Garfield: His 9 Lives

Nimi: Garfield: His 9 Lives
Vuosi: 1988
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö: Film Roman Productions, United Media Productions, Paws

Ohjaaja: Phil Roman, Doug Frankel, Bob Scott, Ruth Kissane, Bill Littlejohn, Bob Nesler, George Singer, John Sparey

Garfield: His 9 Lives on vaille 50-minuuttinen TV-spesiaali samoilta yhtiöiltä jotka tuottivat Garfield and Friends sarjan (1989-1994). Näistä TV-spesiaaleista ensimmäinen ilmestyi tosin jo vuonna 1982, ja niitä löytyy yhteensä 12 kappaletta. Animaatio perustuu samannimiseen kirjaan vuodelta 1984 ja molemmat ovat antologioita, eli kokoelma joka koostuu eri tekijöiden lyhyemmistä teoksista, mikä selittää tuon hirmuisen ohjaajien litanian listattuna tuossa yläpuolella.

Kaikkien kissojen tavoin, Jim Davisin ikonisella sarjakuvahahmolla Karvisella on yhdeksän henkeä. Nyt kahdeksannetta elämäänsä viettävä Karvinen käy läpi kaikki menneet huimat elämänsä aina esihistoriallisista ajoista asti, tarjoten vilkaisun jopa kaukaiseen tulevaisuuteen minne hänen yhdeksäs henkensä sijoittuu, ja saa samalla vähän pohdittua elämää ylipäätään.

Kyseessä on hauska pikku elokuva, joka sisältää aidosti hyvää huumoria, kuin myös yllättäen välillä miltei kauhuleffamaisia juttuja, sekä oikeasti koskettavaa ja tunteellista sisältöä. Toteutuksesta tekee mainion juuri se että siinä leikitellään ja parodisoidaan eri genrejä ja popkulttuuria, sen sijaan että jokainen segmentti olisi sama tuttu Karvinen mutta vain eri skenaariossa. Esimerkiksi pari ensimmäistä elämää ovat hyvin perinteistä Karvis-tyyliä — ensimmäinen elämä on jopa rakennettu vitseistä kuin sarjakuvastrippi, eli se on varmaan aika sana sanasta kirja versiosta sovitettu — kun taas kuudennen elämän voisi näyttää itsenäisenä lyhytelokuvana ja sen tuskin arvaisi liittyvän Karviseen millään muotoa.

Tämä tosin aiheuttaa sen, että juonen rytmi ja tarinan eheys ovat aika rosoiset. Jotkin segmentit menevät hyvin sukkelasti, kun taas joidenkin kohdalla ajatteli "aha nyt se loppuu. Eikun nyt se loppuu. Eiku oota nyt se varmaan loppu. Eiku". Juonessa on kyllä selvä loppuhuipennus ja niin edes päin, mutta olisi tietty kiva jos kokonaisuudessa olisi vähän sujuvampi rytmitys ja elokuvamainen kaari. Kyllä tähän jokin sankarin matka narratiivi minusta sopii, jos sitä vain vähän selkeyttäisi.

Yhdeksään elämään tehtiin useampia muutoksia kun kirja sovitettiin animaatiomuotoon, esimerkiksi elämä viikinkinä vaihdettiin muinaiseen Egyptiin ja Film Noir-parodia segmentistä tehtiin oma TV-spesiaalinsa Babes and Bullets (1989). Mitä nyt vilkaisin Wikipediasta alkuperäisen kirjan juonitiivistelmää, niin pidän päällisin puolin näistä elokuvan versioista enemmän. Tuo Noir-parodia olisi tietty ollut kiva nähdä; vaikka siitä oma animaatiosovituksensa onkin, niin luulen että visuaalisen tyylin puolesta siitä olisi saatettu tehdä paljon hienompi, jos se olisi osa tätä elokuvaa.

Kuten Karvinen itsekin valottaa elokuvan aikana, aiemmat elämät ovat kaikki muovanneet hänestä sen kissan joka hän on nykyisessä, kaikkien tuntemassa elämässään. Tämä on kiva idea tarinan punaiseksi langaksi. Pääsemme näkemään muun muassa miten Karvisen pelko eläinlääkäriä kohtaan on tullut aiemmasta elämästään koe-eläimenä, sekä syvällisempääkin settiä, kuten esimerkiksi kaikkia lemmikin menettäneitä varmasti herkistävä osuus kissan ja tämän omistajan yhteisestä kasvutarinasta aina kissan pois menoon asti, jonka voi tulkita niin, että Karvisenkin kaltaisella hahmolla on aito rakkaus ja kiintymys ihmisomistajaansa.

Tulen aina mainitsemaan että tämä kasarin Karvinen on muuten superior animaatiosovitus hahmosta, kaikin puolin parempi kuin sen pari vuotta sitten ilmestyneen elokuvan Chris Pratt "Errrm, well, that was weird" - versio. Toisiksi paras on se 2000-luvun animaatioiden versio jota näyttelee Jarmo Koski.

Karvinen ja Osku kohtaavat elokuvassa Jumalan ja se näyttää tältä

Kenties isoin meriitti elokuvalle on sen visuaalinen toteutus; mukana on useampaa erilaista tyyliä, joka menee täydellisesti yhteen premissin kanssa. Tietysti paras mahdollinen skenaario olisi jos jokainen elämistä olisi omalla piirrostyylillä tehty, mutta ymmärrän että se olisi voinut tarkoittaa paljon isompaa työmäärää. 

Eniten puhuttu osuus on varmasti seitsemäs elämä, eli tämä jossa koe-eläin Karvinen pakenee labrasta. Segmentissä on imitoitu vähän 60-80 luvun Disneyn tyyliä ja sen animaatio on erittäin laadukasta; kaikki hahmodesignista liikkeeseen ja animaation kahteentoista perusperiaatteeseen (12 principles of animation) asti on niin tuttua jälkeä että pitää miettiä onko siinä ollut mukana joku joka on Disneyllä joskus animoinut tai vaihtoehtoisesti ollut jonkin Disney maestron opissa. 

Muita hienoja osuuksia olivat esimerkiksi neljäs elämä, joka imitoi visuaalisesti todella hauskaa UPA (United Productions of America) tyyliä, sekä erittäin nätti puuvärimäinen kuudes elämä.

Karvis-faneille kelpo elokuva mainiosti toteutetusta konseptista. Tykkään kyllä näistä vanhemmista Karvinen animaatioista (samoin kuin myös tykkään vanhemmista Karvinen sarjakuvista eniten) vaikken niitä ihan hirmuisesti ole katsellutkaan.

"I may not be wildly successful in this life, but at least I'm alive to live it. And that means something." well damn