla työstää, ja Puss in Boots: The Last Wish saapui elokuvateattereihin loppuvuodesta 2022, ollen huippumenestys.

Peloton sankari ja vaaroille päin naamaa naurava seikkailija Saapasjalkakissa saa tajuta käyttäneensä kahdeksan yhdeksästä elämästään mitä villeimmissä tempauksissaan. Kuoleman kirjaimellisesti kurkkiessa olan yli, näyttää siltä että Saapasjalan taru on lopussa, kunnes hän keksii lähteä etsimään myyttistä toivomustähteä, jolla palauttaa menetetyt elämänsä, olematta tosin ainoa joka on tähden taikavoimien perässä.

Olen nähnyt vuoden 2011 Puss in Bootsin, ja muistelisin pitäneeni sitä silloin aikoinaan melko tylsänä. Itse taidan mieltää The Last Wishin epäsuoraksi jatko-osaksi, koska elokuvilla on kymmenisen vuotta ikäeroa (mikä ei kyllä itsessään ole vielä mikään peruste) eikä perään ole lätkäisty numero kakkosta, ja elokuva toimii täysin itsenäisenäkin. Shrek-elokuvista pari ekaa ovat tunnetusti Dreamworksin magnum opuksia, mutta tämän pystyy katsomaan vaikkei niistä piittaisi, ja edellinen Saapasjalkakissa olisi jäänyt väliin.

Teemat elokuvassa ovat sellaisia että lapsetkin ne kyllä ymmärtävät, mutta vanhemmat katsojat saavat ehkä paremmin niistä kiinni ja osaavat arvostaa niitä enemmän.

Tarinan isoksi teemaksi luonnehtisin sen, että vaikka elämä on päättyvä jokaisella ennen pitkää, tärkeintä sen aikana on pitää itsellesi rakkaat lähelläsi, ja täyttää se kenties yksinkertaisilla mutta tärkeillä hetkillä heidän kanssaan. Elokuva on sanomiltaan niin koskettava että kyllä sen aikana meinaa itkun tirauttaa pariinkin otteeseen.

Leffa ei myöskään arastele olla oikeasti pelottava, mikä on nykypäivänä äärimmäisen virkistävää. Monesti olen nähnyt jonkun valittavan miten tämä elokuva pelotti hänen pikku höpönassuaan, ja ihmekkös tuo, paniikki ja ahdistus on kuvattu niin hyvin että aikuiskatsojallakin syke nousee. 

Juonessa ehtii tapahtua todella paljon, muttei liian nopeaan tahtiin, vaan elokuva kulkee hyvässä rytmissä alusta loppuun.

Hahmoja on runsaasti, toisiinsa liittymättömiä antagonistejakin useampi kappale, mutta kukin saa sopivasti huomiota itsellensä.

Saapasjalka on erinomaisesti persoonallisuutta ja hahmovikoja omaava päähahmo, ja tämän kanssa hyvänä deuteragonistina toimii aiemmasta Puss in Bootsista tuttu Kitty Softpaws.

Suhtaudun fiktiivisiin romansseihin melko nuivasti (loputtomille väkisin väännetyille ja puolivillaisille heteropareille altistuminen saa pyöräyttämään silmämunat takaraivoon hyvin herkästi), mutta osaan arvostaa parituksia joissa hahmojen välinen suhde ja sen ympärillä pyörivä tarina oikeasti hyvin luotu, (tai pikemminkin vaan: jos se natsaa, niin se natsaa, you know what I'm sayin) kuten tässä tapauksessa.

Tämä nyt on vain sivuhuomio, mutta tykkään miten Saapasjalka ja Kitty ovat selvästi iältään vähän vanhempia (ääninäyttelijät olivat muistaakseni viis-kuuskymppisiä) ihan vain siksi että pidän usein vanhemmista päähahmoista tarinoissa, ei kaikkien protagonistien tarvitse aina olla niitä nuoria aikuisia.

