Meripeto (The Sea Beast)

Dinosaurukset kuuluvat eläinaiheeseen, joten sillon kuuluvat merihirviötkin

Nimi: Meripeto (The Sea Beast)

Vuosi: 2022

Valmistusmaa: Kanada, Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö: Netflix Animation

Ohjaaja: Chris Williams

Alun perin Jacob and The Sea Beast nimellä kulkenut filmi on aiemmin Disneyn Moanan ja Big Hero 6:n ohjanneen Chris Williamsin kynäilemä Netflix elokuva. Tämä esitettiin muutamissa leffateattereissa kesällä 2022, ja striimattiin sitten itse suoratoistopalveluun, jossa se nousi ilmeisesti kaikkien aikojen menestyneimmäksi Netflixin originaaliksi animaatioelokuvaksi.

Vuosisatojen ajan kunnioitetut merihirviöiden pyytäjät ovat suojelleet kansaa laivoja upottavilta ja ihmisiä rannalta napsivilta pedoilta. Tarina keskittyy kaiken kokeneeseen meripetojen kaatajaan Jacobiin, ja pyyntialukseen salaa livahtaneeseen orpolapsi Maisieen, joka haluaa itsekin kasvaa petojen metsästäjäksi. Molempien näkemykset alkavat kuitenkin muuttua heidän joutuessaan jättimäisen Punahirmun armoille, ja heidän ja hirviön välille alkaa muodostua side.

Tätä elokuvaa on vertailtu paljon Näin koulutat lohikäärmeesi-leffoihin, ja tulen kyllä itsekin syyllistymään tähän, näissä on kumminkin paljon samoja viboja teemassa ynnä muussa. Pakko tunnustaa että sitä on kunnolla aikaa kun olen ensimmäisen HTTYD-leffan nähnyt, mutta heikot muistinystyräni ovat sitä mieltä että siinä elokuvassa käytettiin paljon aikaa siihen miten ihmisen ja lohikäärmeen välille pikkuhiljaa rakentui luottamus ja side, kun taas tässä siihen ei liiemmin ole aikaa, sillä pitää mennä taivaltamaan meren läpi. Ja siinä missä tässäkin elokuvassa nähdään jos jonkin moista meriörkkiä ja heitellään siistejä lajinimiä, niistä ei jotenkin saa samankaltaista tuntumaa kuin HTTYD-sarjassa, joka tekisi tarinan maailmasta todentuntuisemman ja huolella rakennetun.

Juoni toimii kokonaisuutena, vaikka vetävimpänä pidän elokuvan alkupuoliskoa. Teeman voi hyvin rinnastaa oikeaan elämään ja ihmisten suhtautumiseen haikaloihin ja kaikkiin muihin vaarallisiin elukoihin, miten päähahmot alkavat hoksata että ne ovat ihmiset jotka menevät asioikseen merelle saalistamaan näitä vaarallisia petoja toisin kuin mitä kirjoissa sanotaan, eikä sillä tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa että kruunu saa lahtauksen ohessa kivoja koriste-esineitä hirviöiden sarvista. Erityisesti pidin kohtauksista joissa Maisie ja Jacob irrottavat vuosien aikana kertyneitä metsästäjien harppuunoja Punahirmun selästä.

Elokuva käsittelee siis myös vakavampia ja tärkeitä teemoja kuten imperialismia, vaikka tämän pohjustaminen saattaakin jäädä paria selkeämpää kohtausta lukuun ottamatta kaiken toiminnan ja jännityksen jalkoihin.

Maisie ja Jacob toimivat passelisti päähahmokaksikkona, ollen kaksi sen tyyppistä päähenkilöä joista kumpikin tuntuu luontevalta bondaamaan merihirviön kanssa. Hahmot pelaavat myös hauskasti yhteen ja heidän välinen lähentymisensä perheeksi asti oli tietysti kiva lisä tarinaan.

Punahirmusta pidin myös (always love to see that the big scary beasts are women) mukaan lukien siitä miten tämä oli mielestäni juuri sopivan ilmeikäs ja omasi uskottavan tunneälyn, siinä missä ainakin viimeisessä HTTYD-leffassa minua vaivasi Hampaattoman liika "aaaww xD" koomisuus, joka kävi aika puuduttavaksi. Tässä elokuvassa tuollaista hauska-ja-söpö-lemmikki touhua varten oli oma otuksensa (yllä oleva kuva).

Pyyntialuksen kapteeni ja Jacobin isähahmo oli kumminkin kokonaisuudessaan aika köykäisesti toteutettu; Hän on omistanut elämänsä meripetojen, erityisesti Punahirmun tappamiselle, ja lähtee mitään keinoja kaihtamattomalle kostoretkelle luullessaan Jacobin joutuneen hirmun syömäksi. Lupaava ja toimiva set-uppi, mutta loppu on toteutettu hyvin epämääräisesti, ja kun kaikki on taputeltu, niin jää katsojalle lähinnä fiilis hyvin kömpelösti väsätystä hahmokaaresta.

Visuaalinen anti ei kyllä jätä kylmäksi, animaatio on todella laadukasta. Elokuvassa nähdään runsaasti hienoja kohtauksia täynnä rikkaita värimaailmoja tai voimakasta yhden värin käyttöä. Erityisesti alun toimintakohtaus taistelusta merihirviötä vastaan oli tehty hyvin mukaansatempaavasti, ja tämän olisi varmasti kehdannut katsoa ihan valkokankaaltakin.

Ihmishahmojen designit ovat ilo silmälle päähahmoista lähtien aina muihinkin sivuhenkilöihin; petojenpyytäjiin kuuluu monta uniikkia ja erinomaista hahmodesignia, mutta valitettavasti suurin osa näistä jää vain pieneen taustarooliin, vaikka miehistössä olisi mahdollisuuksia ryhmään persoonia joita olisi varmasti hauska seurata, jos elokuva pyörisi heidän ympärillään. Punahirmun design on kyllä cool, mutta ehkä turhan simppeli ja olisi kaivannut jotain tweakkausta. Jonkinlaista kuviointia, ehkä takaevät (hämmennyin kun huomasin ettei sillä ollut niitä), taisteluarpia jne jne. Tapahtumapaikat laivasta kuninkaallisten linnaan ja tietysti itse mereen ovat todella hienoa katsottavaa.

Meriseikkailu henkisessä musiikissakaan ei ole valittamista, mukana on yksi sea shantykin, joka menee siinä missä mikä tahansa muukin samantyyppinen kappale, ne kuulostavat kaikki aika samalta korviini.

Loppupeleissä siis jälleen yksi vuoden 2022 ilahduttava animaatioyllätys ja mainio elokuva, etenkin jos kaipaat jotain How To Train Your Dragon henkistä sekoitettuna Pirates of the Garibeaniin.