Takaisin takamaille (Back to the Outback)

Ketään muuta jolla tulee noista designeista ekana mieleen ne LPS-lelut?

Nimi: Takaisin takamaille (Back to the Outback) 

Vuosi: 2021 

Valmistusmaa: Australia, Yhdysvallat, Kanada 

Tuotantoyhtiö: Netflix Animation, Reel FX Animation, Weed Road Pictures 

Ohjaaja: Claire Knight, Harry Cripps 

Back to the Outback on vuoden 2021 lopussa rajoitetun teatteriesityksen jälkeen Netflixiin ilmestynyt animaatioelokuva, josta vastasivat Claire Knight ja Harry Cripps ensimmäisessä kokopitkän elokuvan ohjauksissaan.

Taipaanikäärme Maddie kavereineen kyllästyy kyhjöttämään eläintarhan matelijatalossa ihmisten kauhisteltavina, joten porukka päättää karata ja lähteä juurilleen Australian takamaille. Otukset pakenevat terraarioistaan, ottaen puolivahingossa mukaan kaikkien rakastaman somekuuluisan koalan Pretty Boyn (kuka antaa eläimelle tämmöisen nimen) ja saaden peräänsä eläintarhan vaarallisten eläinten käsittelijän. 

Tarina joka kerrankin keskittyisi niihin Australian kauhisteltuihin eläimiin, matelijoihin, hämähäkkeihin ynnä muihin, on kieltämättä ilahduttava ajatuksena. Juoni ei kuitenkaan tarjoa mitään ihmeellistä, ja toteutus on hyvin keskinkertainen. Ainakaan kööri ei lopussa palannut takaisin eläintarhaan tai jotain, sellainenkin mahdollisuus olisi voinut olla. Ei sitä koskaan tiedä.

Teemassa on yhtäläisyyksiä seuraavana keväänä Dreamworksilta ilmestyneeseen vanhaan tuttuumme The Bad Guysiin, muistatteko kun sen arvostelussa mainitsin, etteivät päähenkilöt ole erityisen pelottavia ulkonäöltään? No se ei ole mitään verrattuna tähän. 

Siinä elokuvassa kaikki hahmot oli sentään toteutettu samalla tyylillä ja ne sopivat animaation omaperäiseen ilmeeseen, mutta tässä taas elukoista on tehty älyttömän näköisiä mollosilmäisiä pallopäitä, jotka näyttävät myös hyvin vauvamaisilta vaikka ovat vissiin tarkoitettu täysikasvuisiksi. Tekijöillä oli ilmeisesti sellainen ajatus, että se on ainoa tapa jolla nämä lajit voisivat löytää tiensä katsojien sydämiin. Aika pinnallista ajattelua että toisen myötätunnon saaminen puolelleen on siitä kiinni onko ulkonäkö miellyttävä, vaikka in-universe väitettäisiin muuta.

Minua kummastuttaa aina kun elokuvissa ynnä muissa on hahmoja/olentoja jotka pelottavat muita tarinassa ulkonäöllään, mutta designeista on tehty täysin harmittomia. Miten tuollainen käärme edes puree ketään, kun sillä on suu kuin jollain anime tytöllä? Eikä esimerkiksi Maddien ulkonäkö onnistu minusta olemaan mitenkään suloinen vaan jäätävän typerän näköinen. Kyllä käärmeestä saa helposti söpön, söpöjä käärmelajeja löytyy vaikka kuinka, ilman että tekee noin oudon designin.

Varsinkin kun elokuvassa on oikein joku rumien eläinten salaseurakin, niin eikö niiden pitäisi olla niin kuin 

Rumia 

Hahmoista voi tehdä sympaattisia ilman että ne ovat naurettavan ällösöpöjä!

Tämä harmillisen lyhyt kohta oli kyllä nätisti toteutettu

Otan jokaisen positiivisesti karakterisoidun käärmeen, protagonista puhumattakaan, vastaan avoimin sylein, Maddie on luonteeltaan ihan peruskiva hahmo. Voi kunpa pääsi ei olisi sculptattu noin hirvittävällä tavalla. PB saa hahmoista eniten kehitystä ja monipuolisuutta, mutta olisi siitäkin saanut varmasti enemmän irti.

Kolmella muulla eläintarhan karkurilla tuntuu jokaisella olevan kutakuinkin yksi aika kuiva persoonallisuuden piirre, edes heidän nimensä eivät jääneet yhtään mieleeni. Suoraan sanottuna elokuvan olisi ehkä voinut tehdä myös ilman heitä, kun ei sen aikana saa kunnon sisältöä kuin vain kahden keskeisimmän hahmon välinen suhde.

Aluksi näytti siltä että tässä saadaan ihan kiitettävästi tunnetta peliin, kun Maddien ja muiden äitihahmona toiminut krokotiili viedään lopetettavaksi lapsen pudottua tämän aitaukseen, mutta ihan lopussa tuo on vaan jotenkin maagisesti päässyt vapaaksi ja ihan kunnossa. No ainakin Maddie sai pitää adoptioäitinsä, mutta tuokin olisi kenties ollut tunteikkaampaa, jos niitä muita hahmoja ei olisi. 

Maddien ja hänen käsittelijänsä välisessä suhteessa on myös potentiaalia, jos tyyppi olisi realistisempi hahmo, joka tiedostaa otustensa olevan vaarallisia eläimiä, mutta hänellä on silti niihin kunnioitus ja kiintymys (mistä jälkimmäistä elokuva vissiin yritti tehdä), mutta se hukkuu miehen ja tämän pojan super hölmöön sivujuoneen.  

Mukaan on laitettu found family - opetusta, joka on tunnetusti paras trope kautta aikain, mutta sitäkään ei mielestäni ole tehty kovin uskottavasti. Todennäköisesti johtuu osittain jälleen kerran siitä, ettei minulle tullut minkäänlaista tunnesidettä niihin muihin hahmoihin.

Nuo järkyttävät violetit fleda hirvitykset ovat pussipiruja

Animaatiosta itsessään ei ole hirveästi mitään sanottavaa, melkoisen perus tylsää nykypäivän tietokonematskua. Välillä on ihan nättejä värimaailmoja ja ympäristöjä, päällimmäisenä vain jäävät mieleen nuo minua loputtomasti häiritsevät hahmodesignit. Mukana on tuo yksi yllä mainittu, kivasti tyylitelty kohtaus, joka tosin kestää vain hyvin lyhyen aikaa ja sitten jää harmittamaan kun pääasialliset visuaalit palaavat ruudulle.

Samassa kohtauksessa kullaan elokuvan yksi originaali kappale, joka on ihan liikkis, mutta tämä on taas niitä leffoja joissa käytetään ihan liikaa kaiken maailman pop biisejä ja suunnilleen 10 minuutin välein.

Konseptina siis kiva elokuva mutta aika valju toteutus.

Vähän huvittaa kun ohjaajat ovat näköjään maininneet miten suuri haaste oli saada nämä eläinlajit vetoamaan katsojiin ja miten jossain Dreamworksilla ei olisi kyllä saatu tehtyä tämmöistä tarinaa (kyllä, ne mainitsivat Dreamworksin nimeltä, ovat ilmeisesti kumpikin työskennelleet siellä joskus).

Leikillä sanon, mutta olisiko voinut käydä niin että tyypit Netflixillä olivat suolaisia etteivät saaneet elokuvaoikeuksia Bad Guys - kirjoihin? :D