Bernard ja Bianca Australiassa (The Rescuers Down Under)

Nimi: Bernard ja Bianca Australiassa (The Rescuers Down Under)

Vuosi: 1990

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö: Walt Disney Feature Animation

Ohjaaja: Hendel Butoy, Mike Gabriel

Vuoden 1977 The Rescuers oli aikanaan yksi Disneyn rahallisesti menestyneimmistä viimeaikaisista elokuvista, joten tälle päädyttiin tekemään jatko-osaa. Kyseessä on ensimmäinen Disney klassikko joka sellaisen sai ja myöskin ainoa jatko-osa joka listattiin mukaan Disneyn klassikkokokoelmaan aina Frozen kakkoseen (2019) asti (tai sitten teknisesti vuoden 2011 Nalle Puh-elokuvaan). Kyseessä ei kuitenkaan ollut sellainen hitti kuin olisi toivottu, vaan elokuva floppasi box-officessa. Todennäköisesti tästä syystä myös Bernardin ja Biancan tv-sarja konseptoitiin uudelleen Tikun ja Takun pelastuspartioksi, kun hahmot eivät osoittautuneet tarpeeksi suosituiksi.

Pelastettuaan tarunhohtoisen Maara-kotkan salametsästäjän ansasta, Toni-niminen poika joutuu kyseisen äijän kaappaamaksi. Samalla kun McLeash yrittää saada pojan paljastamaan mistä linnun pesän löytää, saa hiirten pelastuspartio Bianca ja Bernard viestin tapahtuneesta ja saapuvat hätiin.

Jatko-osan aiheeksi valikoitui Australia-teemainen toimintaseikkailu, sillä sellaiset oli todettu suosituiksi Yhdysvaltojen mainstream yleisön keskuudessa. Sen huomaakin, sillä itse Bernard ja Bianca aspekti tuntuu ajoittain vähän päälle liimatulta; niitä joiden luulisi olevan elokuvan protagonistit seurataankin tarinan B-juonessa. Tämä ei vaan taida olla Bernard ja Bianca elokuva vaan Australia elokuva. Pisti miettimään olisiko tämän tarinan saanut toimimaan ilman näitä hahmoja, vaan se olisi rakennettu kokonaan Tonin ympärille?

No jaa, leffa toimii ihan hyvin; jotkin kohdat tuntuvat funktioivan lähinnä täyttämässä tilaa eivätkä oikein johda mihinkään muttei juonenkulku mitenkään erityisen takkuista ole.

Pahin ongelmani on se että elokuva loppuu mielestäni vähän kuin seinään. Tuntuu siltä kuin lopputekstit laitettaisiin rullaamaan heti kun siihen on mahdollisuus, vaikka monta asiaa jää auki ja katsojana jään kaipaamaan jonkinlaista mahdollisuutta hengähtää lopussa. Kaikista ilmiselvimpänä kysymyksenä on miksei elokuvassa nähdä kun kotkanpoikaset kuoriutuvat? Tai Tonin pääsevän kotiin äitinsä luokse joka on siinä luulossa että hän on kuollut? Ovatko ne kaikki McLeashin pyydystämät elikot vielä tänä päivänäkin siellä kellarissa? (Jälkimmäisen kohdalla luulisi että noilla olisi joku merkitys elokuvan loppupuolella, kun saivat sen verran ruutuaikaa. Vai jouduttiinko me ihan turhaan katsomaan sitä helkkarin comedic relief liskoa)

Itse hiirikaksikko eivät tässä jatko-osassa tunnu olevan yhtä tehokkaita hahmoja; Bernardiin keskitytään enemmän ja tämä saa kyllä hahmokehitystä jne, mutta Biancasta tuntuu hyvin harmillisesti vähän uupuvan sitä aiempaa särmää. Tähän vaikuttaa se että yksi elokuvan tympäännyttävimpiä hahmoja, (jonka olisi kyllä voinut saada toimimaan ihan hyvin) jonkinlainen kengururotta Jake, lähtee heidän oppaakseen, eli siis rehvastelemaan Biancalle kaiken maailman aussi-seikkailuillaan ja tyrkkimään Bernardia sivuun (Jeeee kolmiodraamaaa mun lemppariii).
En piittaa tämän tyylisistä konflikteista yhtään, koska sen onnistumiseksi kilpakosijan huomion kohteena olevasta hahmosta on tehtävä täysin sinisilmäinen iskuyrityksiä ja ennen kaikkea kolmannen hahmon huonoa kohtelua kohtaan. Ensimmäisen elokuvan Bianca ei minusta olisi katsellut Bernardin ulkopuoliseksi jättämistä yhtään. 

Muut hahmot vaihtelevat siis jossain ihan ookoon ja hyvin kehtuuttavan välillä.

Leffan pääpahis eli McLeash sen sijaan oikein onnistunut antagonisti, joka esimerkiksi kärrää lemmikki varaaninsa Jonnan ohella kaiken parhaan huumorin (puolueellinen mielipiteeni: suomidubissa tuplasti hauskempi kuin alkuperäisessä versiossa).

Kyseessä on tekniseltä puolelta aika tärkeä merkkipaalu, sillä tämä on Disneyn, ja ilmeisesti ihan elokuvahistorian, ensimmäinen kokopitkä animaatioelokuva joka on kokonaan digitaalisesti toteutettu. Eli siis animaattoreiden paperille piirretyt framet tussattiin, väritettiin ja asetettiin taustoille tietokoneohjelmalla fyysisten kalvojen sijaan. 

Elokuvalla tuntuukin olevan jokseenkin oma tietynlainen ilmeensä, eikä sitä itse asiassa heti arvaisi ihan ikäisekseen. Ääriviivat ovat ohuita ja niissä on usein matala kontrasti hahmojen väreihin joka tekee animaatiojäljestä puhtaan ja hienovaraisen näköistä. Värimaailma on myöskin aika uniikki ja miellyttävä, varjot ja highlightit näyttävät hyvältä. Visuaaliselta puolelta kenties erottuvin kohokohta on itselleni ainakin Maaran animointi (niin upeasti tehty :,V).

Toisin kuin edeltäjässään, tässä leffassa ei ole lauluja mukana. Soundtrack on ihan passeli muttei myöskään herätä mitään suurempia fiiliksiä.

Aikamoista valitusta taas todetakseni sitten ettei kyseessä mikään huono elokuva kumminkaan ole. Luulen että tätä tuli pienenä katsottua ihan yhtä paljon kuin ensimmäistä Bernardia ja Biancaa ja ihan jouhevasti viihdyttävä tapaus tämä edelleen on.