Sammakoiden ennustus (La Prophétie des grenouilles)

Nimi: Sammakoiden ennustus (La Prophétie des grenouilles)

Vuosi: 2003

Valmistusmaa: Ranska

Tuotantoyhtiö: Folimage, France 2 Cinéma, Rhône-Alpes Cinéma

Ohjaaja: Jacques-Rémy Girerd

Sammakoiden ennustus on ranskalainen piirrosanimaatio vuodelta 2003. Tarinan premissi seuraa löyhästi Raamatun vedenpaisumuskertomusta, mutta modernissa asetelmassa. Kyseessä on 80-luvulla perustetun Folimage animaatiostudion ensimmäinen kokopitkä elokuva, ja voitti ilmestyessään parhaan elokuvan palkinnon jollain animaatiofestareilla.

Keskellä ilmeisen tavallista kesää, ryhmä sammakoita ennustaa hirmumyrskyn joka tulee aiheuttamaan 40 päivää ja yötä kestävän tulvan. Poika nimeltä Tom joutuu yhdessä adoptiovanhempiensa, naapurinsa, sekä pelastuneiden koti- metsän - ja eläintarhan eläinten kanssa vedeen varaan talossaan, siinä uskossa että he ovat ainoat eloonjääneet mailla halmeilla.

Nyt ollaan kuulkaa taas jännän äärellä, tämä on nimittäin animaatio joka on niin ikään hiljaisesti kummitellut mieleni perukoilla iät ja ajat. Muistan nimittäin nähneeni tämän kyseisen elokuvan pikku tiitiäisenä ja kokenut sen ahdistavaksi. Mielessä oli tosin vain piirtotyyli, ne pari shottia jotka olivat porautuneet verkkokalvoilleni ja että kyseessä oli jokin Nooan arkki animaatio, eli en koskaan löytänyt tätä ennen kuin vasta nyt sattumalta.

Se ahdistava kohta - eli kun petoeläimet yrittävät syödä lampaan tai jonkin tämmöisen - oli vääristynyt mielessäni paljon pahemmaksi kuin mitä se todellisuudessa olikaan, mutta aika kummallisen kokemuksen tämä silti tarjosi.

Elokuvan juonenkulku itsessään on ihan solid, mielestäni tässä on nähtävissä kaikki eksistentiaaliset kriisit sekä hahmojen väliset konfliktit mitä tämmöisessä Nooan arkki narratiivissa voisi kuvitellakin. Toteutus vain voisi olla vähän puhtaampi.

Tunnelma elokuvassa on pariin otteeseen todella hyvä, esimerkiksi itse tulvan iskiessä, sekä kohtaus jossa Tomin kaveri Lili tajuaa menettäneensä vanhempansa (tämä tosin vähän lässähti, kun äiskä ja iskä ilmestyvätkin ihan lopussa silleen "ai mikä tulva lol").

Se mihin en ollut varautunut (tai no onko tämä nyt mikään suuri uskomattomuus, ranskalainen animaatio kumminkin) oli se että mukana oli välillä ihme – no en nyt ehkä sanoisi ihan pervoilua – mutta touhua joka saisi kyllä useamman tiukkapipo vanhemman kauhistumaan. Ehkä yliajattelen asioita mutta jostain alateksteistä ja kuvauksista tulee lisäksi vähän "Hmmm"- vibat.

 

Neljälle ihmishahmoille on karakterisoitu toimivat persoonallisuudet ja on mukava että elokuva pysähtyy välillä kohtauksiin jotka eivät ehkä edistä itse juonenkulkua, mutta syventävät hahmojen tunnemaailmaa ja välisiä dynamiikkoja. Tämmöinen on todella miellyttävää, kun tuntuu että esimerkiksi Hollywood elokuvien ongelma on monesti nykyään se että pitää vain viedä haluttu monitahoinen juoni vauhdilla loppuun, eli nekin hahmojen syvennykset jotka olisivat tarpeellisia narratiivin onnistumiseksi jäävät pois.

Eläimet ovat toissijaisia hahmoja ja se toimiikin, vaikka potentiaalia eheämpiin hahmoihin olisi ehkä löytynyt. 

Nälissään olevilla lihansyöjillä on vaikeuksia hillitä metsästysviettiään saaliittensa ympärillä, joten koko poppoo heivataan talosta ulos kylpyammeessa perässä hilattaviksi, jolloin tarinan antagonistilla Kilpikonnalla on oiva tilaisuus manipuloida nämä osaksi suunnitelmaansa. Tämä on mielenkiintoinen juonikuvio elokuvaan ja kilpparin motiiveihin ja juonitteluihin liittyi yllättäviäkin plot-twistejä (vaikka loppua kohden meni oudoksi) mutta jäi vähän puolitiehen.

Saaliseläin-petoeläin ynnä muun vastaavan dilemman käsittely on usein mielenkiintoista, mutta harvemmin sitä toteutetaan hirveän hyvin; moniulotteisesti ja tasavertaisesti. Tässäkin tapauksessa vaikka katsoja itse saattaa ehkä ymmärtää petoeläintenkin tilannetta, ei niille sympatiaa heru itse tarinan hahmoilta ja narratiivilta.

Animaatio on kokonaisuudessaan hyvin miellyttävän näköistä; piirrostyylissä on paljon sellaista varhaisen 2000-luvun eurooppalaisten animaatioiden ja lastenkirjojen nostalgiaa, ja kieltämättä näin hupsun näköiset hahmot luovat huvittavan kontrastin niihin raakoihin ja dramaattisiin hetkiin. Hahmoanimaatio on sulavaa ja välillä kuvataajuudella myös leikitellään eri hahmojen kanssa. Kaikessa on todella ihanat puuväri-tyyliset tekstuurit, kaikki tuollaiset kynän jälkeä muistuttavat tuherrukset kutittavat aivojani aina kovasti niin animaatiossa kuin piirrostaiteessa ylipäätään.

Soundtrack toimii ihan hyvin, vaikkei ole mitenkään muistettava. Leffassa myös lauletaankin pariin otteeseen, mutta ei mitenkään musikaalinumero mielessä.

Kyllä tämän täytyy kumminkin olla paras Nooan arkki inspiroitunut kokopitkä animaatioelokuva mistä olen kuullut. Ja vähiten kummallisin. Mikä kertoo paljon. Ne mitä googlaamalla löytyy vaikuttavat paljon pelottavimmilta kuin mitä tämä olikaan.