Lucky and Zorba (La gabbianella e il gatto)

Nimi: Lucky and Zorba (La gabbianella e il gatto)

Vuosi: 1998

Valmistusmaa: Italia

Tuotantoyhtiö: Lanterna Magica

Ohjaaja: Enzo D'Alò

Englanninkieliseltä nimeltään Lucky and Zorba on italialainen animaatioelokuva, joka perustuu chileläisen kirjailijan Luis Sepúldevan (joka ilmeisesti näyttelee elokuvassa yhden hahmon) romaaniin The Story of a Seagull and the Cat Who Taught Her to Fly (1996). (Sivuhuomiona kirkan eri painosten kuvitukset mitä kuvahaussa näkee ovat todella hurmaavia). Kyseessä oli kallein italialainen animaatio, ja leffa olikin hyvin suosittu kotimaassaan ja menestyi myös kansainvälisesti. 

Rannikkokaupungissa, paikallisten kissojen sekalainen sakki yrittää huonolla menestyksellä pitää sataman rottapopulaation kurissa, kissoja ruokkivien ihmisten kasvaessa yhtä tyytymättömimmäksi. Zorba-kissa törmää yllättäen öljyn peittämään lokkiin, joka pyytää viimeisillä voimillaan Zorbaa pitämään huolen munastaan ja varmistamaan että siitä kuoriutuva poikanen oppii lentämään.

Tarina on tietysti liikuttava ja suloinen, vaikka tämmöinen tarina eläimestä adoptoimassa toisen lajin poikasen (usein linnun) olisikin moneen kertaan nähty. Kyllä meinasin taas kunnolla parkua lastenpiirretyssä kuolevan eläimen perään.

Juonenkulku ja elokuvan rytmi sujuu alussa sutjakkaasti, mutta kun lokinpoikanen Lucky tulee pahisrottien kaappaamaksi (kissat ja lokit on esitetty todella kivasti, niin rottien pitää sitten olla pahoja. You win some, you lose some) tarinankuljetis menee jotenkin kummalliseksi. Tai lähinnä ihmetyttää miten valju rottien päihitys ja Luckyn pelastaminen on. Tämä päättyy hyvin antiklimaattisesti ja sysätään vain sivuun että voidaan tehdä aikahyppy siihen kun Lucky on varttuneempi. 

Ja myöhemmin nämä rotat budjailee elokuvassa taustalla loppuun asti kuin ei mitään? 

Olisin odottanut että vartuttuaan aikuiseksi, Lucky tyyliin auttaisi kissoja päihittämään rotat tai muuta semmoista, että juonet jotenkin solmiutuisivat yhteen ja rotta-juonelle tulisi joku loppuratkaisu.

Hahmot eivät ole mitään hurjan persoonallisia, kaikilla on tyypilliseen tapaan suunnilleen yksi erottuva luonteenpiirre, mutta ei se tämän tyyppiselle elokuvalle suurempaa hallaa tee. Kissajengin touhut olivat mukavaa seurattavaa; tykkäsin ainakin enkkudubissa hahmojen dialogista ja kaikenlaisista sanailusta. Zorballa on ihan kiva persoonallisuus, ollen samalla ylpeä ja vähän nenäkäs, miten kissan klassisesti olettaisi olevan karakterisoitu, mutta samalla empaattinen ja avoimesti hyväntahtoinen.

Elokuvalla olisi ehkä voinut olla vähän enemmän pituutta, että Zorban ja Luckyn välinen suhde olisi saanut enemmän huomiota ja esimerkiksi Yoyo-kissanpennun (italiankielisessä versiossa Pallino. Ei saisi nauraa) kateutta Luckya kohtaan olisi pohjustettu enemmän.

Piirrostyyli on mukava ja nostalginen. Rotat ovat kyllä rumia kuin mitkä, mutta sitten etenkin linnut on piirretty todella sievästi. Kissojen – joita elokuvassa on useita – designit on onnistuttu saamaan uniikeiksi toisistaan pääasiassa hyvin hienovaraisilla piirteillä. Värimaailma on erittäin viehättävä, etenkin tummat yömaisemat. Taustat ovat nättejä ja hahmot sekä sulautuvat mukaan kohtaukseen että erottuvat niistä tehokkaasti. 

Mukana oli lemppariani varhaista kökköä 3D:tä 2D-animaatioelokuvassa, mutta hassusti vain yhdessä ainoassa kohdassa, että olisin huomannut. Tykkäsin todella paljon miten elokuva sisälsi muutaman kohdan joissa vaihdettiin vahvasti tyyliteltyihin sekä abstrakteihin visuaaleihin, esimerkiksi laulukohtauksen aikana.

Musiikki oli itse asiassa aika hyvää, vaikkei ehkä aina oikein mätchännyt kohtauksen tunnelmaan. Rottien biisit ovat hulluja bängereitä, mutta muut kappaleet ovat unohdettavia tai jotenkin hölmöjä (se hölmö biisi jäi päähän soimaan, kuinkas muuten).

Tykkään kovasti katsoa näitä eurooppalaisia piirrettyjä, sillä näissä on usein ihastuttava animaatio ja sisältö jollain tavoin poikkeavaa suurelle yleisölle tutuimmista amerikkalaisista animaatioista.