Päähahmojen ympyrään kuuluu myös pikkukoira Perrito, joka on aidosti sympaattinen ja hauska, eikä mene tippaakaan puuduttavaksi silloinkaan kun muut hahmot joutuvat pelastamaan tätä jopa useamman kerran, vaan toimii ihanasti sekä Saapasjalan että Kittyn kanssa. Kyseessä olevat rakastettavat (toisinaan lainausmerkeissä) sidekick-hahmot saattavat nimittäin feilata hyvin pahasti elokuvantekijöiden olettaessa katsojien hihittävän joka ikiselle asialle mitä nämä tekevät (köh joku Frozenin Olaf).

Ja nyt on varmaan pakko puhua Kuolemasta, tätä kaikki kumminkin ovat oottaneet.

Kun kuolema kuvataan hahmona mediassa, on se usein joko täysin paha hirviö tai täysin hyvä ja lempeä, mutta kumma kyllä tässä elokuvassa karakterisointi on tehty mielestäni aika osuvasti. Tämän tyynestä, joskin hermostuttavasta persoonasta nousee raivokkaita ja sadistisia piirteitä niitä kohtaan jotka luulevat olevansa hänen yläpuolellaan. Kuolemalla on myös huumorintaju, vaikkakin kiero sellainen. Saapasjalkakissa on tuhlannut kahdeksan henkeään typerillä kuolintavoilla, siinä missä monella on vain yksi elämä, mikä saa Kuoleman muuttamaan toimintatapaansa ja lähtemään kirjaimellisesti itse jahtaamaan kattia, vaikka normaalisti tämä lymyilisi varjoissa odottaen porukan kuolevan luonnollisesti (aika hyytävää noin yleisesti ajatuksen tasolla miten Kuolema seisoo pari kertaa tämän läsnäolosta autuaan tietämättömän ihmisjoukon keskellä).

Itse olisin muuttanut Saapasjalan ja viikatemies-suden viimeistä kohtaamista ihan himpun verran, mutta muuten elokuvan hahmot ja juonikuviot on toteutettu moitteettomasti.

Karhujen adoptoima Kultakutri on mahtava konsepti, ja näiden hahmon sivujuoni oli myös todella liikkis

Mitä animaatioon tulee, The Last Wishiä on ylistetty animaatioyhteisössä tyylinsä puolesta, ja ihan ansaitusti. Elokuva on visuaalisesti järjettömän hieno. 

Pakko myöntää että ihan ekoilla trailerien katselukerroilla vähän vierastin tapaa jolloin vauhdikkaissa kohtauksissa fps-rate (frames per second) laskee, joka tekee animaatiosta tökkivämpää, mutta tällaiset ovat juuri niitä rohkeita vetoja joita animaatioelokuvilta on ilo nähdä. Tosin tästä johtuen tulee toimintakohtauksiin silloin tällöin jotain yksittäisiä shotteja, jolloin hahmojen tullessa todella lähelle kameraa, saattavat näiden naamat venyä vähän hölmösti mutta ei se nyt kovin pahasti pistä silmään. 

Koko elokuva on kuin kaunis digitaalinen maalaus, rakastan sen tekstuureja, ja miten hahmoissa ja ympäristössä on nähtävillä ikään kuin siveltimen vetoja. Tulen aina suosimaan jollain tavoin tyyliteltyä tietokoneanimaatiota perinteisen "tihrustetaan joka ikinen hiuskarva"- matskun sijasta. Värimaailma on välillä suorastaan räikeä, millaista yleensä karsastan, mutta suurimman osan ajasta se ei mene liian viliseväksi omiin silmiini.

Musiikki on erinomaista; Fearless Hero on kova biisi ja heti täysillä katsojan mukaansa tempaava aloitusnumero.

Puss in Boots: The Last Wish ei siis ole vain törkeän hyvä elokuva, vaan suoranainen animaation riemuvoitto viime vuosilta. Vaikka itselläni meni maku joihinkin todella hölmöihin "Tämä elokuva/Death/Dreamworks on parasta, kaikki muu ikinä on roskaa" - pelleihin (sitä on internet) niin ei tälle voi muuta kuin täydet pojot antaa.