Nimi: Oliver ja kumppanit (Oliver & Company)
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Walt Disney Productions
Oliver ja kumppanit pohjautuu hyvin löyhästi Charles Dickensin romaaniin Oliver Twist (1838) ja on Disneyn 27. klassikko. Idean pitchasi story artisti Pete Young ja leffan ohjasi studiolla animaattorina työskennellyt George Scribner. Elokuvalla ei oikeastaan taida olla paljoa tekemistä kirjan kanssa; alkuperäinen tarina kertoo orvosta pojasta 1800-luvun Lontoossa, josta Disney otti inspistä 80-luvun Nykkiin ja eläinhahmoihin.
Laatikollinen kissanpentuja nököttää New Yorkin kadulla ohikulkijoiden adoptoitavina, mutta viimeiselle pennulle ei löydy kotia ja tämä päätyy oman onnensa nojaan kaupungin vilskeeseen. Oliveriksi myöhemmin nimetty pikku kissa pääsee lopulta katuviisaiden koirien jengin jäseneksi, mutta tämä elämä ei ole niin rentoa kuin miltä aluksi vaikuttaa, kun koirien persaukiselle omistajalle lainannut rikollispomo tulee vaatimaan rahojaan takaisin.
Oliver ja kumppanit on niitä Disney-leffoja jotka näin kunnolla vasta nyt vanhemmalla iällä, mutta olisin tästä todennäköisesti pienenä tykännyt, onhan siinä kissoja ja koiria.
Leffa on kehuttavan jännittävä ja brutaalikin välillä, mitä en itse ainakaan osannut arvata sen mielikuvan perusteella joka minulle oli muodostunut tästä elokuvasta ennen kuin oikeasti näin tämän kokonaisuudessaan. Jännitysmomenteissa panokset ovat aika kovat ja jopa koirajengin omistajan puolesta saattaa olla vähällä nousta pala kurkkuun (hahmon nimi on muuten (saisinko sanoa aika eeppisessä) suomiversiossa Pultsi. Meniskö enää nykypäivänä läpi :D).
Ajatus kissanpennusta jonka kulkukoirat adoptoivat osaksi jengiään on todella ihana, mutta se ei harmillisesti pääse täyteen potentiaaliinsa. Oliver nimittäin viettää vain yhden yön koirien luona, ennen kuin päätyy sattuman kautta asumaan toiseen osoitteeseen. Elokuva kestää vain tunnin ja vartin, joten se olisi kyllä hyötynyt siitä että Oliver bondaisi muiden hahmojen ja varsinkin Filurin kanssa. Sitten olisi voitu myös näyttää hänen ajoittain ikävöivän koirakavereitaan, tai käyvän jotain kamppailua siitä miten tahtoo jäädä uuteen kotiinsa pikkutytön lemmikiksi mutta ei myöskään haluaisi luopua ystävistään. Erinäisillä koirahahmoilla on enemmän ruutuaikaa ja hauskoja hetkiä keskenään.
Hahmot ovat juonen tavoin ihan jeba kunnollisia ja ajavat asiansa. Tämä elokuva on suuri voitto siinä mielessä että kyseessä on kissa ja koira-leffa joka ei ole "kissat ovat perseestä ja niiden vihaamisesta on hauska vitsailla"- tyylillä tehty (jos elokuvasi on semmonen niin haista sinä).
Osa koirahahmoista on aikalailla kliseitä omista roduistaan; rikkaan perheen omistama puudeli on mahtavan ylitseampuva diiva, pahiksen hurtat ovat dobermanneja, jne. Osan persoonallisuudet sopivat omille koiraroduilleen aika osuvasti; tanskandoggi on hyväntahtoinen hömelö ja chihuahua valmis rähisemään kenen kanssa tahansa.
Valitettavasti kukaan hahmoista ei kummemmin nouse sen erikoisemmaksi ainakaan minulle itselleni. Osalla niin eläimistä kuin ihmisistäkin on kyllä ihan huvittavat persoonat ja pakko mainita että antagonisti on melko epätyypillinen Disney pahis joka luo tästä aika kuumottavan, eikä tuon tyyppisiä velkoja periviä, lapsia kidnappaavia ja aseen kanssa heiluvia rikollisia varmaan nykypäivänä tulla enää antagonisteina koko perheen animaatioleffoissa näkemään, kun jo se sikarin poltto on kielletty (tämän kuolemakin on btw mielestäni aika brutaali jopa niillä Disney pahisten standardeilla). Sanotaan niin että hahmot eivät ole mitenkään erityisemmin muistettavia että jäisivät mieleen niin ikään elokuvan ulkopuolelle.
Animaatio on keskiarvoisesti ihan hyvää. Piirrosjälki on jollain tavalla vähemmän huoliteltua ja tietokonetekniikkojen hyödyntäminen kömpelömpää kuin paria vuotta aiemmin ilmestyneessä Basil Hiiressä. Mutta jossain yksittäisissä shoteissa on jotenkin todella uniikki ilme; viivajäljessä on luonnosmaisuutta ja paksuuseroja todella pehmeällä ja puhtaalla tavalla. Taustat ja taustalla pyörivät ihmiset ovat ehkä kaikkein könkäisimmät aspektit, mutta ei tämä mitään straight-to-dvd-jatko-osa matskua ole. Animaatio on välillä kivan ekspressiivistä ja todella sujuvaa.
Kyseessä sattuu olemaan ensimmäinen elokuva joka oli niin sanotusti kokonaan uuden sukupolven Disney-animaattoreiden tekemä, koska viimeisetkin Disneyn "yhdeksästä vanhasta miehestä" olivat eläköityneet tässä vaiheessa. Tämä leffa myös merkkaa tärkeän vaiheen studion tuotannossa, sillä tämän jälkeen ilmestyneen Pienen merenneidon myötä alkaisi Disney renessanssina tunnettu ajanjakso.
New York on muuten mielestäni kuvattu miljöönä aika maanläheisesti, sillä olen huomannut että suurkaupungit saatetaan esittää hyvin romantisoidusti kauniina ja ah niin viehättävinä ja näyttävinä, ei niinkään meluisina ja tungoksisina, muttei kaupungista ei myöskään ole tehty mitään täyttä kurjuuden perikuvaa. Elokuvassa näytetään ikään kuin miten erilaisia ja moniulotteisia elämiä suurkaupunkiin mahtuu.
Musiikki elokuvassa on mainiota, lauluja on aika laidasta laitaan, siis siinä mielessä minkä tyylisiä kappaleita ne ovat. Oma suosikkini on ehdottomasti Huey Lewisin esittämä Once Upon a Time in New York City, sitä fiilistelee aina ihan muuten vaan.
Oliver ja kumppanit on tosiaan oikein kelpo ja ihan liikkis elokuva, vaikkei sillä ole minulle henkilökohtaisesti mitään nostalgista arvoa tai vastaavaa. Mielestäni tätä sysätään Disneyn heikoimpien tuotosten joukkoon aika aiheettomasti, vaikka se tuppaakin ehkä painumaan unholaan monien muiden studion elokuvien rinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti