Topi ja Tessu (The Fox and the Hound)

Nimi: Topi ja Tessu (The Fox and the Hound)

Vuosi: 1981

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö: Walt Disney Productions

Ohjaaja: Ted Berman, Richard Rich, Art Stevens

Disneyn 24. klassikko Topi ja Tessu perustuu yhdysvaltalaisen Daniel P. Mannixin romaaniin, joka on julkaistu Suomessa nimellä Kettu ja koira (1967). Perinteiseen tyyliini en ole kirjaa lukenut, mutta tiedän kyllä miten se menee suurin piirtein, ja perinteiseen Disney tyyliin elokuva on vain löyhästi siitä inspiroitunut. (Aina huvittaa miten joka kerta nähdessään jonkin niin raskaan ja traagisen palan kirjallisuutta kuin mahdollista, Disneyn heput ajattelivat että tuo on täydellinen meidän brändiin. Tai ehkä siellä aina lähinnä ajateltiin: "palkittu ja menestynyt kirja vai? ka-ching ka-ching".)

Ketunpoika jää orvoksi, jolloin maaseudulla asuva mummo ottaa tämän lemmikikseen ja nimeää Topiksi. Samaan aikaan naapurissa asuva metsästäjä tuo kotiinsa uuden ajokoiran pennun nimeltä Tessu. Eläinlapset kohtaavat sattumalta ja rupeavat nopeasti leikkikavereiksi, ymmärtämättä miten vaaralliseksi tämä ystävyys voi koitua.

En usko olevani erityisen hakoteillä kun sanon että elokuva on Disney-klassikkona erityisen tunnettu siitä miten surullinen se on. Tarinaan on otettu kyllä kiitettävän epäruusuinen lähestymistapa; loppu on katkeransuloinen ja moni asia on toteutettu aika vakavalla ja karulla otteella. Toisaalta tämä on ilmestynytkin mielestäni vähän sillä aikakaudella kun länsimaiset kokoperheen animaatiot kokeilivat lähteä ottamaan synkempää ja kompleksimpaa ilmettä. Hauska juttu jonka olen huomannut usean elokuvan kohdalla, on että tätäkin minulla tuli pienenä monesti katseltua iloisesti kuin mitä tahansa eläinpiirrettyä, kun taas puolestaan nyt niin-ikään aikuisen silmin kyllä tässä itku meinaa tulla useammankin kerran.

Juonenkulku on vähän takkuista, silloin tällöin se pysähtyy täysin jonkin koomisen episodin ynnä muun nimessä. Tämän elokuvan obligatorisen comedic relief lintukaksikon söhläykset jonkin iänikuisen toukan kimpussa ovat niin pitkäkestoisia että niitä voisi kutsua ihan sivujuoneksi, ja esimerkiksi aikuisen Topin ja tämän kumppanin bondaukseen olisi voinut keksiä jotain ihan kiinnostavaa ja juonen kannalta hyödyllistä, mutta päädyttiinkin äärimmäisen epäkiinnostavaan sisältöön.

Tunnelma on elokuvassa kyllä toisinaan toteutettu ihan pirun hyvin, esimerkkeinä avauskohtaus, kohta jossa Topi kulkee polulla jolle on asetettu jalkarautoja, sekä koko leffan kiistatta ikonisin hetki jossa Tessun isäntä on ampumassa Topin ja Tessu astuu aseen ja entisen ystävänsä väliin.

Päähahmojen kehitykset lapsi - ja aikuiversioittensa välillä ovat ihan mielenkiintoiset (ja on hyvä että näiden persoonat muuttuvat selkeästi ajan kuluessa); Topi on pentuna leikkisä ja aika vaaroista piittaamaton, kun taas täysikasvuisena hänestä tulee vaisumpi ja kömpelömpi. Tessu taas on pentuna kuuliaisempi ja aristelevampi, kunnes tästä kouliutuu jyrkempi mutta samalla rempseä metsästyskoira. On myös ehdottomasti hyvä päätös että ei ole ruvettu dramaattisuuden ja konfliktin suhteen nyhvästelemään, vaan hahmoista tosiaan tulee hetkellisesti 100% vihollisia.

Alunperin oli tarkoitus että vanhempi metsästäjän koirista, Pösö (jonka kanssa Tessulla on muuten todella hyvin tehty hellyttäävä kuin myös erittäin ristiriitainen suhde) saa surmansa jahdatessaan Topia, mikä motivoi Tessun isäntineen kostamaan tälle, mutta tämä päädyttiin muuttamaan, loppupelissä kai siksi kun elokuva oli muutenkin jo niin masentava. Olen niiden käsikirjoittajien puolella jotka puolsivat Pösön kuolemaa, (siis. narratiivin kannalta. en minä nyt muuten halua että joku koirapolo kuolee) kaikista kurjimmat asiat nimittäin tapahtuvat elokuvassa vain Topille; tämä menettää emonsa, joutuu eroamaan hänet kasvattaneesta ihmisestä ja on sekin jonka Tessu torjuu ja alkaa kantamaan kaunaa tätä kohtaan. Tämä tasoittaisi molempien kokemia surkeuksia vähän, kun Tessu muutenkin jää loppupuoliskolla antagonistin rooliin kun Topi on protagonisti.

Muu hahmokaarti on rooleissaan siis ihan jees, tykkään kyllä että Tessun isäntä on aika realistinen hahmo eikä myöskään mikään mustavalkoinen pahis. Yhdessä kohdassa mukana on pari hyvin randomia ja turhanpäiväistä otusta joita ilman luulisin että oltaisiin kyllä pärjätty.

Laadussa on tapahtunut harppaus 70-luvun klassikoihin verrattuna, kiitos korkeamman budjetin; sanoisin että elokuva on ihan perusnätti. Eläinten liike ja elekieli on ajoittan tosi kivasti animoitu ja välillä on niitä todella hienoja vanhempien animaatioiden efektejä. Taustat ovat sieviä, etenkin metsämaisemat suorastaan upeita.

Tuotanto oli ajoittain aikamoista härdelliä, sillä muun muassa juuri noiden tarinaa koskevien valintojen kanssa syntyi kränää Disneyn vanhan ja nuoremman sukupolven tekijöiden välille. Elokuvan valmistuminen viivästyi myös jonkin verran, sillä kesken sen tuotannon mukana työskennellyt Don Bluth otti loparit Disneyltä (tämän animoimat kohdat muuten tunnistaa leffasta hyvin helposti :D). Tämän animaatiotiimi seurasi mukana, ja loppujen lopuksi yhteensä noin kuusitoista henkeä jättivät Disneyn ja tilalle palkattiin kokemattomampia animaattoreita.

Musiikki on muuten ihan hyvää, mutta lauluosuudet ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta (jotka ovat ihan ookoo) todella puisia, oikeastaan turhia.

Topi ja Tessu on tosiaan ennen kaikkea monella tavalla koskettava elokuva, jonka parhaimmat hetket erottuvat kyllä hienosti toteutettuina. Suosittelen jos on Disney leffojen joukosta sattunut kokonaan jäämään väliin.