Villi robotti (The Wild Robot)

Nimi: Villi robotti (The Wild Robot)

Vuosi: 2024

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö: Dreamworks Animation

Ohjaaja: Chris Sanders

Tämä syksynä ensi-iltansa saanut The Wild Robot perustuu yhdysvaltalaisen Peter Brownin kirjoittamaan ja kuvittamaan saman nimiseen romaaniin vuodelta 2016.  Kirjalla on kaksi jatko-osaa: The Wild Robot Escapes (2018) ja The Wild Robot Protects (2023). Animaatioelokuvan ohjasi Chris Sanders, jonka aiempaa kädenjälkeä Dreamworksilla on esimerkiksi ensimmäinen Näin koulutat lohikäärmeesi leffoista. The Wild Robot sai hurjat kehut ja hypen heti ilmestyttyään, ja jatko-osa on jo tekeillä.

Ihmisten palveluun luotu robotti Roz löytää itsensä haaksirikkoutuneena asuttamattomalta saarelta. Yrittäessään luoda yhteyden paikallisiin eläimiin ja ohjelmointinsa vaatiessa tätä löytämään jonkin tehtävän suoritettavaksi, Roz saa vahingossa vastuulleen orvon hanhenpoikasen, joka hänen on kasvatettava valmiiksi muuttamaan etelään syksyn tullessa.

Tätä kirjoittaessa olen nähnyt elokuvan kahdesti ja ensimmäisellä kerralla kieltämättä tuntui että juoni eteni aika tiuhaan tahtiin, eikä katsoja ehdi hirveästi sen aikana hengähtämään. Kuten ounastelinkin mennessäni tämän uudelleen katsomaan, toisella katselukerralla juonen rytmi tuntui luontevammalta ja ilahduttavasti tässä oikeasti on useampi hetki jolloin toiminta pysähtyy ja kohtaus kulkee omalla rauhallisella painollaan antaen keskittyä pelkästään hahmoihin.

Elokuva kyllä ylittää odotukset juonellisesti, sillä premissi vaikuttaa hyvin suoraviivaiselta ja esimerkiksi trailereista tulee semmoinen mielikuva että tämähän on ihan selkeä keissi. Hanhien muuttomatka tapahtuu kuitenkin jo puolenvälin tienoilla ja tarina kasvaa paljon sitä suuremmaksi, loppua kohden meno eskaloituu hurjiin mittoihin. Tarina on todella kaunis ja koskettava, tunteikkaimmat kohtaukset iskevät ihan täysillä. Arvostan myös että elokuva ei jälleenkään aliarvioi lapsikatsojia; mukana on oikeasti kuolemaa ja aika monimutkaisia ja ristiriitaisia kamppailuja.

Tykkään myös miten autenttinen kuva luonnosta elokuvassa rakennetaan; eläimet käyttäytyvät ja ajattelevat hyvin eläinmäisesti mikä on aina ilo nähdä xenofiktiossa (en tarkoita sitä että nojataan pelkästään vaan johonkin tiettyyn eläimeen yhdistettyyn stereotypiaan, vaan että tuntuu oikeasti siltä että nämä ovat oikeita eläimiä joille on annettu ajatukset ja puhekyky). Myöskin huumori nojaa paljolti juuri siihen ja on suurelta osin aika mustaa, joku voisi argumentoida että leffa on paljolti samojen vitsien toistoa, mutta itseäni naurattaa tuommoinen aina.

Roz on aivan upeasti karakterisoitu; tapa miten hän inhimillistyy on luotu erittäin onnistuneesti läpi elokuvan. Rozilla on todella hieno ja sydämellinen hahmokaari, miten hän aluksi toimii kaikessa vain ohjelmointinsa mukaan, alkaa Brightbillin äidiksi vain koska se on hänelle määrätty tehtävä, saa selville oman alkuperänsä ja joutuu kyseenalaistamaan koko olemuksensa, ja lopulta ymmärtää olevansa kykenevä toimimaan oman sydämensä mukaan ja aidosti rakastamaan. Kahden muun keskeisimmän hahmon kaaret nivoutuvat tähän hyvin mukaan; Brightbillin suhtautuminen Rozia kohtaan ja hänen pääsynsä yli kaikesta vaikeuksistaan, sekä Fink-ketun, joka alkaa kaveeraa Rozin kanssa tietty aluksi vain hyötyäkseen tästä, kasvu lopulta aidosti hänen parhaaksi ystäväkseen. Muutenkin elokuvan teema rakentuu ihastuttavasti Rozin, sekä saaren villieläinten kasvun peilaamisesta.

Mukana on myös joukko sivuhahmoja, joiden roolit ovat ehkä ruutuajallisesti pieniä, mutta jättivät miltei kaikki minuun todella kivan impression. Kun tästä on vissiin kehkeytymässä trilogia, niin olisi todella hauska nähdä näitä hahmoja ja näiden välille mahdollisesti syntyviä dynamiikkoja lisää.

Ikävä asia ekana alta pois; kyseessä on ilmeisesti viimeinen elokuva joka tullaan tekemään täysin Dreamworksin oman studion sisällä, sillä tästä eteenpäin näiden tulevaa tuotantoa tullaan ulkoistamaan enemmän. En rupeasi pistämään Dreamworksille hautajaisia pystyyn, nykypäivänä ei animaatioleffojen laatutaso mielestäni kyllä kärsi vaikka animaatiosta useammat eri pisteet vastaisivat. Se ikävyys tulee siinä että moni Dreamworksin työntekijä sanotaan irti tämmöisen seurauksena. Käsi ylös kenen muun intuitio osoittaa syyttävän sormen kohti Universalia. Eipä kauhean ihailtavasti mene Disney-Pixarillakaan kun katsoo näiden uusimman megahitin Inside Out 2:n tuotantoa.

Mutta päästäkseni taas ylistämään tätä elokuvaa: Animaation ihanan maalauksellinen tyyli on samantapainen kuin Puss in Boots: The Last Wishissa, ja ai että minä en kyllästy tällaisiin visuaaleihin koskaan. Kaikki tekstuureista, valaistukseen, ja väreihin luovat yhdessä upean kokonaisuuden. Sellainenkin tapahtumapaikka kuin jylhä, villi metsä on onnistuttu rakentamaan niin ettei se ole millään muotoa ylistimuloiva ja eläinten designit ovat täydellisiä. Luonto, tapahtumapaikat ja eri vuodenajat on tehty jotenkin niin älyttömän hyvin että pystyy melkein itsekin tuntemaan ilman eri kohtauksissa. Tämmöinen elokuva jos mikä kannattaa ehdottomasti katsoa valkokankaalta.

Elokuvassa kuultava Kiss the Sky on ehkä vähän semmoinen geneerinen pop-biisi joka ei minun mieleeni juuri jää, mutta soundtrack on muuten upea. Varsinkin niiden eeppisempien kohtausten musiikit ovat hirmuisen vahvoja.

The Wild Robot on vain kaikin puolin kaunis elokuva, usko Hollywoodin animaatio studioihin pysyy just ja just kun tämmöisiä kultakimpaleita on nyt vaan ilmestynyt säännöllisin väliajoin ilman mitään varoitusta. Jää kyllä uteliaisuudella odottamaan mahdollista jatkoa, vaikka kyllä tämä siis ehdottomasti itsenäisenäkin teoksena on kaiken saamansa hurrauksen arvoinen.