Nimi: Pelastuspartio Bernard ja Bianca (The Rescuers)
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ohjaaja: Wolfgang Reitherman, John Lounsbery, Art Stevens
Pelastuspartio Bernard ja Bianca perustuu (olettaisin että Disneyn perinteiden mukaan aika löyhästi) Margery Sharpyn kirjoihin The Rescuers (1959) ja Miss Bianca (1962). Elokuva otettiin suunnitteille jo 60-luvun alussa, mutta sitä alettiin kunnolla työstää vasta 70-luvulla. Kyseessä on Disneyn 23. animaatio klassikko, joka oli aikoinaan melkoisen menestynyt; sille kaavailtiin jopa tv-sarjaa, ja se oli ensimmäinen Disneyn klassikoista joka sai jatko-osan.
Hiirten kansainvälinen pelastusjärjestö löytää pullopostin, joka sisältää viestin orpokodista kadonneelta tytöltä. Neiti Bianca ottaa pelastustehtävän oitis vastaan, ja valkkaa työparikseen jokseenkin vastahakoisen talonmiehen Bernardin. Jäljet johtavat kieron Madame Meduusan luokse, joka on kaapannut Pennyn saadakseen tämän avulla näppinsä synkkään Pirunpoukamaan kätkettyyn timanttiin.
Juoni toimii muuten hyvin, mutta tarinan alkupuolisko on jotenkin pitkäveteinen. Vaikka siinä on asiaan kuuluvaa mysteerin rakentamista, tuntuu elokuva lähtevän kunnolla rullaamaan vasta kun hahmot saapuvat Pirunpoukamaan ja pahikset tulevat kunnolla messiin.
Jotenkin olen nähnyt yllättävän monien sanovan, että tämä olisi erityisen synkkä Disney-elokuvaksi, ja itse henkilökohtaisesti en voi sanoa olevani samaa mieltä. Toki se sisältää kyllä oikeasti ahdistavat momenttinsa (ja masentavat, totta kai toivottomuuden hetket kuuluvat asiaan, jos koko teema on ettei toivosta saa luopua) eikä elokuva miljöönsä puolesta tietenkään ole mikään pirteä, mutta itse tarinaa en pidä mitenkään erityisen rankkana. Pikku naperonakin uskon pitäneeni tätä vain korkeintaan hyvällä tavalla jännänä mutta viihdyttävänä katseltavana.
Tätä elokuvaa seurasivat nimittäin Topi ja Tessu ja Hiidenpata, jotka ovat kyllä paaaljon Bernardia ja Biancaa synkempiä ja/tai masentavampia Disney-filmejä.
Pidän elokuvan päähenkilöistä, jotka ovat molemmat kivoja persoonia, eivätkä mitään liian tyypillisiä tai yksitoikkoisia hahmoja; Bianca on hienoista vaatteistaan ja hajuvedestään huolimatta seikkailija, ja hyvin päättäväinen ja jännitystä rakastava. Bernard on myös hyvin symppis, ollessaan kaksikosta vaivaantuneempi ja hermostuneempi, mutta silti yrittää olla herrasmies Biancaa kohtaan, eli molemmilla on hyvin pidettävät persoonallisuudet ja dynamiikka verrattuna moniin "nais - ja mieshahmo joutuvat työskentelemään yhdessä jollain questilla"- kliseisiin.
Orpotyttö Pennyn herttaisuus menee välillä aika siirappimaiseksi, mutta onneksi tämä ei jää vain "suloiseksi pikkutytöksi TM", ja kyllä tuollaista kohtelua osakseen saava lasta käy sääliksi.
Meduusa on häijy akka, olemukseltaan viihdyttävä ja Pennyn suhteen täysi hirviö, eli kelpo pahis siis. Mikä itseäni yllätti, on se että ilmeisesti elokuvan pahikseksi oltiin alun perin kaavailtu Cruella de Viliä Disneyn 101 Dalmatialaisesta. En tiedä missä vaiheessa tarinan suunnittelua tästä ideasta luovuttiin, todennäköisesti hyvin varhaisessa, mutta mielestäni olisi jotenkin hyvin randomia että Cruella olisi turkispakkomielteensä jälkeen (tai kenties ennen sitä) yhtäkkiä arvokkaan jalokiven perässä ja pyörittämässä jotain panttilainaamoa New Yorkissa.
Huomautin muuten leffan aikana että “ajeleeko Meduusa Cruellan autolla?” ja kaarat (sekä näitten tätien ajotaidot) ovat kieltämättä samankaltaisia : D
Sivuhahmoista osa on melko muistettavia (etunenässä Meduusan lemmikkikrokotiilit).
Nero ja Brutus on muuten jotenkin loistavat
nimet näille, heh.
Piirrosjälki on edelleen välillä hyvin luonnosmaista, erityisesti tiettyjen hahmojen/asioiden kohdalla. Värimaailma on synkkä, niin ovat kyllä tapahtumapaikatkin, mutta mitenkään kirkkaita tai puhtaita värejä ei kohtausten väripaleteissa liiemmin esiinny.
Huomioni kiinnittyi alkutekstien aikana pyöriviin kuviin, joissa näytetään pullopostin matkaa meren halki. Maalauspohjan materiaali erottuu niissä jotenkin erityisen selkeästi. Ei siinä, ne ovat nätein osa koko elokuvaa. Mietin vain, että onko niitä maalatessa käytetty jotain eri tekniikkaa tai ovatko materiaalit jotenkin poikkeavat, vai onko taustat tehty peräti liiduilla? En löytänyt tästä mitään tietoa.
Tiettyjä liikesarjoja kierrätetään useamman kerran ja joskus hahmot ja taustat eivät oikein sulaudu yhteen mikä näyttää aika tönköltä, mutta nämä eivät häiritse kokonaisuutta liikaa.
Musiikit itsessään ovat hyviä, ja niillä on onnistuttu luomaan hienosti tunnelmaa, mutta lauluosuudet ovat aika heikkoja. Eivät varsinaisesti huonoja, mutta lukuun ottamatta sitä pelastusjärjestö-rallatusta (joka btw jää enkuksi vielä pahemmin päähän soimaan kuin suomi versio), kaikki laulut ovat hyvin samanlaisia keskenään ja näin ollen melko yksitoikkoisia.
Bernard ja Bianca on siis Disney-elokuva joka tuli nähtyä useasti pienenä, ja nyt katsottuani sen pitkästä aikaa pidän sitä edelleen kelpo leffana. Jatko-osakin täytyy kai tsekata uudelleen jossain vaiheessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti